VIKTOR. Sinä tanssit kuin enkeli.
SYLVI. Ja sinä viet kuin jumala.--Viktor, katso, kaikki ovat menneet
tiehensä. Nyt saamme olla melkein kahdenkesken.--Mitä jos istuisimme
tuonne kasvien taakse?
VIKTOR. Mainiota! Täällähän olemme suojassa syrjäisten silmiltä.
SYLVI. Istu sinä tähän.
VIKTOR. Niin lähelle? Uskallanko?
SYLVI. Uskallat, tietysti.
VIKTOR (tarttuu hänen käteensä). Sinulla on niin pieni, sievä käsi.
(Suutelee sitä.)
SYLVI (tempaa sen sukkelasti pois, punastuen ja hämillään). Minkätähden
sinä teet noin, tuolla tavalla?
VIKTOR. Kun en malttanut olla sitä tekemättä.--Sylvi--oliko se sitten
niin väärin?
SYLVI. Ei--en minä tiedä.
VIKTOR. Niinpä anna minun suudella sitä vielä kerran.
SYLVI. Viktor--nyt sinulla taas on tuo sama katse.
VIKTOR. Mikä katse, Sylvi?
SYLVI. Tuo, joka on niin kummallinen. Joka polttaa kuin tuli, ja panee
minut vapisemaan.
VIKTOR. Minkätähden käännät pääsi pois? Peloittaako se sinua?
SYLVI. Peloittaa, ja tekee onnelliseksi samalla.
VIKTOR. Sylvi, saanko suudella sinun kättäsi? Ei kukaan näe.
SYLVI. Minkätähden tahdot sitä suudella?
VIKTOR. Sentähden, että minä--rakastan sinua.--Siinä nyt on tuo
salaisuus, jota äsken tahdoit tietää. Minä rakastan sinua niin
kiihkeästi, niin tulisesti, ett'en enää voi itseäni hillitä.--Elä
tuomitse minua liian ankarasti, Sylvi.
SYLVI. Oh--Viktor--!
VIKTOR. Tiedän kyllä, että minun olisi pitänyt vaieta. Ei ilmaista
tunteitani, vaan tukahduttaa ne väkipakolla. Mutta minä en voinut--ne
saivat minusta vallan.--Sylvi--nyt tiedät, kuinka minun on laitani. Tee
minulle, mitä tahdot. Määrää mikä rangaistus tahansa,--minä alistun
kaikkeen. Tahdotko että matkustan pois--ehkä jo huomispäivänä, sano?
SYLVI. Matkustat pois? Ei, Viktor, sitä et saa tehdä.--Et saa lähteä
pois, minä surisin itseni kuoliaaksi.
VIKTOR. Sylvi--! Uskallanko ajatellakaan? Sinä--?
SYLVI. Nyt putoo kuin suomukset silmistäni. Olenhan minä rakastanut
sinua aina lapsuudesta saakka, Viktor.
VIKTOR. Ilman että olet sitä tiennyt?
SYLVI. Ilman että koskaan olen sitä tiennyt. Ajattele, kuinka hirmuisen
tyhmä minä olin. Itkin sinua pitkät ajat, kannoin valokuvaasi povellani,
suutelin sitä päiväkaudet, ja kun nukuin illalla, jäi se käteeni--enkä
sittenkään ymmärtänyt, että tuo kaikki oli rakkautta. Kylläpä olin koko
hupakko! Totta tosiaan!
VIKTOR. Jos silloin jäin tänne, olisimme nyt varmaankin naimisissa--tai
ainakin kihloissa. Ja sinä olisit minun--minun ikiomani! Ihan huimaa
päätäni sitä ajatellessa! Nyt siihen sijaan--kuolema ja kirous--
SYLVI. Mitä nyt--?
VIKTOR. Nyt toinen saa puristaa sinua syliinsä, suudella ja hyväillä
sinua--ja omistaa sinut kokonaan, eikä minulla ole mitään oikeuksia.
Sinä olet toisen oma--
SYLVI. Ei, Viktor, tästä päivästä alkaen olen ainoastaan sinun omasi.
VIKTOR. Elä laske leikkiä. Tiedänhän varsin hyvin, ettei minulla ole
mitään toivoa.
SYLVI. Minäpä tahdon olla sinun. Kuule, Viktor, kunnian kautta lupaan,
ett'ei tästä lähtein kukaan muu saa suudella eikä hyväillä minua.
VIKTOR. Rakas, pikku Sylvi--sinä olet toisen miehen vaimo.--Sinä et ole
enää vapaa.
SYLVI. Mutta minä en rakasta Akselia, minä rakastan ainoastaan sinua. En
tiennyt mitä rakkaus oli, kun menin naimisiin hänen kanssansa. Ja sen
ilmoitan hänelle vielä tänä päivänä, heti paikalla--
VIKTOR. Ei, Sylvi, Jumalan tähden, sitä et saa tehdä. Et ainakaan
vielä--
SYLVI. Miks'en?
VIKTOR. Hän erottaisi meidät ijäksi päiviksi, emme saisi enää koskaan
tavata toisiamme.
SYLVI. Emme koskaan edes tavata toisiamme? Hän estäisi--? Ei, Viktor,
sinä erehdyt, sinä et tunne Akselia--
VIKTOR. Aksel on siinä suhteessa niinkuin muutkin miehet. Hän nostaisi
metelin, kieltäisi minun käymästä talossaan ja sulkisi sinut lukon
taakse.
SYLVI. Mitäs sitten teemme, Viktor?
VIKTOR. Meidän täytyy olla varuillamme ensi aluksi. Ei antaa kenenkään
aavistaa mitään.
SYLVI. Entä sitten--?