SYLVI. Ei, enhän minä sitä vaadikaan. Minä tyydyn niin vähään. Kunhan
vaan saan nähdä häntä ja puhua hänen kanssaan hetken verran--oi, en
pyydä sen enempää. Kuinka kovasti hyviä te olette minulle. Sinäkin,
Karin. Kiitos siitä, kiitos, kiitos! Ette voi uskoa, kuinka pelkkä toivo
jo tekee minut onnelliseksi.
ALMA. Lepää nyt vähän aikaa, sinä näytät niin väsyneeltä.
ROUVA HAKE. Hän on, raukka, käynyt niin kalpeaksi ja laihaksi, kun ei
hänellä ole yhtään ruokahalua, eikä hän juuri saa untakaan öisin--
SYLVI. Niin--se on kaikki ollut kovin surkeata. Mutta jahka saan tavata
Viktoria,--niin sitten, kyllä voin sekä syödä että nukkua, ja sitten
varmaan tulee taas punaakin poskilleni. Oi, silloin kaikki muuttuu
hyväksi jälleen.
KARIN. Voisimmeko muuten tehdä jotain sinun hyväksesi, Sylvi? Jos
lähettäisimme sinulle kirjoja?
SYLVI. Ei, kiitos, en niitä jaksa lukea kumminkaan.--Sinulla on niin
ihmeen kaunis puku, Karin. Ja, mitä näen--? Onhan sinulla sormuskin?
KARIN. No kaikki sinä huomaat.
SYLVI. Ja sitten sinä olet niin terveen ja pulskan näköinen. Kauniimpi
kuin koskaan ennen. Enköhän minä siihen sijaan ole rumennut, sanokaapas?
Ja tämä vanginpuku,--niin, sekin minut varmaan tekee epämiellyttäväksi,
eikö totta? Ehkä olikin sentähden, kun Viktor käänsi silmänsä pois
minusta siellä oikeudessa.
ALMA. Vielä vain. Sentähden hän sitä ei tehnyt.--elä luulekaan. Toiset
syyt hänellä oli. Mutta--eiköhän meidän jo pidä lähteä, Karin? Sylvi
tarvitsee hiljaisuutta arvatenkin--
KARIN. Niin, jätetään hänet nyt rauhaan. Hyvästi, Sylvi! Tahdotko, että
tulemme toisenkin kerran sinua tervehtimään?
SYLVI. Tulkaa vaan.
ALMA. Hyvästi! Jumala antakoon sinulle terveyttä ja voimia.
SYLVI. Hyvästi, hyvästi! Ja kiitos siitä, että olitte niin ystävällisiä.
--Minä olen usein ollut ilkeä teille. Sinulle varsinkin, Karin. Mutta
elä siitä välitä. Unohdetaan pois kaikki pahat! Alma,--sinä pidät
lupauksesi--eikö niin? (Alma ja Karin menevät.)
SYLVI. Kunhan minä en vaan olisi ruma ja vastenmielinen--?
ROUVA HAKE. Eikö mitä! Vai ruma ja vastenmielinen! Johan nyt. Olkaa sen
puolesta ihan rauhassa.
SYLVI. Mutta tämä vanginpuku? Eikö se ole kauhea?
ROUVA HAKE. Ei ainakaan minun mielestäni.
SYLVI. Karin oli niin hieno ja kaunis.--Näettekös, rouva Hake, enhän
siitä, tietysti, muuten välittäisi, mutta peloittaa, että Viktor ehkä
kylmenee minulle, kun olen ruma.
ROUVA HAKE. Elkää nyt hätäilkö suotta. Ei hän toki voi olla niin
sydämmetön.
SYLVI. Niinkö luulette?--Ei, en minäkään usko, että hän voi olla niin
sydämmetön. Turhia vaan pelkään. Jos hän istuisi vankina ja olisi kalpea
ja laihtunut--oi, minä rakastaisin häntä vaan sitä innokkaammin. Rakas
rouva Hake--milloin te menette?
ROUVA HAKE. Vaikka paikalla. Mutta lupaatteko myöskin olla oikein kiltti
sillä aikaa? Istukaa tuonne ikkunan ääreen katselemaan näköalaa. En minä
kauvan viivy.