»Ei murhata. Teloitetaan.»
»Hieno erotus!»
»Te olette itse käsitellyt hienoja erotuksia jokseenkin vapaasti,
kun asia koski muiden tuskaa. Onpa oikein että mies joskus tyhjentää
maljan, jonka on täyttänyt.» Varakreivin kylmä jäykkyys ei juuri
jättänyt epäilystä hänen päätöksensä lujuudesta. Kääntämättä katsettaan
Chauvinièresta hän puhui mademoiselle de Montsorbierelle. »Arvoisa
neiti, saanko pyytää teitä poistumaan?»
»Hyvä Jumala!» kuului voihkinana edusmiehen verettömiltä huulilta,
hänen korskean mielensä ollessa nyt täydellisesti taltutettu.
Ainoastaan varakreivin jäykkä tuijotus ja varma tieto siitä, että
hänen pieninkin liikahduksensa kiirehtisi lähenevää tuomiota, esti
hänet uskaltamasta tavoittaa pistoolia povestaan. Vaikka pelko nyt
kai puristikin häntä jäisillä kynsillään, säilytti hän kuitenkin
järkensä kirkkauden. Viimeiseen silmänräpäykseen asti hän tahtoi
vaania tilaisuuttansa. Senvuoksi hän yhä varoi tekemästä mitään, mikä
kiirehtisi vielä mahdollisesti vältettävää loppua.
»Olkaa hyvä, mademoiselle!» toisti varakreivi pyyntönsä melkein
käskevästi, sillä mademoiselle ei ollut hievahtanutkaan häntä
totellakseen.
Neitonen liikahti vihdoin, mutta ei lähteäkseen.
»Hetkinen, pyydän», virkkoi hän. Hän ponnisteli liikutuksessaan.
»Olkaamme käytännöllisiä, kuten kansalainen edusmies itse alussa
ehdotti.»
Niin liikutettu kuin neitonen saattoi ollakin varakreivin kiintymyksen
sanelemista kamalista ja tinkimättömistä vaatimuksista, käsitti hän,
kuinka joutavaa oli uhrata hänen silmissään hämärästi häämöittävä
paon ja turvallisuuden mahdollisuus romantillisen kostontuuman
täytäntöönpanolle. Hän näki selvemmin ja kauemmaksi kuin varakreivi.
Häntä ei ollut yhtä suuri närkästys sokaisemassa. Olla jonkun miehen,
vaikkapa kuinka arvottoman, haluama ei voi naisesta koskaan olla yhtä
anteeksiantamaton loukkaus kuin se on hänen hyväksytyn rakastajansa
mielestä. Senvuoksi hän ei himoinnutkaan Chauvinièren verta yhtä
hurjasti kuin varakreivi. Se voisi jäädä vuodattamatta, koska hänen
elämänsä saattoi tehdä heille paremman palveluksen kuin hänen
kuolemansa.
Hän esitti nyt tyynesti ehdotuksensa.
»Kansalainen edusmies mainitsi äsken ehdoista. Kirjoittakoon hän kolme
riviä ilmoittaakseen Poussignotin vallankumoustuomioistuimelle, että
hän on äkkiä havainnut välttämättömäksi käväistä Neversissä, minkä
vuoksi hän viipyy poissa huomiseen asti. Sallikoon hän senjälkeen
teljetä itsensä tänne vuorokauden ajaksi, jotta saamme sen verran
etumatkaa pakotiellämme. Näillä ehdoilla ei varakreivi suinkaan
kieltäytyne säästämästä hänen henkeään.»