Tämä suuri kaupunki sijaitsee vielä suuremmalla tasangolla, joka on
niin kuiva ja hiekkainen kuin itse »das Stock-Preussenthum». Kun myrsky
puhaltaa itä- tai länsivalloista päin, tupruaa siellä sakeita
tomupilviä, jotka laskeutuvat harmaana harsona sotamiesten komeille
univormuille, virkamiesten harmaapaperi-naamoille ja »kaunosielujen»
ranskalaisille silkkiviitoille. Silloin hiljenee elämä kaduilla,
silloin berliniläinen vetäytyy kuoreensa: kauneihin teaattereihinsa,
vieläkin kauniimpiin museoihinsa ja kirjallisiin iltamiinsa, joissa
yllämainitut kaunosielut eivät enää, kuten J.V. Snellmanin aikana
viisitoista vuotta sitten, syö viiliä, luumuja ja savustettua lihaa,
vaan teetä ja ranskanleipää, kuten muutkin kuolevaiset, mutta, niinkuin
silloinkin, yhä harrastavat musiikkia ja kritiikkiä ja ennen kaikkea --
kokkapuheiden laskemista. Ja nyt, niinkuin silloinkin, sanovat
asiantuntijat noita iltamia erinomaisen runollisiksi, emansipeeratuiksi
ja -- ikäviksi.
On parasta että sanon sinulle, Betty hyvä, jo heti alussa, etten ole
milloinkaan ihaillut Preussia -- voit sitte arvostella asiat sen
mukaan. Tuo valtio on paisunut kuin vampyyri ryöstämällä naapureitaan,
ja sen suurin mies, jolla on lisänimenä »ainoa», on perinpohjaisesti
ylenkatsonut maansa kirjallisuutta ja politiikassa seurannut
perussääntöjä, jotka yksityisessä elämässä olisivat saattaneet jokaisen
muun varkaudesta syytteenalaiseksi. Hänen pronssinen, Rauchin tekemä
ratsastajapatsaansa, joka taideteoksena on aivan mestarillinen,
katselee nyt itäisessä Unter den Lindenissä tuota Berliniä, joka
jumaloi hänen muistoaan, mutta joka verrattoman iroonisesti sijotti
Lessingin ja Kantin hänen hevosensa hännän alle. On merkillistä huomata
miten vähän suosiota Preussi nauttii muualla Saksassa, tai oikeastaan
se ei ole ensinkään merkillistä. Tunnetun historiallisen syntynsä
pohjalle on se perustanut valtiotaidon, joka tänään mielistelee
kansanvaltaa; huomenna yksinvaltaa; on toisena päivänä valmis
tavottamaan Saksan keisarikruunua, toisena suostuvainen ylläpitämään ja
kehittämään vanhaa hajaannusta; idän ja lännen välillä häilyvä,
uskaltamatta julkisesti liittyä kumpaiseenkaan; täynnä toiveita, mutta
vielä enemmän katkeria pettymyksiä; paljo lupaava ja vähän pitävä;
väsymätön pyrkiessään luomaan jotakin erikoista preussilaista, mutta
kykenemätön vakuuttamaan ketään sen olemuksen ytimestä ja eduista --
sellainen, Betty, on tämä valtio, joka pikkuvaltion itsekkyydellä
vaatii suurvaltion vaikutusvaltaa, eikä Berlini olisi Berlini, ellei se
monessa suhteessa edustaisi näitä pyrkimyksiä.
Ehrenberg on sanonut tästä kaupungista, että se on rakennettu
myriaadien kuolleiden infusioonieläinten jätteille. Miten olisikaan
mahdollista olla rakennettu pikkumaisuus-myriaadeille ilmaisematta
muillekin tätä syntyperänsä salaisuutta? Saphir on edelleen sanonut
Berliniä kaupungiksi, joka on »kooltaan» suuri, ja tämä lausunto sattuu
paikalleen, sillä kaikessa suuruudessaan ei Berlini ole kyennyt
painamaan ulkoasuunsa suurkaupungin leimaa. Nuo pitkät, leveät ja
säännölliset kadut tekevät ensi silmäyksellä sitä yksitoikkoisemman
vaikutuksen, kun niiden liike ei mitenkään vastaa niiden leveyttä.
Unter den Linden, vihreine puistokäytävineen keskellä ja komeine
rakennuksineen molemmin puolin, on kieltämättä kaunis ja olisi vieläkin
kauniimpi, jos se olisi maailmassa ainoa laatuaan ja ellei siitä
alituiseen huomautettaisi ihailua vaatimalla. Paljoa pysyvämmän
vaikutuksen tekee sen sijaan yleisillä paikoilla olevien kauniiden
patsaiden lukuisuus, ja siinä suhteessa ei ole Saksassa Berlinin
vertaista, ellei mahdollisesti München kilpaile etusijasta.
Haluan kertoa sinulle jotain parempaa Berlinistä ja toivon saavani
siihen tilaisuuden puhuessani sen taideteoksista. Berlini on paljo
edistynyt niinä viitenätoista vuotena, jotka ovat kuluneet Snellmanin
matkasta, varsinkin sen teollisuutta kuvailtiin minulle arvokkaaksi.
Berliniläiset itse ovat kaltaisiaan, semmoisia miksi lukemattomat muut
ovat heitä kuvanneet paremmin kuin minä. Viisaimmat berliniläiset
itsekin nauravat heikäläisten pyrkimyksille koettaa kirjoissa ja
aikakauslehdissä -- »Das galante Berlin»; »Berlin wie es isst und
trinkt» y.m. -- kuvata heitä jonkunlaisiksi itsenäisiksi mallikuviksi.
Tekisi mieleni sanoa heitä ihmisryhmäksi, josta toinen puoli on
kopioitua, toinen alkuperäistä, ja alkuperäisyys perustuu oikeastaan
jonkinlaiseen arkipäiväiseen järkevyyteen, joka ilmenee miespuolisilla
itsetyytyväisenä mauttomuutena kokkapuheissa, naispuolisilla
senttimenttaalisuutena. Muuan ranskalainen matkustaja on sanonut että
»Berlinin nainen on vielä uudestaan muokattava» (reste encore à
refaire). Mahdollisesti hän on oikeassa; minulla ei ole hänen
lausuntonsa vastapainoksi asetettava muuta kuin muuan lapsi, ihanimpia
mitä milloinkaan olen nähnyt, kaksitoista vuotias tyttönen; ehkäpä
juuri sentähden, että hän oli vain kahdentoista vuoden vanha!
_Justice à tous!_