Viranomaiset ja me.
Päällikköjä meillä karkoitetuilla oli koko runsaasti.
Ensinnäkin läänin kuvernööri, jota me emme koskaan saaneet nähdä. Hän
pysyi koreasti pääkaupungissaan, eikä hän sielläkään näyttäytynyt
karkoitetuille, eikä juuri muillekaan lääninsä asukkaille. Kuvernööri
olikin vanhan järjestelmän vallitessa Venäjällä niin suuri herra, että
se, jonka onnistui päästä hänen puheilleen, voi huoleti merkitä ristin
seinään.
Meidän karkoitettujen asioita hoiti varakuvernööri Wolodimirow, entinen
mustasotnialaislehden "Semstshinan" toimittaja. Hänen puheilleen
sattuivat väliin Tomskissa satunnaisesti majailevat karkoitetut
pääsemään, mutta ”audienssista” ei tavallisesti ollut apua, sillä
hän piti periaatteenaan suhtautua kaikkiin pyyntöihin ja anomuksiin
kielteisesti.
Muistan, miten kerran erään Tomskin sairaalassa makaavan valtiollisen
vaimo kävi pyytämässä samaiselta varakuvernööriltä, että hänen
Kusnetskiin siirretty miehensä saisi matkustaa omalla kustannuksellaan
määräpaikkaansa.
Vastaukseksi tuli tavanmukainen jyrkkä kielto.
— Niin, mutta onhan mieheni sairas ja onhan ollut tapana sallia...
— En voi mitään, sellainen on laki.
Vaimo lähti pois epätoivoissaan, sillä perheenisän tila oli siksi
arveluttava, ettei häntä mitenkään olisi voinut lähettää jalkapatikassa
Kusnetskiin taivaltamaan.
Silloin tuli odottamaton apu. Muuan tuttava tiesi kertoa,
että Tomskissa asuu eräs Venäjän kansanliiton — tunnetuimman
mustasotnialaisjärjestön — jäsen, jolle varakuvernööri on velkaa.
Sopisi kääntyä tämän liittolaisen puoleen, ehkäpä hän tällaisessa
tapauksessa haluaa auttaa, sillä hän on itsekin kymmeniä vuosia
takaperin ollut karkoitettuna, vaikka sittemmin muuttanut mieltään.
Tuumasta toimeen. Eihän tuo ota, jos ei annakaan. Vaimo meni
mustasotnialaisen puheille. Tämä asian kuultuaan lupasi sen järjestää.
Pistäysi toiseen huoneeseen puhelimeen ja pyysi vaimon odottamaan.
Parissa minuutissa oli asia järjestyksessä. Kun vaimo auttajansa
kehoituksesta meni uudestaan Wolodimirowin puheille, oli tämä pehmeä
kuin karitsa ja käski kanslistinsa heti kirjoittaa matkatodistuksen.
"Laki" oli hyvin yksinkertaisella keinolla saatu vaikenemaan, sillä se
laki oli varakuvernööri itse.
Kyllä piti olla jo totinen paikka, ennenkuin siltä herralta sai luvan
Tomskiin matkustamiseen ja totisessakin paikassa se lupa seurasi vasta
puolen vuoden kuluttua, ja silloin sitä hyvin monessa tapauksessa ei
enää tarvittu, sillä luvanhakija makasi kolme kyynärää nurmen alla.
Seuraava aste kuvernööristä oli isprawnikka. Hänen puoleensa oli
käännyttävä esim. silloin, kun haluttiin siirtoa johonkin toiseen
paikkaan karkoitusalueella. Virallista kiirettä hänenkin kansliassaan
pidettiin, paitsi Silloin kun hakijalla oli asiamies, joka voi
hakupaperin alle pistää vähä muutakin. Mutta siitä myöhemmin.
Isprawnikka oli sentään niin armollinen, että suvaitsi kerran vuodessa
matkustaa halki koko julman avaran piirinsä, jolla pituuttakin oli
yli 600 virstaa. Tällä matkallaan otti hän vastaan anomuksia, sekä
suullisia että kirjallisia, mutta jätti useimmiten niihin vastaamatta,
tai vastasi kieltävästi, lukuunottamatta juuri edellämainitunlaista
tapausta.
Lähimpänä päällikkönä oli pristaw, joka käyttäytyi kutakin karkoitettua
kohtaan sen mukaan mimmoinen maksukyky tällä oli, tai mikäli tämä
muuten osasi häntä peloitella.
Pristawin apulaisena oli suurimman osan Narymissa oloaikaani muuan
urjadnikasta (maalaispoliisista) kohonnut mies, joka juovuspäissään
kuului kerskuneen tappaneensa kahdeksan miestä yhdellä kertaa
(talonpojat olivat kerran vahingossa ajaneet karjansa kielletylle
alueelle ja silloin oli tämä herra toisten poliisien kanssa ampunut
ajajat), eikä pelkäävänsä muita kuin jumalaa.
