asiasta ole sen enempää puuhaa. Mutta pitäähän meidän mennä hakemaan
Naemia.
_Lilli_. Naemi on puutarhassa. (Ruustinna menee. Lilli seisoo hetken
miettien, katsahtaa sitten voitonriemulla apulaisen oveen päin ja tekee
härnäävän liikkeen.) Piti, piti!
_Rovasti_ (tulee kamarista).
_Lilli_. No, setä?
_Rovasti_. Toimitettu.
(Menee huoneesensa.)
_Lilli_. Piti! Piti!
(Kuuntelee apulaisen ovella, vetäytyy äkkiä takaisin.)
_Apulainen_ (tulee kiivastuneena). Neiti Stjernflykt! Te -- te --
olette siis saanut toimeen tämän?
_Lilli_ (viattomasti). Minkä tämän, hyvä herra Jussilainen?
_Apulainen_. Minkä tämän! Te olette... te olette -- vehkeilijä ja...
_Lilli_ (säikähtävinään). Hui! tehän olette ihan hirveä, herra
Jussilainen! Ja minä kun aina olen luullut olevani todellinen nainen.
Mistä te nyt taas olette vihoissanne?
_Apulainen_. Kuulkaa, neiti! Ennenkuin te tulitte tähän taloon,
vallitsi täällä tuota -- tuota...
_Lilli_. Sopusointu varmaankin. Niin, kyllä minä olen huomannut, että
te tätä nykyä olette hirveässä epäsoinnussa.
_Apulainen_. Te -- te -- olette...
_Lilli_. -- käärme paratiisissa. Mutta kyllä se pian menee matkaansa.
Joko tiedätte, että aion ottaa Naemin mukaani?
_Apulainen_. Minä saattaisin pian loukata teitä.
_Lilli_ (peittää korvansa, hullunkurisesti säikähtäen). Ai, ai, korva
parkani! Elkää toki tehkö sitä!
_Apulainen_. Millä oikeudella tunkeudutte tänne häiritsemään ihmisten
kotirauhaa?
_Lilli_. Jos te aiotte vävyksi taloon ja minä miniäksi, niin
luullakseni toisella on yhtä suuri oikeus kuin toisellakin.
_Apulainen_. Millä oikeudella tunkeudutte minun ja Naemin väliin?
_Lilli_. En ole tahtonut vaivata teitä pyynnöilläni. Olen vaan puhunut
Naemin vanhempien kanssa, -- jos tässä nyt on kysymys hänen matkastaan.
_Apulainen_. Mutta minä kiellän sen.
_Lilli_. Minun luullakseni isä juuri sanoi, ettei hän tässä asiassa aio
kysyä teidän lupaanne.
_Apulainen_. Minä vetoon Naemaan?
_Lilli_. Nainen vaietkoon seurakunnassa.
_Apulainen_. Niin, sen saisitte te tehdä. Ja miksi oikeastaan tahdotte
viedä Naeman Helsinkiin?
_Lilli_. Miksi? Me käymme talouskoulua. Hylkäämme siellä kaikki pyhät,
esi-isiltä perityt hurskaat kyökkikokemukset ja syöksymme hurjimpiin
taloudellisiin muutospuuhiin. Me käymme luennoissa ja ryöstämme
fysiikalla, botaniikalla, matematiikalla ja estetiikalla Naemista
kaiken viattomuuden viehätyksen. Me käymme naisyhdistyksessä,
esittelemme hänet noille emansipatsiooni-sankarittarille, jotka vaan
väijyvät ja viettelevät viattomia naisparkoja lavealle tielle. Me
luemme nykyisen kloaakki-kirjallisuuden Noorasta aina Kauppa-Lopoon
asti ja revimme siten kaikki siveellisyyden juuret hänen sielustaan. Me
käymme suomalaisessa teaatterissa ja pilaamme hänen ihanteellisen
katsantotapansa Minna Canthin draamoilla. Ja kun näin olen saanut hänet
taloudellisesti, tieteellisesti, siveellisesti ja esteetillisesti
peräti turmelluksi, lähetän hänet takaisin tänne turmelemaan muitakin.
