Avoin paikka Altorfin luona.
Kukkulalla taustassa näkyy linnanrakennus, joka jo on niin pitkälle
ehtinyt, että kokonaisuuden muoto käy esille. Taempi puoli on valmis;
etummaista juuri rakennetaan, telineet ovat vielä pystyssä, työmiehet
kulkevat niitä ylös ja alas. Korkeimmalta harjalta riippuu katonkattaja.
Kaikki työssä ja liikkeessä.
_Työvouti. Mestari Steinmetz. Kisällejä_ ja _Apulaisia_.
TYÖVOUTI (hoputtaa sauvallaan työväkeä).
Nopeesti! Ei niin pitkä lepo! Tänne
kivet ja kalkki ynnä muurisavi,
ett' tullessaan maavouti menestyneen
työn nähdä sais. Kuin kilpikonnat käydään.
(Kahdelle apulaiselle, jotka kantavat kuormaa.)
Tuo onko taakka? Kaksinkerroin pankaa!
Kuin vorot aikaa täällä varastatte.
1:nen KISÄLLI.
On sentään kovaa, että itse saamme
me kivet kantaa vankilaamme omaan.
TYÖVOUTI.
Mi murina? On huono kansa tämä,
se kelpaa lehmiään vain lypsämään
ja käymään laiskan lailla vuoristossa.
VANHA MIES (levähtää).
En jaksa enää!
TYÖVOUTI (pudistaa häntä).
Työhön, vanhus! Joutuin!
1:nen KISÄLLI.
Teill' eikö ole sisälmyksiä,
kun vanhusta, mi tuskin käydä taitaa,
noin ahdistatte?
MESTARI STEINMETZ ja KISÄLLIT.
Se on armotonta!
TYÖVOUTI.
Ei kuulu teihin se; teen ammattini.
2:nen KISÄLLI.
Mut nimen minkä linna saap' on, jota
nyt rakennamme?
TYÖVOUTI.
Urin lukko nimi
oleva on sen; teidät orjuuttaa se.
KISÄLLIT.
Kuin? Urin lukko?
TYÖVOUTI.
Nauramist' ei siinä!
2:nen KISÄLLI.
Tää linnapaha lukitseisko Urin?
1:nen KISÄLLI.
Sen tiedän, monta moista myyränpesää
saa panna päällekkäin, jos tulla mieli
niin korkea kuin vähin Urin vuori!
(Työvouti menee taustaan.)
MESTARI STEINMETZ.
Vasaran viskaan järveen syvimpään,
tään auttajani kirotussa työssä!
_Tell_ ja _Stauffacher_ tulevat.
STAUFFACHER.
Ah, etten eläis moista nähdäkseni!
TELL.
Ei täällä hyvä. Käymme eteenpäin.
STAUFFACHER.
Tää Uri onko, vapauden maa?
MESTARI STEINMETZ.
Oi, herra, tornikellarit kun ensin
te näkisitte! Niin, ken siellä asuu,
ei hälle enää kukko koskaan kieku.
STAUFFACHER.
Jumala!
STEINMETZ.
Nähkää sivupylväät nämä!
Ne seisoo niinkuin ijäisyyttä varten.
TELL.
Min koura kohotti, voi koura murtaa.
(Osoittaen vuorille.)
Vapauden huoneen meille Luoja loi.
Kuuluu rummun ääni, saapuu miehiä, jotka kantavat hattua
tangon päässä. Kuuluttaja seuraa heitä, vaimot ja lapset
tunkeilevat hälisten.
1:nen KISÄLLI.
Mik' ääni rummun? Kuulkaa!
MESTARI STEINMETZ.
Mik' on mieli
tään narrin-ilveen ja tuon tankohatun?
KUULUTTAJA.
Nimessä keisarin!
KISÄLLIT.
Kah, kuulkaa, kuulkaa!
KUULUTTAJA.
Te hatun näätte tämän, Urin miehet!
Se pannaan pitkän pylvään päähän, keskeen
Altorfin, kohdalle sen korkeimmalle;
näin on maavoudin tarkoitus ja tahto:
tää hattu saakoon saman kunnian
kuin hän. Päin paljain, polvin notkistetuin
on sitä tervehdittävä. Voi siitä
kuningas tuta kuuliaisensa.
