Kaikki muut saksalaiset muistot -- Bonn kauniine puutarhoineen
ja loistavine tähtitornineen ja siellä asuva harmaahapsinen
iloinen Argelander suomalaisine nuoruudenmuistoineen, hän, joka
Tähtitornivuoren huipulta on laskenut keskusauringon aseman -- Mainz,
ijäkäs valtionkaupunki, ennenmuinoin niin kuulu kauniista naisistaan ja
nyt makkaroistaan -- ja kaikki muu siitä etelään ja itään, josta saat
kuulla toisella kertaa -- kaikki nuo katoovat nyt Kölnin-Aachenin
rautatien tasaisten kiskojen taakse, haihtuen ilmaan kuin Jean Marie
Farinan kuuluisa Kölninvesi, ja Kaarle suuren haudan ja vapahtajan
kapalovaatteiden pyhäinjäännösten ohi kiitää juna, kulkien kuuden
ruotsinpenikulman matkalla viidenkolmatta suuremman ja pienemmän
tunnelin läpi kaunista Belgiaa kohti.
Koko Länsi-Euroopassa on tuskin kauniimpaa tietä ja kauniimpaa maata.
Heti kulettuamme Belgian rajan yli Verviersin länsipuolitse, avautuu
eteemme yhtämittainen jono luonnon ja sivistyksen ihania tauluja. Vuori
vuoren rinnalla, ja me kulemme niiden holvien alitse; laakso laakson
vieressä, ja me kiidämme niiden rotkojen yli; auringonpaisteesta
synkkään yöhön ja synkästä yöstä jälleen kirkkaaseen päivänheloon. Maa
on niin tiheään asuttua, että kaivosten ja sulattojen tupruttaman
kivihiilisavun mustaamat asumukset kiipeevät pitkin vuorien rinteitä
aina huipuille saakka. Maaperä on niin viljavaa, että miltei jokainen
tilkku, joka ei ole kaivoksena, tienä tai pihamaana, on aaltoilevana
viljavainiona tai kukoistavana puutarhana. Joka laaksossa on kaupunki
tai kylä, jonka tehtaitten korkeat savuavat piiput näkyvät jo loitos.
Kiidämme ohitse odottaen löytävämme silmällemme jonkun lepokohdan,
yksinäisen maiseman, metsän, järven tai kankaan. Vaan eipä niinkään,
kun olemme sivuuttaneet tuon laakson, tuon kylän, tuon kaupungin,
silloin ehättää taas jo toinen laakso, toinen kylä, toinen kaupunki,
niin lähellä toisiaan, että ovat miltei yhtenä, ainoastaan vuoren
rajottamina, vaan ei erottamina.
-- Jatkuuko tällaista aina Brüsseliin saakka? kysyin kauniilta vanhalta
mieheltä, belgialaiselta, joka tottuneesti ja miellyttävästi puhalsi
sikarinsavua avonaisesta vaununikkunasta ulos.
-- _Certainement monsieur_, vastasi hän hymyillen; _il n'y a pas
de déserts en Belgique_, Belgiassa ei ole erämaita.
-- Mutta, virkahdin minä, selittäkää minulle mitkä ovat luoneet tämän
erinomaisen kukoistuksen.
-- _Rien de plus simple_, vastasi hän. _C'est la fertilité du
sol, l'esprit national, la constitution et le chemin de fer_ -- maan
viljavuus, kansallishenki, perustuslait ja rautatiet!
Onnellinen Belgia! ajattelin itsekseni. Kuinka monessa yhtä kauniissa
maassa kuin sinä asuu veltostunut, orjamainen, toimeton suku, ja kuinka
monta kansaa, yhtä jaloa kuin sinä, ponnistaa kaikki voimansa
pakottaakseen luonnon hellittämään niukan jokapäiväisen ravinnon! Ja
taasen, kuinka monta maata ja kansaa, jotka omaavat runsaan
kukoistuksen ehdot, mutta joita lannistaa kahlehtivat laitokset, nurja
taikausko ja sisälliset eripuraisuudet! Onnellinen sinä, joka et ole
kyllin suuri hullaantuaksesi maailmanvallan kunnianhimosta, etkä kyllin
pieni kytkettäväksi maan mahtavien talutusnuoraan! Rauhallisena ja
huomaamattomana, voimakkaana ja vapaana, lakien suojaamana, mielivallan
väkivaltaisuuksilta rauhotettuna tarjoat sinä kaikille pojillesi vapaan
miehen itsenäisen, kunniakkaan toimekkuuden, kutsuivatpa taipumukset
häntä mille alalle hyvänsä; jokaiselle kyvylle tarjoat sinä tyydyttävän
päämaalin, jokaiselle harrastukselle avaat kunniakkaan elämänuran.
Sinun keskuudessasi ei eteenpäin pyrkivän tahdon, suuren ajatuksen eikä
rehellisen toivon tarvitse pimeässä hapuilla ja siellä elinvoimiaan
tyhjään tärvätä, kiusautuneena ja epätoivoisena siitä, ettei saa
päivänvalossa taisteluaan suorittaa. Sinun julkinen elämäsi, sinun
aatteittesi kamppailu ja kykyjesi keskinäinen kilpailu tapahtuu
kirkkaassa päivänvalossa. Ja kun se suoritetaan valon silmäin edessä,
niin se on samalla rehellistä, niin että teko kantaa oman ansionsa
leimaa ja sana oman sisällyksensä valtuutusta. Imartelija ei sinun
luonasi menesty ja panettelun vastapainona on aina oikaisu, ja ansaitun
kiitoksen takuumiehenä kaikkien tarkastus ja kaikkien vakaumus. Tosin
sinunkin rajojesi sisällä, niinkuin kaikkialla muuallakin elämässä, on
taistelua, mutta ilman taisteluahan elämä olisikin toimettomuuden unta;
sinullakin on jesuiittisi, jotka julistavat että pimeys on elämänehto,
ja sinulla on inhimilliset intohimosi, jotka tahtovat sinua viekotella
kapinoimaan milloin jumalallista, milloin inhimillistä lakia vastaan.
Mutta kaiken tuon vastapainona on vapaa sana ja herännyt kansanhenki ja
onnelliset laitokset, jotka saattavat yleisen järjestyksen ja
yhteishyvän vaatimukset sopusointuun yksityisen kansalaisen oikeuden
kanssa ajatella, puhua ja toimia vapaasti lakien rajojen piirissä.
Siksi sinä olet rikas ja onnellinen; sillä ilman noita laitoksia ei
sinun kansallista henkeäsi olisikaan, ja ilman tuota henkeä olisivat
laitoksesi vain kuollut kirjain; molemmat kaipaavat toisiaan ja
edellyttävät toistensa olemassaoloa, ja molemmat tekevät sinusta sen,
mikä nyt olet -- kukoistavan, jalon kansan asuman maan!