TOPRA-HEIKKI. Hm--hm! Mitä hm?
MIKKO. Arvelen, ettei sillä elä.
MATLENA (naurahtaen). Siinä olet oikeassa, Mikko.
TOPRA-HEIKKI. Sillä elää! Minä sanon, että sillä elää! Annan palttua
koko maailmalle enkä välitä mistään muusta kuin sinusta, Matlena.
»Pidän, pidän pidän!»--Niin, sanopas se vielä kerran, Matlena. Yhden
ainoan kerran vaan. Kuiskase tuohon korvaan.
MATLENA. Sinä olet hassu. Ihan vissiin sinä olet hassu.
TOPRA-HEIKKI. Olenko minä? Niin, ehkä olen, ehkä tosiaankin olen. Mutta
mitäs pahaa siinä? Kun sinä minusta vaan pidät, Matlena, vähät
muusta.--Anna, että panen pääni tuohon polvellesi, tuohon noin.
Annathan, hyvä, rakas tyttöseni, annathan sinä? Pikkuruikkuseksi ajaksi
edes. Enhän minä kauvaksi pyydäkään. No, Matlena, elä väisty pois.
Raskitko kieltää? Sen verran tuota voinet minulle mieliksi tehdä, minä
kun sinun tähtesi menisin vaikka tuleen. No niin, no niin! Sillä lailla!
Voi, sinä korkea kuningasten kuningas! Lieköhän taivaassa autuaitten
sieluilla niin suurta onnea, kuin minulla, syntisellä tässä nyt. Arvaas,
kuinka paljon minä sinua rakastan, Matlena? Arvaas.
MATLENA. Ehkä niin paljon, että tekisit minut onnettomaksi. Sehän se
tavallista. Poikain rakkaus johtaa tytöille Hämeenlinnaan tien.