Jo toiset kirjeenvaihtajat ennen minua ovat valittaneet Suomen miltei
täydellistä poissaoloa Lontoon näyttelystä. Palaan samaan aineeseen, en
»ruikuttaakseni» tapahtunutta laiminlyöntiä, olkoon se kuinka suuri
tahansa, vaan oikein räikeästi esittääkseni miten välttämätöntä meidän
on toisen kerran ottaa haltuumme se ainoa asema, jonka nykyään voimme
toivoa itsellemme Euroopassa ja maailmassa: sivistyshistoriallisesti
tärkeä asema eurooppalaisen sivistyksen äärimäisenä rajakansana
pohjolassa.
On tunnettua että meilläkin on ollut komitea Lontoon näyttelyä varten.
Mahdollisesti se ei ole esiintynyt kyllin rohkeasti kiittämättömässä
tehtävässään, mutta varmaa on että se ei ollut pääsyy, vaan
keskuskomitean kielto tilan ahtauden tähden myöntämästä Suomelle
erityistä osastoa keisarikunnalle myönnetyn osaston yhteydessä tai sen
rinnalla. Luonnollinen seuraus oli, että näyttely samassa kadotti
merkityksensä Suomen teollisuuteen nähden, jonka ainoana tehtävänä
maailman markkinoilla täytyy olla kansallisen omituisuutemme ja
maantieteellisen asemamme edustaminen. Sillä sirotettuna tuohon
kirjavaan joukkoon mitä erilaisimpia tuotteita Nova Zemlasta Kiachtaan
ja Aleutien saarilta aina Nevan suuhun saakka, täytyi suomalaisten
näyttelyesineiden, vaikka niitä olisi ollut sata kertaa enemmän ja
seitsemästi arvokkaampia, ei ainoastaan häipyä nimettömiin, vaan
myöskin jäädä kaikkea yhteyttä ja itsenäisyyttä vaille, mitkä seikat
olisivat voineet antaa niille jotain viehätystä ulkomaalaisen
silmissä. Samoin supistuu eräiden oivallisten ulosvientitavaraimme
tunnetuksitekeminen ulkomailla nollaan sen vuoksi, että ne (lisäksi
vielä niukoilla nimikirjotuksilla varustettuina) hukkuvat tuohon
suureen joukkoon. Venäläinen osasto, jonka omainkin esineiden
järjestäminen antoi kyllin puuhaa, ei tietenkään voittanut vähintäkään
siitä, että niiden joukkoon sekotettiin nuo muutamat mitättömät
suomalaiset tuotteet, päinvastoin siitä oli vahinkoa, koska osasto jo
ilman sitäkin oli kyllin kirjava ja teki selvän maantieteellisen
yleiskatsauksen vaikeaksi.
Mitä tilaan tulee, on myönnettävä että Venäjä on saanut osakseen sangen
suppean alan näyttelyhuoneustossa, tuskin samansuuruisen kuin Ruotsi ja
Norja, Belgia tai Espanja, jopa pienemmän kuin joku englantilainen
siirtomaa. Mutta eipä voi liioin kiittää venäläisiä asiamiehiäkään
erittäin taitaviksi ahtaan tilan käyttäjiksi. Verratessa sitä
esimerkiksi ranskalaisten erinomaiseen kekseliäisyyteen, joka
erityisillä telineillä, hyllyillä, koukuilla ja niin edespäin käytti
hyväkseen pienimmänkin tilan ilman että mikään kohta silti näytti liian
ahdetulta, vaan pikemminkin aistikkaalta, säännölliseltä ja hienolta,
emme voi irtautua siitä ajatuksesta, että hyvällä tahdolla ja parempaa
järjestystä noudattaen olisi Suomikin voinut saada oman pienen
nurkkasensa tekemättä huomattavaa haittaa venäläisille tuotteille.
Oikea syy oli ehkä pieni yhteensulattamishalu Pietarin keskuskomitean
jäsenissä. Siihen kuuluu monta, jotka arvelevat että Suomi nyt jo
toimii aivan liiaksi oman päänsä mukaan, ja miksikä sen nyt pitäisi
saada oma paikka, kun paljoa väkirikkaampi ja teollisuudessa etevämpi
Puolakaan ei ole semmoista saanut?