Narymissa sattui hänelle pieni "erehdys". Tuli myyneeksi ruunun
ampumatarvevaraston, jota pidettiin alkuasukasten (ostjakkien y.m.)
tarpeiksi, omaan laskuunsa. Tämän tempun johdosta hänet siirrettiin
kolmensadanviidenkymmenen virstan päähän perustettuun uuteen
karkoituspaikkaan, Moltshanowon alueelle, piirivartijaksi. Sielläkin
oli tullut kommelluksia, joista myöhemmin lähemmin, ja hän sai siirron
Irkutskiin pristawin apulaiseksi. Mutta rangaistuksen hän joka
tapauksessa vältti.
Pristawin komennettavana oli suuri lauma poliisivartijoita. Nämä ne
yhtämittaa olivat välittömässä tekemisessä karkoitettujen kanssa.
He olivat melkein kaikki siveellisesti rappeutuneita miehiä, jotka
antautuivat ala-arvoiseen tehtäväänsä välttääkseen sotapalveluksen ja
rintamaan menon.
He olivat valmiita mihin tahansa, pieksämään karkoitettuja, ryöväämään
heidän tavaroitaan, yleensä kaikellaisiin alhaisiin tekoihin.
Joku aika ennen minun tuloani Narymiin olivat siellä juopuneet vartijat
ilman minkäänlaista syytä ampuneet neljä valtiollista karkoitettua.
Asia oli jätetty sikseen, vartijat vain oli siirretty toiseen paikkaan.
Ei ollut viitsinyt tutkintotuomari lähteä pirttinsä lämpimästä ajamaan
viittäsataa virstaa noin joutavan asian kuin neljän valtiollisesti
epäluotettavan henkilön murhan vuoksi.
Aluksi aikoivat vartijat käyttäytyä vanhaan tapaansa meitäkin
kohtaan, pieksivät erään ylioppilaan puolikuolleeksi ja harjoittivat
kaikellaista ilkivaltaa. Mutta asema muuttui pian toiseksi.
Valtiollisesti karkoitettuja tulvi tulvimalla ja kohta oli meitä
melkein yhtä paljon kuin vartijoitakin. Silloin nostettiin anarkia
anarkiaa vastaan. Pieksäjät vedettiin tilille ja pantiin heidät
itsensä pyytämään pristawin kautta hallinnollista rangaistusta. Sen he
tekivätkin, istuivat arestinsa ja paransivat tapansa.
Sitten estettiin vartijat tulemasta karkoitettujen asuntoihin asiatta.
Jollei heitä saatu näistä "tarkastusmatkoistaan" lakkaamaan hyvällä,
niin käytettiin pahaa. Lähetettiin kerran nurinniskoin portaita alas;
jollei se auttanut, niin tehtiin sama temppu niin monta kertaa, että
halu läksi.
Sillä tavoin saatiin rauha maahan ja meille määräämisvalta. Joskus
kyllä saattoi seurata karkoitetuille hallinnollisia rangaistuksia,
mutta syy oli silloin päällystön, vartijat eivät uskaltaneet tehdä
ilmiantoja. Aiheetkin olivat sellaiset, jotka päällystö suoraan tiesi,
omavaltaiset poistumiset asuma-aloilta, vastalausujajoukkueitten
saapuminen naapurikylistä muonarahojen viivyttelemisen tähden j.n.e.
Eihän sitä nyt ihan joka paikassa jaksettu määräämisvaltaa pitää, mutta
enimmäkseen kyllä.
Näin oli Narymissa, mutta Moltshanowossa oli asianlaita toinen. Siellä
harjoitettiin pieksämistä vielä kauan sen jälkeenkin, kun Narymissa oli
saatu välit selviksi.
Päästäkseni puhumasta omaan laskuuni otan tähän yhden monista ylemmille
viranomaisille jätetyistä valituksista. Sen on jättänyt valtiollinen
karkoitettu Minz 5. p:nä maalisk. (v.l.) 1916.
Maaliskuun 10. p:nä (v.l.) 1915 neljä päivää saapumiseni jälkeen
karkoituspaikalleni Alatajewon kylään, anoin minä saatuani Narymin
lääkäriltä sairaustodistuksen, Tomskin kihlakunnan isprawnikalta
siirtoa Narymin kaupunkiin. Anomukseeni myönnyttiin. Kirjelmässään
huhtik. 6 p:ltä 1915 isprawnikka lausui: 'Minz siirrettävä Narymiin,
missä hän voi saada yhtämittaista lääkärinapua'. Lääkärintodistus oli
liitetty papereihin, ja minä näin sen monta kertaa omin silmin.
Elokuun alussa, kun alkoi karkoitettujen siirtäminen Moltshanowon
volostiin, pyysin minä 5:nnen (Narymin) piirin pristawilta siirtoa
mainittuun paikkaan, koska pidin itselleni edullisempana asua
verrattain paljo eteläisemmässä paikassa. Sen ohessa pyysin herra
pristawia siirtämään minut vain siinä tapauksessa, että joudun itseensä
Moltshanowon kirkonkylään, jossa on koko piirin ainoa sairaala ja
lääkäri. Pristaw lupasi minulle tämän.
