SEITSEMÄS LUKU

Mietiskelevän miehen verkallisin askelin käveli monsieur de Corbal

kotiinsa mäkeä ylöspäin huhtikuun hämärässä. Kuoleman ajatus ei häntä

kiehtonut. Vieläkin vähemmin miellytti häntä kamala epäsäätyinen

avioliitto, jolla olisi voinut pelastaa henkensä ja siitä näemme,

että Chauvinière oli oikeassa ja etteivät monsieur de Corbalin

tasavaltalaiset tunteet olleet kyllin syvälliset. Ajatus toimittaa

vastaisille Corbaleille sellainen esiäiti kuin Filomène tympäisi

häntä kokonaan, niin suuressa arvossa kuin hän lienee Filomènea tämän

oikealla paikalla pitänytkin. Ylimykselliset mielipiteet ovat sittenkin

sitkeässä.

Hän ajatteli, että hänellä oli edessään pelkkiä tuhoisia vaihtoehtoja,

ja hän oli kyllin suuri filosofi käsittääkseen, että sellaisessa

tapauksessa oli valittava niistä vähäisin. Pako oli ilmeisesti

turhaa. Häntä kyllä pyydystettäisiin, ja kun nykyisin oli mahdotonta

avoimesti liikkua maassa ilman papereita, tavoitettaisiin hänet pian ja

tuotaisiin häväistynä takaisin. Oli edes säilytettävä itsekunnioitus.

Vaikka kuolema olikin vastenmielinen, ei toki elämäkään näinä päivinä

ollut varsin ihana, ja haudantakainen tulevaisuus ei kai olisi

mielenkiintoa vailla, jos papit olivat oikeassa.

Hän astui jalkaporrasta pitkin erään niittynsä rajana olevan kiviaidan

yli, ja kun hän hyppäsi alas nurmikolle, huomasi hän äkkiä siellä

hämärässä kyyröttävän olennon. Hetkisen hän seisoi ja tuijotti, huusi

sitten kysyen, kuka siellä oli, minkä jälkeen olento suoristausi,

erottausi aidasta ja lähti vilistämään kapean niitty kaistaleen poikki

metsää kohden.

Se oli Corbalista niin eriskummaista käyttäytymistä, että asiaa sieti

tutkia. Hän oli nopsajalkainen ja saavutti pakolaisen ennenkuin tämä

oli ehtinyt päämääränsä puoliväliinkään. Hän tarttui talonpojan

mekkoon, väljiin housuihin ja puukenkiin puettua nuorukaista hartioihin.

»Sananen sinun kanssasi, ystäväni. Sinä olet liian vikkelä

rehelliseksi, puhumattakaan aitovieressä Iymyilemisestäsi.»

»Päästäkää minut irti», ärähti poikamainen ääni. »Minä en ole tehnyt

teille mitään pahaa.»

Corbalin vihkiäiset · 第 15 / 22 题