Kas siinä minun ohjelmani.
_Apulainen_. Neiti Stjernflykt! Te olette -- te olette -- te olette...
_Lilli_. Teidän nöyrin palvelijanne.
(Juoksee pois.)
_Apulainen_ (tuskissaan). Musteri! Musteri!!
_Ruustinna_ (tulee).
_Sisäpiika_ (tuo punssia. Panee tarjottimen pöydälle. Menee).
_Ruustinna_. Joko isä on puhunut sinulle Naemin matkasta?
_Apulainen_. Jo. Minä toivon, ettei musteri hyväksy sitä?
_Ruustinna_. Kyllä hänen täytyy päästä vähän maailmaan. Ja nyt on niin
hyvä tilaisuus -- Lillin kanssa.
_Apulainen_. Lillin? Tunteeko musteri tuon Lillin?
_Ruustinna_ (tyynesti). Tunnen kyllä. Hän on toisesta maailmasta ja
toisen ajan lapsi, kuin me. Hänellä on vikansa ja hyvät puolensa.
_Apulainen_. Hänellä! Hän on itse piru naishaamussa.
_Ruustinna_. No, no, no! Hänellä on oma tahto ja hyvä pää, Hän ei ole
tavallinen tyhmä tallukka. Mutta semmoinen on Naemi.
_Apulainen_. Musteri ei siis asetu minun puolelleni?
_Ruustinna_ (vakaasti). En, hyvä Elias. Tiedäthän, että minä aina teen
isän mielen mukaan. Ja sitäpaitsi arvelen, että teille on parasta olla
vähän aikaa erillänne, sillä minä en oikein pidä siitä tavasta, jolla
sinä kasvatat Naemia.
_Apulainen_. Missä Naema on?
_Ruustinna_. Hän tulee kohta. Elä nyt anna tämän seikan niin kovin
painaa mieltäsi, hyvä Elias.
_Apulainen_. Minusta tää asia on hyvin vakavata laatua.
_Ruustinna_. Mitä tarkoitat?
_Apulainen_. Tahdon puhua tästä Naeman kanssa.
_Ruustinna_. Elias.
_Rovasti_ (tulee, huomaa punssin). Hei, katsos muoria, kun aikoo ruveta
herkuttelemaan. No, missäs tytöt ovat? Miks'ei Naemi tule luokseni?
_Ruustinna_. Niin, hän on nyt hyväillyt minua niin, että niskani on
ihan koukussa. Odotahan vaan, kyllä sinäkin vielä saat osasi. Siellähän
he tulevatkin suinpäin alas portaita.
_Naemi_ ja _Lilli_ (tulevat).
_Naemi_ (juoksee rovastin syliin). Voi, rakas isä, isä kulta! Sinä olet
niin kovin hyvä!
_Rovasti_. No, no, no! Menepäs nyt sulhasesikin luo.
_Naemi_ (lähestyy epäröiden apulaista). Annathan sinäkin minun
matkustaa?
_Apulainen_. En.
_Rovasti_ (on ottanut punssilasin ja aikoo kilistää). Häh?
_Apulainen_. Naema on kysynyt minulta ja minä sanon: en!
_Naemi_ (rupeaa itkemään).
_Rovasti_. Kun minä lupaan, että tyttäreni saa matkustaa, niin hän
matkustaa. Maljanne!
_Apulainen_. Kun minä sanon, ettei morsiameni saa matkustaa, niin hän
ei myöskään tee sitä. (Hetken äänettömyys.) Eikö niin, Naema? Tule
tänne, Naema!
_Naemi_ (menee kovasti itkien hänen luoksensa).
_Rovasti_ (äkäisesti). Vai niin!
_Lilli_ (menee Naemin luo ja laskee kätensä hänen olkapäälleen). Naemi,
jos et koko elämäsi läpi aio tahdottomana olentona kärsiä sortoa ja
pilkkaa...
_Apulainen_. Naema, jos et koko elinikääsi tahdo kärsiä omantunnon
vaivoja ja itsesi halveksimista...
_Lilli_. Naemi, tee luja päätös ja näytä, että olet vapaa ihminen.
