Kysy niiltä, jotka kohtalo johti Pariisiin helmikuussa ja kesäkuussa
vuosina 1830, 1832, 1848, joulukuussa 1851 ynnä muihin merkillisiin
tilaisuuksiin -- kysy heiltä niistä suurista taisteluista, joissa
valtoja on kaatunut ja valtoja veressä syntynyt, jälleen kaatuakseen ja
jälleen noustakseen kohtalon kiertokulussa. Niitä tapauksia, joita sain
silminnäkijänä katsella, pidettiin niin mitättöminä että ansaitsivat
tuskin paria riviä sanomalehtien palstoilla, mutta muukalaisessa ne
herättivät mielenkiintoa noiden samojen hyökyaaltojen maininkeina,
jotka olivat kukistaneet valtaistuimia ja hallitsijasukuja.
Kesäkuun 15 päivänä hämärän joutuessa alkoivat ne sadattuhannet, jotka
vielä olivat Invaliidi-esplanaadeissa, virrata Seinen oikeanpuoliselle
rannalle, päästäkseen Place de la Concordeen, josta paraiten voisi
katsella suurta ilotulitusta. Sinne saapuakseen täytyi kulkea
Invaliidisillan yli, ellei tahtonut tehdä pitkää, kenties mahdotonta
mutkaa vasempaan Pont d'Iénan yli. Nytpä sattui, että kun kansanjoukot
yhä tiheämmin parvin vyöryivät siltaa kohti, olikin tämä kahden
linjaväkikomppanian sulkema -- välttämätön varovaisuustoimenpide. Sillä
kun Pont des Invalides samalla oli erittäin edullinen paikka
ilotulitusta katsella, niin olisi ensiksi niin monta kuin mahdollista
pysähtynyt sinne ja sulkenut tien; toiset olisivat rynnänneet eteenpäin
ja yhteentörmäys olisi tuskin ollut vältettävissä. Niin oli edeltäpäin
arvattu, ja minun täytyy toistaa että ranskalainen poliisi on kaikissa
tuollaisissa tapauksissa erittäin viisas ja valpas.
Mitä tehdä? Valitsin osani ja kiipesin monien muiden muassa virran
kiviaitaukselle, sain erinomaisen selkänojan äärimäistä siltapylvästä
vasten ja näin sieltä ilotulituksen sivultapäin ja kansanjoukot niiden
olkapäitten yli katsellen.
Tuollaisen edun saavuttivat ainoastaan aikaisimmin saapuneet. Koko muu
joukko pakkautui rantakentälle aitauksen ja sillan viereen, ja kun
uudet joukot, esteestä tietämättä, hellittämättä tunkeusivat eteenpäin,
kävi ahdinko tuota pikaa aivan kauheaksi.
On täytynyt olla mukana tuollaisessa tilaisuudessa, ymmärtääkseen mitä
merkitsee joutua moiseen hiirenloukkuun. Käsivarttamme, jonka olemme
laskeneet alas, emme voi enää nostaa, kohotettua käsivartta emme
laskea. Rinta rintaa vasten, selkä selkää vasten meidät likistetään
lähinnä seisoviin, emme voi tehdä pienintäkään omavaraista liikettä,
olemme miltei kykenemättömät hengittämään ja onneksemme samoin
kykenemättömät kaatumaankin, sillä siinä tapauksessa olisimme kuoleman
omat. Tuollaisessa tilassa, kun se on huippuunsa kehittynyt, ei ole
mitään armahdusta, ei mitään kunnioitusta ikää tai sukupuolta kohtaan;
jokaisella on tarpeeksi työtä hoitaessaan omia asioitaan, ja
itsensäpuolustamisen vaisto, joka on kaiken inhimillisen itsekkyyden
pohja, sulkee korvamme ja sydämemme muiden hädältä. Se, joka kerran on
nähnyt tuon tapaista, ei enää ihmettele sitä säälimätöntä julmuutta,
jota vahvimmat ja raaimmat osottavat teaatteritulipaloissa,
kiivetessään kaatuneiden yli; huolimatta siitä, että heidän
pelastuksensa ehkä riistää hengen kahdeltakymmeneltä heikommalta.
Niin pitkälle eivät asiat tosin täällä ennättäneet, ehkä sentään
pikemmin onnellisen sattuman kuin viranomaisten ansiosta. Vaikeinta oli
nähdä tungokseen joutuneita naisia ja pikkulapsia. Onneksi heitä
suojeli se ritarillisuus, jota halvinkin ranskalainen osottaa.
Ennenkuin ahdinko vielä kävi liian suureksi, sijotettiin heikoimmat ja
avuttomimmat aitaukselle, josta poikain ja myyjätärten täytyi kiroillen
poistua. Pieniä lapsia nostettiin työmiesten olkapäille, josta he
samalla hyvin näkivät ilotulituksen. Kansanjoukko, jota siten ylinnä
koristivat kirjaviin puseroihin ja hattuihin puetut lapset, oli kuin
kukilla somistettu tiheä, tumma pensaikko.
Kohta alussa ilmeni tyytymättömyyttä sen johdosta, että kulku oli
ehkäisty, ja tyytymättömyys kasvoi yhä, kun etumaiset vastoin tahtoaan
tungettiin sotaväen kiväärinperiä vasten.
-- Mitenkä! Silta suljetaan! Meitä kielletään ylikulkemasta!
_Messieurs_, eihän meitä vain poletuteta kuoliaaksi! _Messieurs,
voici des dames!_ täällä on naisia (tällä sanalla on yliluonnollinen
voima, jonka vaikutusta ei mikään ranskalainen sydän kuulu voivan
vastustaa)! Ettehän voine kieltää ylikulkua madamelta lapsineen!