Tähän saattaisimme vastata että jos kansallinen omalla pohjalla
seisominen milloinkaan on viatonta ja kaikille poliittisille arveluille
vierasta, niin on kai se sitä tällaisessa tilaisuudessa, jolloin taide
ja teollisuus kansoja veljestyttävät ja repivät alas välimuureja.[27]
Itävalta, joka nykyään on Unkarin kanssa miltei ilmiriidassa,
ei ole epäillyt antaa viimemainitulle maalle erikoista paikkaansa.
Englanti on erikoisesti pyrkinyt hankkimaan esiintymistilaisuutta
kaikille kahdellekymmenellekahdelle siirtomaalleen, joiden joukossa on
niinkin vähäpätöisiä kuin esimerkiksi Barbados, Vancouver ja
Bermudasaaret. Saksa esiintyy kaikista yhteyspyrinnöistään huolimatta
kokonaisella kolmellakymmenellä eri osastolla, joiden joukossa
ruhtinaskunnat Lippe-Detmold, Waldeck, Schwarzburg-Rudolstadt ja
Schwarzburg-Sondershausen. Etelä-amerikkalaiset tasavallat, kuten
Costa-Rica ja Uruguay, ovat edustetut -- mutta jättiläiskokoisen
Venäjän valtakunnan neljäkymmentä tai viisikymmentä kansaa on pakattuna
kaikki samaan nyyttiin, ja pohjoismaiden vanhin kansa, Suomen kansa,
joka viisikymmentä vuotta sitten korotettiin »kansakuntien joukkoon»,
ei ole löytänyt pienintäkään soppea, jossa olisi saattanut sillä
ainoalla tavalla, mikä sille on mahdollista, huomauttaa Eurooppaa
olemassaolostaan.
-- Dieses Finnland -- sanoi kerran muuan berliniläinen professori
nykyiselle valtionarkivaarille N----lle -- es ist ja so ein kleines
Ländchen, nicht wahr? Wie gross mag es sein?
-- Oh, vastasi N., ein ganz unbedeutendes Ländchen: ohngefähr wie
Preussen, Bayern und Würtemberg zusammengenommen.
Olin kuitenkin kuullut sanottavan että muutamilla suomalaisilla
tehtailijoilla oli ollut uskallusta ryömiä nyyttiin ja ryhdyin eräänä
päivänä, luettelo kädessäni, jonkunlaiseen sudenajoon, etsiäkseni
näkymätöntä isänmaatani.
Siitä tuli vaivaloinen työ, joka vaati sekä aikaa että
kärsivällisyyttä. Venäjää ei ollut vaikea löytää. Sillä ei tosin ollut
täällä samaa merkillistä tehtävää kuin vanhassa koulukartassani, johon
oli painettuna naiivinen, ellen sanoisi oikein porosaksalainen
päällekirjotus: »Russland, zugleich als Karte von Europa». Löysin sen
tällä kertaa rauhassa ja ystävyydessä vanhojen riitaveljiensä Ruotsin
ja Turkin välissä; kiillotettu kaksitoistanaulainen Orenburgista käänsi
suunsa Perua kohti, pietarilainen revolveri uhkasi Ceylonia ja muutamat
hienonhienot kirjaellut tiflikseläiset sapelinterät olivat sellaisessa
asennossa kuin tahtoisivat ahdistaa vastapäätä olevaa Newfoundlandia.
Täydellisesti rauhotuttuani aloin nyt niin sanoakseni kiireestä
kantapäähän, jakso jaksolta penkoa noita venäläisiä merkillisyyksiä.
