Condillacin avarassa salissa, jossa markiisitar, hänen poikansa ja
neiti de La Vauvraye olivat olleet päivällisellä, oli pikalähetin
saapuminen saanut aikaan äkillisen hämmingin, niin pian kun saatiin
tietää, että hän toi kirjeen Condillacin markiisilta Florimondilta.
Markiisitar oli noussut hätäisesti pöydästä, kasvoillaan hämmentynyt
pelokkaan uhkaava ilme, ja komentanut, että Valérien oli heti
poistuttava.
Kun he vihdoin olivat kolmisin, hän viivytteli hetkisen ennen kuin
avasi kirjeen, ja puhutteli vielä kerran lähettiä.
— Mihin markiisi de Condillac jäi?
— La Rochetteen, madame, vastasi mies, ja sen kuultuaan hypähti Marius
pystyyn kiroten.
— Niin lähellä! hän huudahti, mutta markiisittaren katse pysyi tyynen
levollisena.
— Mistä johtuu, ettei hän rientänyt Condillaciin?
— En tiedä, madame. En nähnyt herra markiisia. Tuon kirjeen toi minulle
hänen palvelijansa, käskien minun ratsastaa tänne.
Marius lähestyi äitiään otsa synkkänä.
— Katsotaanpa, mitä Florimond kirjoittaa! hän ehdotti hätäisesti. Mutta
äiti ei välittänyt hänestä mitään.
— Ettekö siis voi kertoa meille mitään herra markiisista?
— En mitään muuta kuin olen jo kertonut, madame.
Markiisitar pyysi Mariusta kutsumaan Fortunion ja lähetti sitten
kirjeentuojan pois, käskien kapteenin toimittaa hänelle virvokkeita.
Jäätyään sitten vihdoin kahdenkesken poikansa kanssa hän repäisi
hätäisesti kuoren auki ja alkoi lukea. Marius, jota levottomuus kalvoi,
tuli hänen viereensä voidakseen hänkin lukea. Kirje kuului:
Rakas Markiisitar!
Epäilemättä Teitä ilahduttaa kuulla, että olen matkalla kotiin, ja
jollei olisi sattunut kuumekohtausta, joka on pidättänyt meitä täällä
La Rochettessa, olisin Condillacissa yhtä pian kuin lähetti, joka tuo
teille tämän kirjeeni. Pariisista saapui kaksi viikkoa sitten luokseni
Milanoon lähetti tuoden minulle kirjeen, jossa ilmoitettiin, että
isäni oli kuollut kuusi kuukautta sitten ja että hovissa toivottiin
minun palaavan hoitamaan Condillacia. Minua kummastuttaa suuresti,
että sain tällaisen ilmoituksen Pariisista enkä teiltä, sillä olisihan
toki ollut teidän velvollisuutenne lähettää minulle tieto isäni
kuolemasta silloin, kun tämä kohtalon isku meitä kohtasi. Mieleni
murtui murheesta saatuani tämän surusanoman, ja hovin kehotus sai
minut kiireesti lähtemään Milanosta rientääkseni tänne. Se seikka,
etten ole saanut minkäänlaisia uutisia Contlillacista, on ihmetyttänyt
minua kuukausimääriä. Isäni kuolema selittänee sitä jonkin verran,
mutta tuskinpa se on riittävä selitys. Uskon kuitenkin varmasti Teidän
voivan haihduttaa kaikki epäilyt, joita mielessäni on herännyt. Luulen
olevani Condillacissa tämän viikon lopulla, mutta pyydän, ettette Te
eikä veljeni Marius antaisi tämän seikan millään tavoin vaikuttaa
suunnitelmiinne, sillä vaikka aionkin palata hoitamaan Condillacia,
kuten hovista minua kehoteltiin, toivon Teidän ja rakkaan veljeni
edelleen pitävän sitä kotinanne, niin kauan kuin se Teitä miellyttää.