Ken käskyä ei tottele, hän hukkaa
henkensä, tavaransa valtiaalle.
(Kansa nauraa, rumpu käy, he menevät ohitse.)
1:nen KISÄLLI.
Mink' uuden häväistyksen meille vouti
nyt mietti! Hattuako kunnioittaa!
Ken moisesta on koskaan kuullut ennen?
MESTARI STEINMETZ.
Hatunko eessä meidän polvistua!
Hän leikkii vakavanhain miesten kanssa.
1:nen KISÄLLI.
Ois edes kruunu keisarin! Mut hattu
vain Itävallan! Näin sen riippuvaksi
ma päällä lääniherran istuimen.
MESTARI STEINMETZ.
Kavahtakaa! On Itävallan hattu
vain ansa meidät Itävaltaan liittää!
KISÄLLIT.
Mies kunnian ei kukaan suostu moiseen.
MESTARI STEINMETZ.
Me sopikaamme siitä kaikkein kanssa.
(Menevät taustaan.)
TELL (Stauffacherille).
Teill' on nyt selko. Jääkää hyvästi!
STAUFFACHER.
Te kunne riennätte? Ah, älkää menkö!
TELL.
Kotini kaipaa isää. Hyvästi.
STAUFFACHER.
Tää sydän täys on teille haastaaksensa.
TELL.
Sanoista kevene ei raskas sydän.
STAUFFACHER.
Tekoihin saattaa sanat voivat meitä.
TELL.
Nyt teko ainut on vait olla, kestää.
STAUFFACHER.
Myös sietämätön onko siedettävä?
TELL.
Ei kauan kestä hirmuhallitus.
Jos kuiluistaan Föhn nousee, sammutetaan
takassa tuli, laivat valkamiinsa
nopeesti rientävät ja vahingotta
maan yli henki mahtava tuo käy.
Kotona kukin hiljaa eläköön;
kernaasti rauha suodaan rauhaisalle.
STAUFFACHER.
Luulette?
TELL.
Kyy ei pistä ärtymättä.
He varmaan väsyvät jo itsestään,
maat nähden eessään tyynet, levolliset.
STAUFFACHER.
Voisimme paljon, jos me yhtyisimme.
TELL.
Helpompi yksin päästä aallon alta.
STAUFFACHER.
Niin kylmä asialle yhteiselle?
TELL.
Jokainen varma vaan on itsestään.
STAUFFACHER.
Yhdessä heikotkin on voimakkaita.
TELL.
Mut voimakas on yksin voimakkain.
STAUFFACHER.
Siis teihin luottaa isänmaa ei saata,
jos hätäpuolustukseen ryhtyy se?
TELL (ojentaa hänelle kätensä).
Tell lampaan kadonneen tuo syvyydestä
ja ystäviltään avun epäisikö?
Mut mitä teettekin, en neuvotella
siit' tahdo; voi en valikoida kauan,
en harkita. Mut määrättyyn jos työhön
mies tarpeen on, Tell kutsukaa! Hän tulee.
(Menevät eri tahoille. Rakennuksen ympärillä äkillinen melu.)
MESTARI STEINMETZ (rientää sinne).
Mik' on?
1:nen KISÄLLI (tulee esille, huutaa).
On maahan syössyt kattaja.
_Berta_ seurueineen.
BERTA (rientää esille).
Hän onko musertunut? Juoskaa! Joutuin!
Apua, jos voi auttaa! Täss' on kultaa!
(Heittää korunsa kansan sekaan.)
MESTARI STEINMETZ.
Kullasta kaikk' on teille myötävänä!
Jos isä temmattu on lapsiltansa,
mies vaimoltaan ja valitus maan täyttää,
kullalla korvaavanne luulette
hyväksi taas sen. Menkää! viekää kulta!
Olimme iloisia ihmisiä,
te epätoivon toitte maahan tähän.
BERTA (työvoudille, joka palajaa)
Elääkö hän?
(Työvouti antaa päinvastaista tarkoittavan merkin.)
Oh, turman linnaa! Kiroin
se tehtiin, kirous asuva on siinä.
(Poistuu.)