(Helsingfors Tidningar tammikuu--kesäkuu 1857.)
Meillä on vielä, hyvä Betty, kappale taivalta jälellä. En voi sille
mitään, jos näitä loppumattomia katkelmia lukiessasi sattuisit
ajattelemaan jutelmaa ukosta ja akasta, joilla oli turkit. Arvelen
sentään että näitten vaatimattomien kuvaustenkin läpi puhaltaa avaran
maailman raitis tuulahdus, jota me niin kipeästi kaipaamme, me jotka
olemme seitsemän kuukautta vuodessa jäätyneiden merien kahlitsemina.
Tartu siis jälleen vyyhtiin ja keri kärsivällisesti. Lupaan, kuten
ennenkin, että vaivaan sinua niin vähän kuin mahdollista »ukolla ja
akalla», s.o. kertojan omalla persoonalla, mutta sitä enemmän
»turkeilla». Toivon ettei pakinani tuntuisi liian pitkäveteiseltä.