_Apulainen_. Naema, nojaa minuun ja näytä, että olet rakastava nainen.
_Lilli_. Naemi, tuossa houkuttelee sinua se orjuuden henki, joka
vuosituhansia on pitänyt naista kahleissa.
_Apulainen_. Naema, tuossa houkuttelee sinua se käärme, joka
paratiisissa vietteli Eevan omenoilla ja nyt viettelee sinua
emansipatsioonilla.
_Lilli_. Tule, Naemi! Muista: vapaus odottaa.
_Apulainen_. Naemi, muista: vieressäni odottaa alttiiksi antava sielun
autuus. Muista, kuinka satoja kertoja olemme vannoneet toisillemme,
että sinä eläisit vaan minua varten, kuolisit vaan minun kanssani!
_Naemi_. Niin, niin, elää sinua varten, kuolla sinun kanssasi! Elias!
Elias!
_Lilli_. Lykkyä tykö! (Istahtaa pianon ääreen ja soittaa ivallisella
tunteellisuudella "La prière d'une vierge".)
_Naemi_. En minä matkusta, kun et sinä tahdo. Sinun kanssasi tahdon
elää ja kuolla!
(Esirippu alas.)
KOLMAS NAYTOS.
(Sama huone. Seuraavana päivänä. Pastorin rouva, nimismiehen rouva ja
kauppamiehen rouva istuvat kahvipöydän ääressä).
_Pastorin rouva_. Ei, rakas Sofi. Siinä asiassa Naemi on todellakin
tehnyt aivan oikein. Sillä joka kerran aikoo mennä naimisiin, hänen
täytyy myöskin tietää, että...
(Katsoo kudelmaa ja nostaa pudotetun silmän sukkapuikolleen).
_Nimismiehen rouva_ (katsahtaa innoissaan ylös ompeluksestaan). Niin,
joka kerran aikoo mennä naimisiin, hänen täytyy myöskin tietää, että...
_Pastorin rouva_. Sillä tuo kauhea emansipatsiooni... Minä en edes
tahdo puhua siitä. (Juhlallisesti). Niin, se se juuri on aikamme suurin
tauti.
_Nimismiehen rouva_ (hartaasti). Se se juuri on aikamme suurin tauti.
_Pastorin rouva_. Esimerkiksi Minna Canth.
_Nimismiehen rouva_. Aivan niin! Esimerkiksi Minna Canth.
_Kauppamiehen rouva_. Rakas Gustaava, enhän ole sanonutkaan, että
Naemin olisi pitänyt mennä kaupunkiin, jos hän olisi ollut naimisissa.
Mutta koska hän nyt on vaan kihloissa ja koska sekä isä että äiti
olivat matkaan suostuneet, niin minun mielestäni ei olisi ollut
ollenkaan vaarallista, jos hän...
_Pastorin rouva_ (keskeyttäen pontevasti). Ei, Sofi! Se olisi ollut
kaupan hieromista, oikeata kaupantekoa omantuntonsa kanssa. Sinun ei
tarvitse ollenkaan väittää vastaan.
_Nimismiehen rouva_. Sinun, jonka tyttö käy yhteiskoulua ja joka...
_Kauppamiehen rouva_ (kiivaasti). Niin, niin käykin, sillä hänen pitää
oppia elämään maailmassa niiaamatta ja punastumatta ensimäisen
poikanulikan lähetessä.
_Pastorin rouva_ (pisteliäästi). Niin, kyllä hän ainakin punastumisen
oppii jättämään, jos sinä sitä tahdot!
_Nimismiehen rouva_. Ha, ha, ha!
_Kauppamiehen rouva_. Niin, naura sinä vaan! Onhan oma asiani, miten
minä kasvatan lapsiani! Mutta sen vaan sanon että se, joka jo sulhasena
kohtelee sillä tavalla morsiantaan, niin minkähänlainen hän lienee
aviomiehenä?
_Pastorin rouva_. Sofi Andelinin ei sovi tuomita maisteri Jussilaisen
menettelyä, eikä määrätä, mitä hän saa tehdä ja tekemättä jättää.
