Saksan suurempien kaupunkien pikkuteaatterit ovat monia suuria
etevämmät kansanelämän eri puolien reippaassa luonnollisessa ja
elävässä esittämistaidossa. Näytteleminen on usein mestarillista,
jokainen vivahdus oivalletaan silmänräpäyksessä ja tuo yleisön pirteä
tunnelma siirtyy jörömäiseen arvostelijaankin, jolla muuten olisi
paljonkin huomautuksia kappaletta vastaan.
Olet niin useasti kuullut puhuttavan kielletyistä teaatterikappaleista,
että kerrankin kuulet mielihyvin eräästä, jota ei ole kielletty.
Samassa maassa, jossa niin sokeasti pelätään kaikkia nykyaikaisia
aatteita, annetaan kahden varkaan ja roiston mitä hullunkurisimmalla
tavalla polkea lakeja Friedrich-Wilhelmstädterin teaatterissa, joka on
arvojärjestyksessä kolmas Berlinin teaattereista.
Nuo lystikkäät veljekset ovat nimeltään Robert ja Bertram. Näemme
heidät visusti teljettyinä lukkojen takana. Vankilassa on kolme
kerrosta: ylimmässä on Robert, keskimäisessä Bertram ja alimmassa
vanginvartija. Robert sahaa lattiaansa reijän. Vanginvartija, joka on
päästään pyörällä sisarenpoikansa kanssa pitämiensä kekkereiden
jälkeen, tulee ylös katsomaan mikä kolina sieltä kuuluu. Keskimäinen
huone on tyhjä; Bertram on ryöminyt ylös Robertin luo. Vanginvartija
syöksyy ylimpään huoneeseen, vangit ryömivät alas keskimäiseen,
juoksevat ulos lukitsemattomasta ovesta ja salpaavat vanginvartijan
sisään. Tämä istuu nyt putkassa sillaikaa, kun nuo lurjukset alhaalla
jatkavat kekkereitä. Sitte he livistävät tiehensä kaikessa rauhassa.
Maalla vietetään talonpoikaishäitä. Sinne tulevat Robert ja Bertramkin.
Mutta ratsastavat santarmit ovat kintereillä, sieppaavat arvoisat
herrat talteensa ja sulkevat heidät erääseen ylishuoneeseen. Täällä he
narraavat muutaman nuoren tytön päästämään itsensä vapauteen,
kaappaavat sukkelasti talonpojan rahalippaan ja ratsastavat santarmien
hevosilla nelistäen tiehensä.
Muuan rikas turhamielinen pankkiiri panee toimeen suuret tanssiaiset.
Vieraiden joukossa herättää huomiota muuan espanjalainen kreivi ja
italialainen laulaja. Nuo hienot, tomppelimaiset herrat eivät ole muita
kuin Robert ja Bertram. Pankkiiri on ihastunut, ja he syleilevät
häntä niin sydämellisesti, että kaikki hänen jalokivikoristeensa
katoovat. Naiset ovat ihastuksissaan ja kadottavat kaikki kalleutensa.
Nyt alkaa suuret naamiaiset. Näemme kreivi Manteuffelin, punaisena
tietysti, kävelevän erään paksupäisen hölmön rinnalla. Näemme lihavan
turkkilaisen ennen sodan alkamista ja laihan turkkilaisen sodan
päätyttyä lord Palmerstonin seurassa, haikaran ja muiden kuuluisuuksien
rinnalla. Lopulta syntyy yleinen hälinä; kaikilta on jotakin
varastettu. Robert ja Bertram ryömivät kakluuniin ja katoovat.
Sen jälkeen on markkinat ja suuri kansanjuhla. Täytetään paraikaa
mahdottoman suurta ilmapalloa. Kaksi lihavaa maalaismatamia kuleskelee
ympäri ja varastaa oikealta ja vasemmalta. Ketäpä muita he olisivat,
ellei Robert ja Bertram? Lopulta heidät tunnetaan. Poliisit ja
santarmit ajavat heitä takaa. Mutta Robert ja Bertram eivät ole
milloinkaan neuvottomia. Juuri kun heidät aijotaan ottaa kiinni,
hyppäävät he täytetyn ilmapallon veneeseen, leikkaavat nuoran poikki ja
nousevat yläilmoihin katsojien loppumattomien hyvähuutojen kaikuessa.
Hyvin vähän ylentävää, mutta tavattoman hauskaa!