Mademoiselle!
Kansa voi olla jalo ja kunnokas, se on saattanut paljon kokea, paljon
oppia, paljon ajatella ja sen ohessa avoimin silmin tarkata muiden
kansojen edistyksiä, mutta siltä voi puuttua rohkeutta itse esiintyä
toimivana suuntaan tai toiseen. Sellaiseen kansaan voi tieteen totuus
ja taiteen ikuinen kauneus tehdä syvän vaikutuksen; mutta se voi siitä
huolimatta seisoa mykkänä, uskaltamatta lausua julki tai pukea näkyvään
muotoon sitä, mitä rakastaa ja kunnioittaa sisimmästä sielustaan. Sillä
sitä kahlitsee pelko ja se ei tunne voimaansa. Mutta niin kauvan, kun
se ei liikuta kättä eikä kieltä jollakin inhimillisen pyrkimyksen
erityisellä alalla, niin kauvan on sen sivistyskin tuolla samalla
alalla eloton, puolinainen. Ja sellainen on meidän ja meidän kelpo
Suomen kansamme laita _taiteeseen_ nähden. Meiltä puuttuu siinä
suhteessa ainoastaan rohkeutta ja ulkoista herätintä. Askel vain, ja
ura aukeaisi eteemme aina siintävään etäisyyteen.
Kun Ruotsin kansan luonne, päinvastoin kuin meidän, on kaikessa niin
ratkaisevasti suunnattu käytännölliseen ja yrittelevään, on se myöskin,
vaikka samalla tietopuolisella sivistysasteella kuin mekin, ennättänyt
ennen meitä ottaa ensimäiset askeleensa taiteenkin alalla. Todisteeksi
voisin mainita joukon nimiä. Mutta sen sijaan halunnette te,
teaatterin, musiikin ja muut kuultavat taiteet sivuuttaen, luoda
silmäyksen kunink. vapaitten taiteitten akademian näyttelyyn kesäkuussa
1843.
Luettelo sisältää kaksisataa kolmekymmentä numeroa viideltäkymmeneltä
kahdeksalta taiteilijalta, joiden joukossa seitsemän naista.
Pystykuvia, relieevejä ja puuveistoksia y.m. samaan alaan kuuluvia on
sangen vähän. _Qvarnström_ näyttää tällä alalla olevan lupaava
nimi. Lukuisimmat ovat nyt, niinkuin ainakin, maalaukset. Saamme tehdä
tuttavuutta sellaisten kuuluisuuksien kanssa kuin _Kraft, C.J.
Fahlcrantz, Westin, Sandberg_. Viimemainitun teosten joukossa on
myöskin tämän taiteilijan Vaasan kirkkoa varten maalaaman alttaritaulun
luonnos. Westiniltä on neljä numeroa. Upein on hänen »Vuodenaikansa».
Tämän taitelijan värisävylle omituinen vienous ja sametinlaheus ilmenee
koko taulussa aina liijotteluun saakka, tuo kaikkien piirteiden
pehmeys, tukehuttaa sen voiman ja rohkeuden, mikä näyttää
alkuperäisesti ryhmityksessä piilleen. Tunnetteko _Södermarkin_
muotokuvia? Täällä on muuan kuva, jonka tutut, kauniit silmät
tarkastavat niin hellästi suomalaista maanmiestään. Ja tuo käsi, joka
hienoon vaaleaan hansikkaaseen puettuna esiintyy niin silmäänpistävänä
mustaa silkkipukua vasten, on sama käsi, joka vielä silloin, kun se oli
suomalainen, sitoi seppeleet 1840-vuoden nuorukaisille Helsingissä.
Miksi lahjotamme sillälailla muille ruusujamme?
Käykäämme eteenpäin järjestyksestä huolimatta, miten mieli milloinkin
vetää. _Cronstrand_, tuo kuuluisa matkailija, on rikastuttanut
näyttelyä seitsemällä numerolla paikalla suoritettuja graafillisia
piirroksia muinais-egyptiläisestä rakennus- ja kuvanveistotaiteesta.
Kolmekymmentäkuusi vuosisataa on katsellut vanhan Theben
Ammonintemppeliä, ja yhdeksästoista vuosisata tavailee vielä sen
hieroglyyfejä. Mutta salaisuuksien paljastumishetki on lähellä; muuan
saksalainen professori on ilman Ariadnen lankaa löytänyt tien
labyrintin kamarien läpi, ja pianpa ei enää jää mitään salaisuuksia
tulevan sukupolven perinnöksi.
