(Helsingfors Tidningar syyskuu--joulukuu 1857.)
Betty!
Ei vuolas koskikaan tuhlaa yhdellä kertaa kaikkia kuohujaan,
sanoo runo, ja niinpä saat sinäkin vielä jonkun aikaa osottaa
kärsivällisyyttä näille minun itämerenmuistelmilleni, vaikka niille
onkin jo satanut yhden talven lumi ja kahden kesän vedet. Uudet
matkustajat, uudet maanmiehet, ovat sen jälkeen rientäneet kinosten
maasta virkein mielin etelään, ovat nähneet samaa kuin minä ja
enemmänkin ja ovat hiljattain kirjottaneet siitä sanomalehtiinkin;
mutta on havaintoja, jotka eivät vanhene yhteen vuoteen, ja on
kokemusta, joka Suomen peltojen syyskylvön tavoin itää lumenkin alla
tulevien keväiden varalle. Koetan parhaani mukaan sivuuttaa sellaisen,
mikä kuuluu hetken katoovaan humuun, säilyttääkseni ainakin jotain
pysyvistä ja pitkäaikaisista vaikutteista.
Siis: oli kerran...