Maisteri Jussilainen on hyvin lahjakas pappismies. Sellaisen henkilön,
jolla ei ole siveellisiä periaatteita, ei sovi heittää lokaa niiden
silmille, joilla on siveellisiä periaatteita ja jotka noudattavat
siveellisiä periaatteitaan elämässään ja vaelluksessaan toisille
esikuvaksi, esimerkiksi ja opetukseksi.
_Nimismiehen rouva_. Ja joilla ei ole naislehtiä eikä muotilehtiä, ja
jotka eivät ole antaneet kymmensiä markkoja suomalaiselle teaatterille!
_Kauppamiehen rouva_. Eihän sitä voi auttaa, että on sivistyneestä
kodista, ja että on saanut hiukan ymmärrystä, vaikka onkin nainen.
Katsokaa, minä en lämmitäkään miehelleni totivettä joka ilta, sillä
minä pidän taloni reilassa, minä.
_Nimismiehen rouva_. Niin, kyllähän kaikki tietävät, että sinä olet
ilkeä miehellesi.
_Kauppamiehen rouva_. Ja sinä niin lempeä ukollesi, kuin valkoinen
laastari haavalle! Kuinka sallit Eveliinasi rakastua tuohon pitkään
Lundgreniin, jota minä en tahtoisi nähdä en takamaillanikaan.
_Nimismiehen rouva_. Kalle ei ole tehnyt sinulle mitään.
_Kauppamiehen rouva_. Ei, Jumala paratkoon! Mutta hänet ajettiin pois
Blomqvistilta sen vuoksi, että hän vehkeili siellä Roosan kanssa.
_Nimismiehen rouva_ (innokkaasti). Se on ijankaikkinen valhe! Sillä
minä tiedän, että Roosa itse kosi Kallea.
_Kauppamiehen rouva_. Eipäs. Päinvastoin! Roosa antoi hänelle rukkaset.
Sen seikan tunnen minä parhaiten. Niin, niin. Elä yritäkään puolustaa
Kallea. Mutta sinun kasvatuksellasi rakastuvat tyttäresi jok'ainoaan
kirjuriin, jonka taloonne saatte.
_Pastorin rouva_ (arvokkaasti). Kas niin, kas niin! Lopettakaa nyt!
Sofin pitäisi oppia hillitsemään terävää kieltänsä.
_Nimismiehen rouva_ (itkien). Niin, mitä hän aina minua ja minun
lapsiani!
_Kauppamiehen rouva_. Minulla on oikeus puolustaa itseäni, kun hän
hyökkää kimppuuni. Ja Hulda riippuu aina sinun hameessasi. Ja sitä
paitsi itsehän sinä aloitit. Mutta minä sanon vaan omasta puolestani...
_Ruustinna_ (tulee, vatsakääre ja pieni rohtopullo kädessä). Antakaa
anteeksi, hyvät ystävät, että jätin teidät yksin. Mutta minun täytyi
etsiä ullakossa kaikkien likaisten vaatteitten seasta... (Huutaa
kyökkiin päin). Maija! Hirveä se Eliaksen vatsa! Aina se on
epäjärjestyksessä! (Sisäpiika tulee, märkä pyyhinliina kädessään.
Ruustinna koettaa sitä). No niin; hyvä on. Vie nyt tämä maisterille.
(Ojentaa hänelle vatsakääreen ja pullon). Ja 30 tippaa, kuuletko?
Kolmekymmentä. (Sisäpiika menee rohtoineen apulaisen huoneesen). Ja
missä ovat tytöt, kun eivät tule pitämään seuraa? Niin, Naemihan
valitti päätänsä kipeäksi ja Lilli ei varmaankaan ole vielä tullut
kotiin. Minä lähetin nyt maisterille kylmän kääreen ja Thilemannin
roppia.
_Pastorin rouva_. Meillä on tapana ottaa ensin kaksi lusikallista
englannin suolaa ja sitten päälle pirunpihkaa.
_Nimismiehen rouva_. Minun mieheni ottaa ryypyn konjakkia.
_Kauppamiehen rouva_. Jospa hän tupakoisi vähemmän ja kävelisi enemmän!
Se luullakseni olisi paras keino.