_Wickenbergin_ sivellin on loihtinut esiin erään perspektiiviltään
erinomaisen, hymyilevän maiseman ja muutaman liikuttavaa suloa uhkuvan
perhekohtauksen. Ei voi tavata hartaampia, kohtaloonsa tyynemmin
alistuvia ja kristillistä nöyryyttä ilmaisevampia kasvoja kuin tuon
sokean ukon, joka, seisoen lastensa keskellä, näyttää ikäänkuin astuvan
kankaalta esiin ja opettavan kieltäymyksen rauhaa. -- Nuori, Roomassa
paraikaa oleskeleva göteborgilainen Brusewitz on jättänyt näyttelyyn
mieltäkiinnittävän alkuteoksen, nuoren frescatilaisen naisen
pienen poikansa kera. -- _Wahlbom_ on kiinnittänyt Katarina
Maununtyttären ilmielävänä kankaalle. Hän antaa hänen syleillä
Räävelissä maanpakolaista poikaansa Kustaa prinssiä, tuota Vasa-suvun
harhailevaa ritaria. Ryhmitys on erinomainen, värit hämmästyttävän
eloisat. Oletteko ollut Liuksialassa ja nähnyt tuon lempeän
kuningattaren haamun katselevan miettiväisenä kauniin ulapan laineita
iltahämyssä?
_Ekman_ -- meidän Ekmanimme -- esittää meille ryövärinluolan
sisuksen, räikeän ja synkän fantasiakuvan. Tehän tunnette Ekmanin? Se
oli hän, joka oli professori Sandbergin apulaisena Upsalan tuomiokirkon
kauniita freskomaalauksia maalattaessa, ja se oli hän, jolle
yksinään Sandberg uskoi keksintönsä salaisuuden näiden maalausten
säilyttämiseksi pohjolan ankarassa ilmanalassa. Ollen lahjakas kuin
koko sukunsa, voimme täydellä syyllä kiinnittää Ekmaniin, joka nyt
oleskelee kuninkaan apurahalla ulkomailla, mitä parhaimmat toiveet,
ellei siinä huhussa ole jotakin perää, että hänkin olisi taipuisa
tuohon ylen tavalliseen epäsäännöllisyyteen. Varmaan te, niinkuin
minäkin, toivotte että huhu tällä kertaa kulkisi vanhaan tapaansa
valheen kengissä.
Kun emme kuitenkaan voi viivähtää kaikissa mieltäkiinnittävissä
yksityisseikoissa, lienee paikallaan heittää nopea jäähyväissilmäys
teidän sukupuoltanne edustaviin taiteilijoihin. Mad:lle
_Maria Röhl_ on tosin pannut näytteille ainoastaan muutamia
mustallaliidulla piirrettyjä muotokuvia, mutta ne suoritettuna
tunnetulla mestarillisella kyvykkyydellä, joka on hänelle äskettäin
hankkinut tunnustuksen tulla kutsutuksi vapaitten taiteitten akademian
vakinaiseksi jäseneksi. -- Mad:lle _Plageman_, joka on antanut
neljätoista numeroa, lienee mainittava uutteruutensa, joskaan ei juuri
muun vuoksi. Maisemat, kukat, linnut ja muotokuvat ovat niitä aiheita,
joita nämät seitsemän naistaiteilijaa nähtävällä mielihalulla
valitsevat. Hyvä niin. Tuntuuko se niin ihmeelliseltä, että teidän
sukupuoleisenne taiteilijat maalaavat mielellään valoisia maisemia,
sieviä kukkia, kauniita, mitä sielukkaimmilla viiksillä varustettuja
luutnantteja, mitä romantillisimpia univormuja ja ylevimpiä asentoja,
tai jumalkauniita Fingaleja, kaihoavia Fritiofeja kaikkine sisäisine ja
ulkoisina täydellisyyksineen, joita muuan vapaaherratar Knorring on
tuhlannut Aksel Löwensterniinsä? Eikö kaikkien naisten fantasia
haaveile siihen suuntaan?
Näyttelyn kokonaisvaikutus tuntuu tyydyttävältä, vaikkapa ei kaikiste
ole oltukaan kyllin tiukkoja valinnassa. Oikeutta myöten tätä tuskin
voimme sanoa muuksi kuin aluksi, aamunsarastukseksi Ruotsin taiteen
taivaalla. Toivon vaan että meillekin koittaisi samanlainen
aamunpilkahdus ja että sen herätin, jo jonkun aikaa puheenaollut
Helsingin taidenäyttely vihdoinkin saataisiin aikaan. Sillä,
mademoiselle, kun meillä on jo kotona ollut rohkeutta julkilausua
_tieteellisen_ sivistyksemme tulokset, miksi epäröisimme _taiteenkaan_
alalla rientää _from sounds to things_, hiljaisesta mietiskelystä
rohkeaan ja jaloon toimintaan?
Itämeren eteläpuolella 1856.