* * * * *
Huomasin silloin että Suomen osallisuus näyttelyssä käsitti yhteensä
kahdeksan numeroa, joista puolet metsän ja maan tuotteita Mustialasta,
kolme kynttilä- ja puuvillatavaroita Viipurista, Tampereelta ja
Forssasta sekä lopuksi yksi opetusalalta. Niin kerrassaan vähäpätöinen
kuin se onkin tämä osuus -- ehkä kymmentuhannesosa koko numeroluvusta
-- niin olisivat nämät muutamat harvatkin tuotteet johonkin pieneen
nurkkaan itsekseen asetettuina antaneet ainakin aavistuksen siitä, että
meilläkin on tehtaita ja maanviljelystä. En tahdo kieltää että tuo
kahdeksikko samalla olisi ollut köyhyydenkin todistus. Mutta yhtä
varmaa on että ne erikseen asetettuina eivät olisi supistuneetkaan
kahdeksaan, vaan lisääntyneet koko joukon sekä luvultaan että
arvoltaan.
Olkoon ajoissa sanottu niille, jotka saavat jotakin aikaan, että Suomen
pitäisi mitä kohteliaimmin pyytää saada seuraavaan näyttelyyn
Pariisissa sijottaa oma pieni osastonsa, olkoonpa se kuinka supistettu
tahansa. Ei ainoastaan niihin yleisiin etuihin katsoen, joita saatamme
odottaa lähemmästä yhteydestä muitten kansojen ja muun maailman
kulttuurin kanssa, vaan myöskin suoranaiseksi hyödyksi, kaupan ja
teollisuuden laajentamiseksi. Yksi ainoa esimerkki riittäköön
osottamaan mitä nyt olemme menettäneet kalmukkien ja baskiirien
seurassa, se on siitä että meillä ei ole omaa osastoamme Lontoon
näyttelyssä.
Jos Mustialan kattopäreet olisivat olleet näytteillä suomalaisessa
osastossa ja niiden käytäntöä selvittänyt mukanaseuraava
kattomalli;[28] jos vielä täällä, kuten muitten maitten
teollisuustuotteiden ääressä, olisi ollut suomalainen edustaja,
vastatakseen näyttelyssä kävijöiden kysymyksiin ja antaakseen
tarpeellisia tietoja päreiden hinnasta sekä tilaamistavasta ja
paikasta, niin on hyvinkin luultavaa että niin halpa, kestävä ja
monipuolisesti käytettävä tuote kuin kattopäreet olisi piankin saanut
menekkiä ulkomaan markkinoilla ja antanut aihetta jommoiseenkin
vientiin. Kattopäreet sitäpaitsi ovat juuri niitä tuotteita, joita sekä
helposti että yleisesti voidaan valmistaa tuontuostakin kadon
ahdistamissa pohjoisissa lääneissä. On sentähden luultavaa, että jos ne
olisivat tulleet tunnetuiksi Englannissa, niin sieltä olisi tehty
tilauksia jo tänä vuonna ja hätääkärsiville valmistettu mitä tuottavin
tulolähde. Ensi vuonna odotettavan lisääntyneen menekin toivossa
olisivat liikemiehemme uskaltaneet tehdä omaan lukuunsa tilauksia
suorittamalla maksun viljana. On tosiaankin surullista, kuten vanha
sananlasku sanoo, että kun sataa puuroa, niin köyhällä ei ole kauhaa.
Puulajimme, järvimalmimme, pellavalajimme, hamppumme, jopa osa
viljalajejammekin, kuten kaura, ja karjantuotteistamme huolimattomaan
hunninkoon jätetty voimme, kaikki nuo tuotteet erikseen näytteille
asetettuina ja lajiteltuina sekä läsnäolevan asiamiehen suullisilla
tiedonannoilla höystettyinä -- kukapa uskaltaisi väittää etteikö sen
kautta olisi saattanut aueta uusia, vielä tuntemattomia tulolähteitä,
joihin voisi virrata juuri nykyään harvinaisen runsaasti vapaina
olevia englantilaisia pääomia? Kukapa väittäisi etteikö yritteliäisyys
olisi voinut sieltäkäsin kääntyä meidän maahamme, samoinkuin
Ruotsiinkin? Englantilaiset asiamiehet käyvät kotonamme etsimässä
vientitavaroitamme; olisi ollut hyvä meidän itse lähettää
liiketuttavillemme näytteitä. Suomen hypoteekkiyhdistys hakee
ulkomaalaisilta lainaa: olisi epäilemättä ollut meille eduksi esittää
tuotteemme ulkomaalaisille palkintotuomareille.