_Ruustinna_, Niin minäkin luulen! (Sisäpiika palajaa takaisin.) Etkö
ole nähnyt, onko neiti tullut kotiin.
_Sisäpiika_. Naemi on ullakkokamarissa ja Lilli neiti meni hevoshakaan
äsken.
_Ruustinna_. Vai niin. Ota kupit pois ja tuo lisää kahvia; Se tyttö on
niin ihastunut hevosiin, kuin mies ikään!
_Pastorin rouva_ (pisteliäästi). Niin, hänhän kuuluu ratsastavankin.
_Ruustinna_ (ujostellen). No, hän sattui löytämään Antin satulan tuolta
ullakolta ja niin hän koetti eräänä iltana Pollella.
_Nimismiehen rouva_. Miehen satulalla! No, voi, voi!
_Ruustinna_. Pienen matkan vaan navetan takana ja miehen puvussa.
_Nimismiehen rouva_. Niin, hänhän kuuluu käyvän housuissa.
_Ruustinna_. Niin, -- sellaisessa voimistelupuvussa, jota käytetään
Helsingissä voimistelussa. Sellainen niillä siellä täytyy olla.
_Kauppamiehen rouva_. Se onkin hyvin käytännöllinen! Sellaisessa
minunkin tyttäreni voimistelee ja minä annan hänen käyttää sitä täällä
kotonakin.
_Pastorin rouva_. Mutta rakas Sofi, elä vainen rupeakaan sillä tavalla,
vaikka oletkin niin uuden-aikainen. Anna toki miehesi pitää housunsa.
_Nimismiehen rouva_. Muotilehdissä on varmaan niitten mallia?
_Kauppamiehen rouva_. Kyllä, sekä koomillisia että näppäröitä,
itsekunkin aistin ja ymmärryksen mukaan. Sillä katsos, Hulda: kaikki
eivät tahdokaan puvultaan retkottaa kuin mitkäkin variksen pelätykset!
_Sisäpiika_ (tuo kahvia).
_Ruustinna_. Ai, ai -- luulenpa Sofin ja Huldan vähän pistelevän
toisiaan. Mutta pieni lisäpisara sovittaa varmaan välin taas! Tehkää
hyvin!
_Pastorin rouva_. Katrina kulta, ei enää.
_Ruustinna_. Ole nyt niin hyvä!
_Pastorin rouva_ (kursailee). Mutta, rakas Katrina, ota nyt sinä
ensiksi.
(Työntää piian ruustinnan luo.)
_Ruustinna_ (työntää piian takaisin). Mutta Gustaava, elähän nyt,
Gustaava, turhia.
_Pastorin rouva_. No mutta...
_Ruustinna_. No mutta...
_Pastorin rouva_ (ottaa kahvia). Onhan tämä nyt vallan hassusti,
mutta...
_Ruustinna_. Ei paljasta kahvia, ei. Kas niin, vehnästä myös!
_Pastorin rouva_. Kai minun sitte täytyy, (ottaa vehnästä, piika tarjoo
nimismiehen rouvalle.)
_Nimismiehen rouva_ (sievistellen). Ruustinna ensiksi.
_Ruustinna_. Kas niin, emäntä viimeiseksi.
_Nimismiehen rouva_. Sehän on oikein, Se.
(Ottaa kahvia. Äänettömyys.)
_Kauppamiehen rouva_. Erittäin hyviä piparkakkuja! Onko täti itse
leiponut näitä?
_Ruustinna_. En. Lilli.
_Pastorin rouva_. Todellakin!
_Nimismiehen rouva_. Todellakin! Osaako hän talouden toimia? Minä
luulin, ettei hän ollenkaan osaisi.
_Ruustinna_ (pahastuen). Suuri erehdys! Lilli voittaa meidät kaikki
hienoimmissa tehtävissä.
_Kauppamiehen rouva_. Lilli on reipas tyttö! Helsingin talouskoulussa
kai hän on oppinut. Eikös kurssi kestä kaksi kuukautta?
_Pastorin rouva_ (ivallisesti). Vai niin! Vai oppii sitä tätä nykyä
kahdessa kuukaudessa emännäksi? Sehän on erittäin mukavata, se!
