"Punaisen kravun" ravintola.
He kulkivat ja kulkivat ja kulkivat ja pimeän tullessa he saapuivat
viimeinkin väsymyksestä melkein puolikuolleina "Punaisen kravun"
ravintolaan.
-- Viivytään täällä vähän aikaa, sanoi kettu, niin kauan vaan että
ehdimme syödä hiukan ja levätä pari tuntia. Keskiyön aikana voimme
sitten jatkaa matkaa, niin että huomenna aamunkoitteessa olemme perillä
Ihmeniityllä.
Astuttuaan ravintolaan sisään, asettuivat he kaikki kolme pöydän ympäri
syömään, mutta ei kenelläkään heistä ollut ruokahalua.
Kissaparalla oli niin kovat vatsavaivat, ettei voinut syödä enempää
kuin viisi särkeä tomaattikastikkeen kanssa ja neljä annosta
vasikansylttyä, mutta koska syltyt eivät olleet hänen makunsa mukaan
maustetut, täytyi hänen tilata vielä kolme kertaa voita ja jauhennettua
juustoa.
Kettu olisi mielellään maistellut jotain hänkin, mutta lääkäri oli
määrännyt hänelle mitä ankarimman ruokajärjestyksen, sen vuoksi täytyi
hänen tyytyä vaan jänispaistiin hapankastikkeen kera ja helposti
sulavaan väliruokaan: lihaviin nuoriin kanoihin ja kukkopoikasiin. Sen
jälkeen antoi hän tuoda itselleen oivallista keittoa: kaniineista,
sammakoista, sisiliskoista ja paratiisiomenista tehtyä, mutta sitten
hän ei enää tahtonutkaan enempää. Hänelle oli ruoka niin
vastenmielistä, sanoi kettu, ettei hän tahtonut voida pistää ruokaa
ensinkään suuhunsa.
Mutta Pinocchio söi vähiten kaikista. Hän tilasi pähkinöitä ja leipää,
mutta jätti kaikki koskematta lautaselle. Ajatuksensa olivat niin
kokonaan Ihmeniityllä, että poika parka oli jo edeltäkäsin syönyt
itsensä sairaaksi kultarahoistaan.
Kun illallinen oli syöty, sanoi kettu isännälle:
-- Antakaa minulle kaksi hyvää huonetta, yksi Pinocchiolle ja toinen
minulle ja toverilleni! Ennen kuin edelleen matkustamme, lepäisimme
vähän aikaa. Mutta älkää unohtako herättää meitä keskiyön aikaan, että
voimme jatkaa matkaamme!
-- Kyllä, herrani, vastasi isäntä vilkuttaen silmää ketulle ja
kissalle, ikäänkuin sanoakseen: "Ymmärrän viittauksen ja kaikki on
selvänä..."
Heti sänkyyn päästyään nukkui Pinocchio ja alkoi uneksia. Ja unissa hän
oli olevinaan keskellä suurta niittyä, jolla kasvoi paljon pieniä puita
ja ne olivat terttuja täynnä ja nämä tertut olivat peitetyt
kultatukaateilla, jotka keinuivat ilmassa ja lauloivat ting, tang,
ting, niin kuin olisivat tahtoneet sanoa: "Ken meitä haluaa, se tulkoon
meitä ottamaan!" Mutta juuri kaikkein jännittävimpänä hetkenä, kun
Pinocchio ojensi kätensä noukkiakseen kouransa täyteen noita kauniita
rahoja ja aikoi pistää ne taskuunsa, heräsi hän äkkiä siitä, että
koputettiin kolme kertaa kovasti huoneen ovelle.
Se oli isäntä, joka tuli ilmoittamaan keskiyön olevan käsissä.
-- Ovatko minun toverini jo valmiit? kysyi marionetti.
-- Enempi kuin valmiit, he läksivät jo kaksi tuntia sitten.
-- Mutta miksi heillä oli niin kiire.
-- Niin, kissa sai sanan, että hänen vanhin kissanpoikansa, jolla on
patit jaloissa, makaa kuoleman kielissä.
-- Maksoivatko he illallisen?
-- Mitä te ajattelette? He olivat liian hyvin kasvatettuja
aiheuttaakseen teille sen häpeän.
-- Sepä vahinko! Se häpeä olisi ollut minulle hyvinkin mieleen! sanoi
Pinocchio kynsäisten päätänsä. Sitten hän kysyi:
-- Ja missä lupasivat nämä hyvät ystävät odottaa minua?
-- Ihmeniityllä huomenna aamun koittaessa.
Pinocchio maksoi tukaatin omasta ja toveriensa illallisesta ja lähti
matkaan.
Mutta voisi melkein sanoa, että hän sai kulkea kopeloiden eteenpäin,
sillä majatalon ulkopuolella oli pimeä kuin säkissä. Ympäristöltä ei
kuulunut edes lehden kahinaa. Ainoastaan muutamia ilkeitä yökköjä
lenteli edestakaisin tien poikki, pensaasta toiseen sipaisten
siivillään Pinocchion nenää, niin että hän peräytyi pelästyksestä
takaperin ja huusi: -- Kuka siellä? ja kaiku läheisiltä kunnailta
toisti: -- Kuka siellä? Kuka siellä? Kuka siellä?
Mutta kuljettuaan vähän matkaa eteenpäin, huomasi hän puunrungossa
pienen, pikkaraisen elukan, joka levitti ympärilleen heikkoa, vaaleaa
valoa, ikään kuin se olisi johtunut läpinäkyvästä posliinisesta
yölampusta.
-- Kuka sinä olet? kysyi Pinocchio.
-- Minä olen puhuvan sirkan haamu, vastasi pieni eläin, hyvin heikolla,
hienolla äänellä, se kuului kuin toisesta maailmasta.
-- Mitä minusta tahdot? kysyi marionetti.
-- Tahtoisinpa antaa sinulle neuvon. Käänny takaisin kotiisi ja vie ne
neljä tukaattia, jotka sinulla vielä ovat jäljellä, isäraukallesi, joka
itkee epätoivoisena kun et sinä palaa kotiin.
-- Huomenna on isäni hieno herra, sillä nämä neljä tukaattia muuttuvat
kahdeksituhanneksi.
-- Älä usko, poikaseni, niihin, jotka lupaavat sinut yhdessä yössä
tehdä rikkaaksi. Semmoiset ihmiset ovat joko hulluja tai veijareita.
Tee niin kuin minä sanon ja palaa kotiin!
-- Minä tahdon mennä eteenpäin.
-- On jo myöhä...
-- Minä tahdon mennä eteenpäin.
-- Yö on pimeä...
-- Minä tahdon mennä eteenpäin.
-- Tie on vaarallinen.
-- Muista, että ne lapset, jotka tahtovat seurata omaa tahtoaan ja omia
oikkujaan, ennemmin tai myöhemmin saavat sitä katua.
-- Vanha, tavallinen juttu. Hyvää yötä, Sirkka.
-- Hyvää yötä, Pinocchio, ja taivas suojelkoon sinua ryöväreiltä ja
murhaajilta.
Tuskin oli puhuva sirkka lausunut viimeiset sanansa, niin se aivan
äkkiä sammui, niin kuin kynttilään olisi puhallettu ja maantie oli
vielä entistään pimeämpi.