On mahdotonta sivuuttaa näitä kirkkoja ilman, että niiden holvien alla
hetkisen muistelisi vuosia 1793 ja 1806.
Pantheon on suuri, korkea- ja pyöreä-kupuinen kirkko -- pikemmin
suurenmoinen kuin kaunis, huolimatta Grosin ja David Angersilaisen
maalaamista kauniista kuvista. Epäsuotuisa kohtalo vainosi sitä alusta
alkaen: sen arkkitehti, Souflot, kuoli mieliharmista, kun keksittiin
ettei kuvulla ollutkaan tarpeeksi tukea, asia, joka kuitenkin sittemmin
voitiin korjata. Vuonna 1751 alotettiin kirkon rakentaminen.
Kansalliskokous, joka piti kaikkia kirkkoja tarpeettomina, teki siitä
neron temppelin ja piirsi fasaadiin sanat: »Kiitollinen isänmaa
suurille miehilleen». Voltaire ja lempeä Rousseau pääsivät sen
ensimäisiksi asukkaiksi. Olen käynyt heitä katsomassa maanalaisessa
kammiossaan, mutta kun ainoastaan sangen viileästi ihailen
kahdeksannentoista vuosisadan filosofiaa, tuntui tuo pimeässä kävely
minusta kolkolta ja ikävältä. Vartijan lyhty heitti kalvakan hohteensa
siihen kammioon, joka nyt oli »valistuksen aikakauden» epäjumalten
asuntona, ja tavattoman voimakas kaiku, joka monistutti askeleemme,
tuntui vielä haudoistakin kaikuvalta pilkkanaurulta.
Marat on myöskin lyhyemmän ajan asunut tässä kuolleiden palatsissa,
mutta syöstiin pian viheliäiseltä kuolemattomuuden-istuimeltaan.
Mirabeau, joka oli monta vertaa suurempi ja parempi, sai tyytyä samaan
kohtaloon. Joukkojen jumalten valtakirjat ovat lyhytikäisiä. 1822 tuli
Pantheonista jälleen kirkko, 1830 muuttui se taaskin maalliseksi
temppeliksi, 1851 uudestaan kirkoksi, ja seuraavan vallankumouksen
aikana siitä kai kiertokulun mukaisesti tulee taas joku neron temppeli.
Joka suhteessa hauskempi on Madeleine-kirkko, jonka Napoleon vuonna
1806 vihitti suuren armeijan sotilaitten voiton temppeliksi.
Jumalanpalveluksen sijasta piti siellä vuosittain vietettämän Jenan ja
Austerlitzin taisteluiden vuosipäiviä. Restauratsionin mielestä tuo oli
sangen tarpeetonta ja se vihki tämän kauniin rakennuksen vuonna 1816
»kaikkihyvälle, kaikkivoivalle Jumalalle, ja pyhän Maria Magdaleenan
nimikkokirkoksi». Sitä vastaan ei kai katoolisilla ole mitään
muistuttamista. Mutta muukalainen pysähtyy katselemaan noita
pronssiportteja, tuota ihanaa korinttilaisten pylväitten muodostamaa
katosta, samalla sekä ihaillen että ihmetellen että risti ja messu ovat
saaneet sijansa tässä sievässä, ilmakkaassa ja keikailevassa
pakanatemppelissä, Ateenan Minervatemppelin uskollisessa
jäljennöksessä.