_Nimismiehen rouva_. Kahdessa kuukaudessa! Onpas se erittäin mukavata,
se. Mutta tarvitseeko siihen kahtakaan kuukautta?
_Kauppamiehen rouva_. Sama se. Joku viikko sinne tai tänne. Se riippuu
ihan siitä, millainen pää kullakin on ja etupäässä millaiset lahjat.
Mutta sitäpaitsi ruo'anlaitto ei olekaan hyvän emännän tärkein tehtävä.
_Pastorin rouva_. Olisipa hyvin hauska tietää, millaista emäntää Sofi
Andelin pitää hyvänä perheen emäntänä?
_Nimismiehen rouva_. Ha, ha, ha! Sellaista varmaan, joka ei osaa
keittää pyöreitä perunoitakaan.
_Kauppamiehen rouva_. Sellaista, joka voi olla miehensä seurana ja joka
ei ikävystytä eikä masenna häntä kotona.
_Pastorin rouva_. Sepä se! Antaa piikain huseerata kyökissä ja lasten
juosta torppapahasissa! Ja itse vaan istuu puhumassa emansipatsioonista
miehensä kanssa. Se on oikein, oikein muodin mukaista, rakas Sofi, --
rakas Sofi.
_Nimismiehen rouva_. Niin, rakas Sofi, -- rakas Sofi!
_Apulainen_ (tulee. Vatsan ympärille on kääritty paksu vyö). Hyvää
päivää! hyvää päivää, pastuurska! Hyvää päivää, rouva Braxell ja rouva
Andelin! Hyvää päivää, hyvää päivää, hyvää päivää! Minä istun seuraanne
vähäksi aikaa, jos sallitte.
_Nimismiehen rouva_ (nousten keinutuolista). Maisteri on hyvä ja istuu
tähän gungstooliin.
_Apulainen_. Kiitoksia, No, -- kuinka siellä pastorissa jaksetaan
tänään?
_Pastorin rouva_. Kiitoksia kysymästänne! Kyllähän meillä hyvin
voidaan. Mutta maisteri näyttää hirveän surkealta.
_Apulainen_. Niin. Enhän minä voi ollenkaan hyvin. Melkein koko yön
taas...
_Pastorin rouva_. Vatsako?
_Apulainen_. Niin. Kun minulla vain on mieliharmia, niin...
_Nimismiehen rouva_. Ehkä maisterilla on matoja? Minullakin on matoja.
(Tuskallinen äänettömyys).
_Apulainen_. Minä en tahtoisi keskeyttää. Mistäs täällä oli kysymys?
_Nimismiehen rouva_. Sofi Andelin taas puhui täällä
emansipatsioonistaan.
_Apulainen_. Vai niin, vai niin! Niin, rouva Andelinhan on tainnut
kohottaa tuon punaisen lipun täällä meidän maaseurakunnassammekin. No,
saako rouva Andelin montakin uskonmuuttajaa? Ja mitä se herra miehenne
siitä asiasta arvelee?
_Kauppamiehen rouva_. Hän arvelee vaan, että Jumala on luonut vaimon
miehen avuksi ja aasin vetojuhdaksi.
_Apulainen_. Emansipatsiooni! Emansipatsiooni! Niin, sehän se nyt on
päivän huuto -- tätä nykyä! Mutta, hyvät ystävät, oletteko huomanneet,
että Raamatun pyhät naiset olisivat saarnanneet tuota emansipatsioonia.
Katsokaamme esimerkiksi Saaraa, kun hän...
_Kauppamiehen rouva_. Laskeeko maisteri Saaran "pyhien" naisten
joukkoon. Silloin on maisteri lukenut hänen elämäkertansa hyvin
pintapuolisesti.
_Apulainen_. Anteeksi, rouva Andelin! Minä lasken Saaran "pyhien"
naisten joukkoon. Nöyryydessä ainakin hän on kaunis esimerkki, koska
hän kutsui miehensä herraksi ja oli hänelle alammainen, niinkuin rouva
Andelin ehkä vihkimäluvusta suvaitsee muistaa.
