SANDELL. Rouva Vahl--saanko kunnian esitellä teille luutnantti
Harlinin? (Vetäytyy takaisin.)
HARLIN. Erittäin hauskaa, että viimeinkin saan tutustua teihin, rouva
Vahl. Olette aina tähän asti ollut niin kiinni, ett'en ole uskaltanut
lähestyä. Ja saanko kysyä, miksi olette niin uskollisesti pysytellyt
salista poissa tänä iltana? Ettehän toki ole mennyt tanssia pakoon?
SYLVI. Osaksi sitäkin.
HARLIN. Onko mahdollista? Te niinmuodoin ette pidä tanssista, rouva
Vahl?
SYLVI. En nyt. En tänä iltana. Muuten kyllä.
HARLIN. Mutta suonettehan minulle kuitenkin edes yhden ainoan tanssin?
Tekisitte minut sen kautta sanomattoman onnelliseksi, rouva Vahl.
SYLVI. Ellette pane pahaksenne, olen kernaammin tanssimatta tänä iltana.
HARLIN. Lupaatteko sitten vastedes--ensi tilaisuudessa--? Ettehän riistä
minulta sitä toivoa?
SYLVI. Niin--vastedes--ehkä.
HARLIN. Siis ensi huvi-iltamassa, tai tanssiaisissa--?
SYLVI. Ei, ei, en minä enää koskaan tule tanssiaisiin.
HARLIN. Rouva Vahl--! Tekö ette tulisi enää koskaan tanssiaisiin? Kuinka
voitte semmoista ajatellakaan? Siinä tekisitte suorastaan väärin.
SYLVI. Väärin? Lieneehän toki vapaassa tahdossani tulla tai olla
tulematta. (Viktor ja Karin tulevat sisään. Sylvi kuuntelee levottomana
heidän keskusteluaan.)
HARLIN. Vapaassa tahdossanne tosin, mutta kahdenkertaisesti tekisitte
kuitenkin väärin, ellette tulisi, rouva Vahl. Väärin ensiksikin
seuraelämää kohtaan, jota teidän läsnäolonne sulostuttaa ja kaunistaa.
ja--väärin toiseksi teitä itseänne kohtaan, koska sen kautta tulisitte
viettämään ikävää ja yksitoikkoista elämää.--Ja tekö hautaisitte
nuoruutenne ja kauneutenne omien suojienne kätköön, te, joka
suloudellanne voisitte hurmata koko maailman? Ei, teidän kutsumuksenne
on vallan toinen ja suuresti erehtyisin, ellette sydämmessänne haluaisi
iloa ja onnea, tekin--ellette tuntisi itsessänne halua ja voimaa täysin
määrin nauttimaan elämästä--
KARIN. Ah, kuinka te osaatte valhetella, herra Hoving! Teillä olisi
muka ollut aikaa tarkastaa minua ja minun ihailijoitani, kun koko illan
olette niin uskollisesti pysytellyt kiinni vallan toisella taholla--
VIKTOR. Ettekö tiedä, että usein on olevinaan toisaalla kiinni vaan
sentähden, että paremmin voisi tarkastaa sitä, johon mieli todellisesti
hehkuu ja palaa.
KARIN. Vai niin--? Vai semmoinen poliitikko te olette, herra Hoving?
Kuka olisi voinut aavistaa!--Teidän pitäisi välttämättä muuttaa uraa,
ja ruveta juristiksi, koska teillä näyttää olevan niin mainion
valtioviisaita taipumuksia.
VIKTOR. Sanonko teille vielä yhden asian?
KARIN. Sanokaa kaiken mokomin.
VIKTOR. Kun olen oikein ihastunut johonkin naiseen, niin sattuu usein,
että juuri silloin hakkaan hurjasti jotakin toista--
KARIN. Voi, mikä kavaltaja!--Entäpä jos nyt kielisin tuon eräälle
nuorelle rouvalle--niin, silloinpa joutuisitte pahempaan kuin pulaan.
SYLVI. Oo, kuinka hän on inhottava!
HARLIN. Myöntäkää, rouva Vahl, että olen oikeassa.
SYLVI. Suokaa anteeksi, minä en kuullut.
HARLIN. Kysyin, ettekö kaipaa iloa ja onnea, te niinkuin muutkin, ettekö
tunne sydämmessänne halua ja voimaa täysin määrin nauttimaan elämästä?
Vai tahdotteko tosiaan vapaaehtoisesti uhrata nuoruutenne--ja tuomita
itsenne ikävään ja yksitoikkoiseen elämään?