Kaiken tämän olemme laiminlyöneet jäämällä markkinoilta pois. Ja pois
olemme jääneet peläten joutuvamme arvottomiksi, näkymättömiksi korsiksi
puoleksi aasialaisessa muurahaiskeossa.
Sittenkuin menestyksettä olin koetellut muutamia huonoja englantilaisia
tulitikkuja eräässä Lontoon tuhansista tupakkamyymälöistä, ojennettiin
minulle pieni tutunnäköinen laatikko ja vakuutettiin että ne ainakaan
eivät pettäisi. Ne olivat Porin tulitikkuja ja kuulin sittemmin että
niitä on levinnyt suureen osaan Lontoota. Jönköpingin tikut, jotka
olivat paljoa huonompia kuin suomalaiset, saivat näyttelyssä palkinnon,
mutta Porin tuotteita ei siellä näkynyt. Täytyy tunnustaa että tuo on
sangen häveliästä.
Voisin kai ammentaa merestä muutamia kauhallisia hiekkaa ja vielä
koettaa kuvata yhtä ja toista näyttelyn merkillisyyksistä. Mutta kun en
noiden uusien keksintöjen joukossa ole voinut huomata mitään konetta
tai kuivausuunia, joka karkaisisi lukijan kärsivällisyyttä, lienee
parasta lopettaa tähän. Luettelo muodostaa jotenkin kookkaan kirjan,
jossa on 424 tiheään painettua kaksipalstaista sivua ja maksaa yhden
shillingin. Kuvitetun luettelon saa samalla halvalla hinnalla.
Täällä on jotakin, jota ei ole merkitty mihinkään luokkaan eikä
numerolla varustettu, vaikka se kuuluu kaikkein merkillisimpiin
nähtäviin; se on ihmisvirta, joka alituiseen aaltoilee edestakaisin
noitten lukemattomien kiiltävien pöytien, hyllyjen, kaappien ja kaiken
maailman komeuksista ladottujen pyramiidien välillä. Pariisissa
esimerkiksi tapaamme ihmisvirran, joka kaikkine vaihteluineen on
kuitenkin niin yksitoikkoisen eurooppalaistunut, niin yhteen kaavaan
valettu, että tuntuu oikein hyvältä kun siellä täällä tapaa
»sysipiki-korppimustan» murjaanin, leveälahkeisen turkkilaisen tai
iloluontoisen kiinalaisen hiussaparo aina kantapäihin saakka riippuen.
Varjelkoon taivas tuolta yleiseltä jyrältä, joka tasottaa kaikki
mauttomien päivän muotien mukaiseksi. On maailmanporvareita, jotka
pitäisivät suurimpana onnena että me pienet kansat menettäisimme
itsenäisyytemme ja kokonaan sulautuisimme suuriin kansallisuuksiin.
Toisin ajatteli muuan rakastettava tanskatar, rouva Heiberg: »Jeg maa
reise til Finland, for engang at möde mennesker, der ikke ligne alle
andre mennesker». -- Oi, ajattelin itsekseni, sitä ei voi kukaan sanoa;
jyrä on tehnyt meilläkin työtään.
Päältänähden niin tavattoman yksitoikkoisessa Lontoossa emme tarvitse
pelätä ikävystyvämme samanlaisten kasvonpiirteiden näkemiseen. Niinkuin
jokainen tietää on Englannissa enemmän kuin missään Euroopan maassa
omituisia, hogarthilaisia naamoja, harvinaisen näköisiä olentoja,
oikullisia luonteita ja hullunkurisia poikkeus-ihmisiä. Näemme niitä
joukottain jo näyttelyn yleisessä mylläkässä, jossa kuitenkin kaikki
kansallisuudet tunkeilevat kohteliaina ja sivistyneinä, harjattuina ja
kiillotettuina, niinkuin eivät olisi milloinkaan olleet keskenään
tukkanuottasilla. Mutta lukuisammin tapaamme niitä Lontoon kaduilla, ja
minä pyydän saada seuraavalla kerralla lähettää muutamia hajanaisia
piirteitä tuosta surisevasta mehiläispesästä.