_Kauppamiehen rouva_. Maisteri taitaa vielä käyttää vanhaa
vihkimäkaavaa. Mutta niin ei minua vihitty.
_Apulainen_. Vai niin! Saaran hurskas historia ei siis enää kelpaa
nykyiselle naiselle. Ei, hän tietysti ammentaa viisautta muista
lähteistä. Lukee vaan muodin mukaista, niin sanottua realistista
kirjallisuutta, jossa kieli on kaunis ja kuori kiiltävä, mutta joka
sisältää vaan lokaa ja mädännystä.
_Pastorin rouva_. Aivan niin, aivan niin!
_Kauppamiehen rouva_. Onko Gustaava lukenut niitä?
_Pastorin rouva_. En, varjelkoon!
_Kauppamiehen rouva_. Vai niin!
_Nimismiehen rouva_. Mutta minä olen samaa mieltä kuin maisterikin.
Uudet kirjat ovat kunnottomia! Uusi kokkikirjakaan ei kelpaa mihinkään!
_Pastorin rouva_. Niin. Kyllä me naisparat olemme pahemmassa kuin
pulassa tätä nykyä, jos tahdomme lukea muuta kuin postilloja ja
virsikirjaa. Vaan ehkä onkin viisainta tyytyä niihin. Vai mitä
arvelette, hyvä maisteri?
_Apulainen_. No, niin pitkälle en tahtoisi mennä. Jos kirja on
kirjoitettu oikeassa hengessä, niin voihan se istuttaa montakin jaloa
taimea nöyrän lukijan sydämmeen.
_Pastorin rouva_. Voi, voi, herra maisteri, jospa voisitte lainata tai
neuvoa minulle semmoisen kirjan. Minä nukun aina paljoa paremmin
päivällisluurini, luettuani ensin pari sivua.
_Apulainen_ (erikseen). Nyt olisi hyvin sopiva tilaisuus! (Ääneen.)
Lukisin mielelläni pastuurskalle vähän pienestä kirjasestani, jonka
olen juuri saanut valmiiksi. Luullakseni todellinen nainen löytää siitä
monta väärentämätöntä jalohelmeä, varsinkin tyttärien kasvattamisen
suhteen miehen sopivaksi seuraajaksi ajallisessa elämässä.
_Pastorin rouva_. Voi! Lukekaa, hyvä maisteri. Se olisi minulle suuri
ilo!
_Nimismiehen rouva_. Voi, kun Eveliina ja Hilma eivät olleet mukana!
Tämä olisi varmaan ollut lapsille.
_Apulainen_ (menee huoneesensa).
_Pastorin rouva_. Minä häpeän todellakin sinun tähtesi, Sofi!
_Nimismiehen rouva_. Ja entäs minä sitten.
_Kauppamiehen rouva_. Antakaa te vaan herra Jussilaisen ja minun
otella! Me olemme otelleet ennenkin. Kyllä me tunnemme toisemme!
_Ruustinna_. En minä luule Sofin tarkoittavan niin pahaa kuin hän
sanoo, vaikka et sinä juuri sanojasi punnitse.
_Apulainen_ (tulee takaisin, vihko kädessä). Arvoisa herrasväki! Tämän
vähäisen kyhäelmäni olen aikonut esitelmäksi, jonka pitäisin
pitäjääntuvassa jonakin iltapuhteena seudun vallassäätyisille ja
paremmille talonpojille, eli oikeastaan naisille. Sillä, niinkuin
herrasväki tietää, on siveellis-kristillinen naisellisuus meidän
aikanamme suurimmassa vaarassa. Niin, suoraan sanoen, tänne meidän
kaukaiseen maaseutuummekin on tuo turmeleva myrkky nyt hiipinyt. Sen
vuoksi pyydän etenkin teidän etevää arvosteluanne, pastorin rouva, ja
herrasväen suosiota. Ottakaamme tutkittavaksi seuraava luku, joka ehkä
on muita helppotajuisempi. (Lukee): "Edellisessä osassa olemme puhuneet
naisen velvollisuuksista ja tehtävistä. (Kauppamiehen rouva aivastaa.)