Mutta sotilaat, käskyä totellen, sulkivat tien yhä edelleen ja
uudistivat yhä kohteliaasti:
-- _Impossible, messieurs! C'est interdit_, se on kielletty!
-- _Mais avancez donc! avancez!_ kuului kärsimättömiä ääniä
jälkijoukosta, sillä virran toisella puolella pitkin Elyséen kenttiä
loistavat tuliseppeleet houkuttelivat sinne yhä enemmän kansaa.
-- _Ne poussez pas, messieurs!_ huusi muuan sotilas, joka seisoi
minua lähinnä siltapylvään luona, sillä joukot ahdistivat yhä enemmän
ja hänellä oli täysi työ puolustaessaan paikkaansa. Appelsiininkuori,
jonka tottunut käsi lennätti hänelle keskelle otsaa, oli joukon
vastaus. Sotilas säilytti tästä huolimatta kiitettävästi malttinsa.
Silloin huomattiin äkkiä kaksi naista kulkevan meidän puoleltamme
runsaasti valaistun tyhjän sillan yli erään upseerin saattamana. Se oli
varomatonta, sillä mikään ei ärsytä siinä määrässä, kuin etu, joka
suodaan muutamille ja kielletään toisilta. Kuului äänekästä melua.
_V'là des dames sur le pont! Avancez! Avanzez!_ Ja samana hetkenä
lensi väkijoukosta sotilaitten päitä kohti kokonainen kuuro
appelsiininkuoria, luumuja ja pikkukiviä. Pariisin katupojilla on
miltei aina jonkunlaisia pommitustarpeita taskuissaan. Eihän sitä tiedä
milloin niitä tarvitaan.
Nyt joutuivat kiväärinperät, annettuaan aimo sysäyksiä,
käyttämättömiksi. Silloin antoi komentava upseeri käskyn: _pistimet
tanaan!_
Tuo taikasana, hyvin tunnettu entisten katutaistelujen ajoilta,
vaikutti paikalla joukkoihin. Etumaiset peräytyivät vaistomaisesti,
huolimatta heidän takanaan olevasta tiheästä ihmismuurista. Syntyi
äkkiä käsivarren pituuden levyinen väli puserojen rintaman ja pistimien
välillä. Jotkut lapset alkoivat itkeä.
Jos sinä hetkenä olisi joukossa lausuttu yksikään noita sanoja, jotka
tulisoihdun tavoin sytyttävät kaikki palavat aineet -- jos yksi ainoa
ääni olisi huutanut _vive la république!_ tai jos paremminkin
olisi löydetty joku uusi sana tuon jo jonkun verran kuluneen sijaan --
sillä seuraava vallankumous tarvitsee uuden sanan, ja uuden sanan
innostamana ranskalainen menee vaikka tuleen -- taivas tietää mitä
silloin olisi saanut katsella Pont des Invalidesin siltapylväältä.
Mutta aika ei ollut kypsynyt, tuo ainokainen sana jäi sanomatta.
Sanomalehdet saattoivat kertoa: _incident sans suites_, tapaus
ilman seurauksia.
Pistimet välkkyivät lisääntyvässä ilotulituksen valossa. Niiden
vaikutus ei kuitenkaan ollut pitkäaikainen. Jälleen kuului
huudot: _avancez_ ja _à bas la ligne!_ sieltä täältä joukosta
tupsahti suurempia kiviä, jotka putosivat loiskahtaen virtaan. Joku
pitkulainen esine sihisi ilman halki ja sattui siltapylvääseen; se oli
noita samaisia, joilla äsken oli tavoteltu suojusvarjostimia ja
ristiäiskonvehtia. Useita epämääräisiä heittoesineitä -- luulen
joukossa olleen poikkitaitettujen sateenvarjojen kädensijoja -- putoili
sotamiesten keskuuteen, jotka näyttivät säilyttävän järkähtämättömän
tyyneytensä, vaikka heitä samalla ärsytti yhä uudistuvat _à bas la
ligne_ huudot. Kuulin lähinnä olevien hiljakseen kiroilevan.
Vuonna 1848, helmikuun 23 päivän illalla samaan aikaan, sattui että
muuan neljännentoista linjaväkirykmentin osasto laski pistimet tanaan
meluavaa kansanjoukkoa vastaan ulkoministerin hotellin kohdalla.
Toisella puolella hieman melua, toisella puolella hieman uhkaa,
luultavasti ei ajateltu mitään sen pahempaa, mutta »erehdyksestä»
sattui muuan laukaus, komentava upseeri antoi käskyn: laukaiskaa,
kuusikymmentä henkeä kaatui, vallankumous leimahti liekkiin,
kuningasvalta kukistui ja tasavalta astui sijaan.
Mutta nuo yhtä kevyet kuin levottomat kansanaallot tarvitsevat vain
pienen tuulenpuuskan vyöryäkseen uuteen suuntaan. Useammasta kuin
yhdestä kansankapinasta on sadekuuro tehnyt lopun. Tällä kertaa se oli
ilotulitus. Raketit alkoivat räiskyä, tulipyörät sähistä, pamaukset
jymähdellä. Kaikkien katseet kääntyivät sinnepäin, sotamiehet
unohdettiin, kahakka oli ohitse. Kun jälleen asia johtui mieleen, oli
kulku sillan yli vapaa, kuitenkin niin, että oikealla rannalla oleva
kansanjoukko pääsi ensin yli. Vasemmalla rannalla olevat saivat odottaa
vielä neljännestuntia uppiniskaisuutensa rangaistukseksi.
Pistimet katosivat. Kansanjoukko hajaantui kaikkiin suuntiin tuossa
äärettömässä kaupungissa. Kaikki oli tyyntä, Napoleonien tähti vielä
keskitaivaalla kaikessa loistossaan.