Niin -- tehtävistä ja velvollisuuksista. Mutta, arvoisat kuulijani!
Naisella on myöskin oikeuksia täällä maan päällä. Eräs siveellisesti
ihanteellinen runoilija puhkee, täynnä moraalista innostusta, näihin
sanoihin: 'Sä oikeutes tietää tahdot, nainen'?"
_Välipiika_ (tulee). Ruustinna! Tuleeko ruustinna tänne ulos?
Mattorievut loppuivat.
_Ruustinna_ (nousee). Vai niin! Jatkakaa vaan. Minun täytyy vähän
mennä.
(Menee.)
_Apulainen_. Niin, kun hän puhkee, täynnä moraalista innostusta, näihin
sanoihin:
_Nimismiehen rouva_. "Moraalista innostusta". Niin, siihen juuri
maisteri lopetti.
_Pastorin rouva_. Elä keskeytä, Hulda!
_Nimismiehen rouva_. Enhän minä keskeytä. Minä vain sanon.
_Apulainen_. Täynnä moraalista innostusta, näihin sanoihin: "Sä
oikeutes tietää tahdot, nainen?"
_Sisäpiika_ (tarjoo apulaiselle kahvia). Maisteri ei ole saanut vielä
kahvia. Tahtooko maisteri kahvia?
_Apulainen_ (kärsimättömästi). No, enkä! -- "Sä oikeutes tietää tahdot,
nainen?"
_Sisäpiika_ (tarjoo nimismiehen rouvalle). Passaako rouville?
_Nimismiehen rouva_ (on käsittänyt väärin apulaisen tarkoituksen).
Eihän toki! Maisteri ottaa nyt vaan ensiksi, (ujosti.) Eihän maisterin
tarvitse kursailla minun tähteni.
_Apulainen_. En minä juo kahvia.
_Nimismiehen rouva_. Vai niin, vai... Mutta ei se vatsaa pilaa.
_Apulainen_. No, no...
_Nimismiehen rouva_ (piialle). Tarjoa ensin pastuurskalle.
_Pastorin rouva_. Ota nyt, Hulda, ja ole hiljaa!
_Nimismiehen rouva_. Eihän maisteri nyt saarnaa. Mutta, rakas Gustaava,
en minä ota ensiksi.
_Pastorin rouva_ (ottaa kahvia).
_Apulainen_ (huokaa, jatkaa). "Sä oikeutes tietää tahdot, nainen?"
_Nimismiehen rouva_ (kuiskaa). Gustaava! Gustaava! Sinä et muistanut
ottaa kermaa! Etkö sinä muistanut ottaa kermaa?
_Pastorin rouva_. Ole hiljaa!
_Apulainen_. "Sä oikeutes tietää tahdot, nainen? Rakasta, kärsi,
ahkeroitse vainen".
_Nimismiehen rouva_ (kahvia juoden). Voi, hyvä maisteri! Lukekaa vielä
tuo värssy. Minä en kuullut oikein.
_Apulainen_. "Sä oikeutes tietää tahdot, nainen? (Ruustinna tulee ja
sisäpiika menee.) Rakasta, kärsi, ahkeroitse vainen".
_Nimismiehen rouva_. Se minun täytyy oppia ulkoa Eveliinalle ja
Hilmalle. Sinun oikeutesi sinä tahdot tietää, sinä nainen? Rakasta sinä
ja, ja...
_Kauppamiehen rouva_ (pilkaten). Ja kärsi!
_Nimismiehen rouva_. -- ja kärsi! Niin... ja... ja...
_Pastorin rouva_ (suuttuen). Ja tee työtä!
_Nimismiehen rouva_. -- ja tee työtä! Niin, rakasta sinä, nainen, ja
kärsi sinä ja tee työtä niin paljon kuin jaksat. Tahtooko maisteri nyt
olla hyvä ja jatkaa, sillä nyt minä sen osaan.
_Apulainen_. "Nämä kalliit oikeudet..."
_Nimismiehen rouva_. Sinun oikeutesi sinä tahdot tietää, sinä nainen?
Rakasta sinä ja kärsi ja tee työtä niin paljon kuin suinkin jaksat.