Syyskuun 1. p:nä minä yhdessä kymmenen muun henkilön kanssa saavuin
Moltshanowon kirkonkylään. Seuraavana päivänä yhdeksän saapuneista
lähetettiin Maikowon kylään. Minulle ei kukaan puhunut sanaakaan siitä,
että olisin ollut määrätty johonkin toiseen paikkaan. Syysk. 20. p:nä
minut kutsuttiin pristawin kansliaan erään vaatetusapua koskevan
seikan vuoksi. Minut otti vastaan kirjuri Beljajew, pristaw oli juuri
silloin Tomskissa. Haettuaan esille paperini, ilmoitti Beljajew, että
minä olen määrätty Maikowoon, enkä saa asua Moltshanowossa, ja että
minun täytyy viipymättä lähteä määräpaikkaani. Minä vastasin, ettei
minulle ole kukaan tästä seikasta maininnut, ja että minua koskevien
paperien joukossa on lääkärintodistus minun sairaudestani ja lupa asua
siellä, missä on lääkäri, sekä että minä kaikessa tapauksessa odotan
pristawin tuloa ja puhun hänen kanssaan. Beljajew syyti silloin minua
kohtaan koko joukon uhkauksia: lupasi sulkea putkaan, tehdä pöytäkirjan
omavaltaisesta poistumisesta määräpaikalta, käyttää minua kohtaan
asevoimaa (sivumennen sanoen Beljajewin lempilause). Minä poistuin.
Parin tunnin perästä saapui luokseni Moltshanowon vartijavanhin P.
Greck ilmoittamaan, että kehoittavat minua matkustamaan Maikowoon,
jonka karkoitettujen luettelossa minun nimeni löytyy. Kysymykseeni
minne minä hänen käsityksensä mukaan olen määrätty, vastasi Greck, että
hänen luetteloillensa mukaan minä olen Moltshanowossa, mutta kanslian
luetteloissa kuulun Maikowoon. Greck oli yhtä mieltä minun kanssani
siitä, että tämän väärinkäsityksen voi selvittää vain pristaw, ja
neuvoi minua odottamaan hänen paluutaan.
Saatuani näin pristawin muodollisen sijaisen suostumuksen jäin
oloilleni.
Syysk. 24. p:n aamuna minun vielä nukkuessani tuli asuntooni kolme
poliisivartijaa, joista yksi, Obuhow, oli varusteltu kiväärillä.
Viimemainittu heti lausui: 'valmistaudu matkalle Maikowoon'. Minä
vastasin, että en suostu lähtemään, koska minulla on vartijavanhimman
lupa jäädä Moltshanowoon pristawin tuloon saakka. Obuhow nosti silloin
kiväärinsä aikoen lyödä minua pyssyntukilla päähän (en ollut ehtinyt
vielä nousta vuoteesta), mutta toinen vartija ennätti tarttua Obuhowiin
estäen iskun. Asuintoverini Mihail Leonowin huomauttaessa, ettei
vartijalla ole oikeutta lyödä, latasi Obuhow samassa kiväärinsä, mutta
toinen vartija käänsi syrjään pyssyn suun. Pukeutuessani yritti Obuhow
vielä muutamia kertoja lyödä minua, mutta hänen toverinsa joka kerta
torjui iskun. Koko ajan O. kiroili ja huudahteli: 'kaikki lyön mäsäksi,
eikä minulle siitä mitään tule, kiittävät vain'.
Pristawin saavuttua juttelin hänen kanssaan ja sain luvan jäädä
Moltshanowoon. Silloin selvisi, ettei lääkärintodistusta enää ollut
papereilleni joukossa. Minne se oli joutunut ja millä tavoin? — en
tiedä.
Pieksämisjärjestelmä on viime aikoina saavuttanut erinomaisen
laajuuden. Kerron pari minulle tunnettua tapausta. Toinen niistä sattui
aivan silmieni edessä.
Karkoitettu Gamshei Modlin saapui syyskuun ensimäisellä puoliskolla
Moltshanowoon Narymin alueelta. Syysk. 22. p:nä mainittu kirjuri
Beljajew ilmoitti hänelle, että hänen täytyy matkustaa Grishinskin
kylään. Modlin juuri siihen aikaan hankkiutui sairaalaan. Kun hänelle
ilmoitettiin siirrosta, meni hän sairashuoneelle ja Moltshanowon
lääkitsemisaseman hoitaja antoi hänelle sairaustodistuksen liittäen
siihen huomautuksen, ettei voi juuri sillä hetkellä sijoittaa M:ia
sairaalaan sairaspaikkojen puutteen vuoksi ja pyysi jättämään M:n
toistaiseksi Moltshanowoon. Tämän todistuksen kanssa ilmaantui M.
kansliaan, mutta Beljajew siitä huolimatta käski hänet hankkiutumaan
matkalle. M. toisti vielä, että hänen on välttämätöntä päästä
sairaalaan terveytensä palauttamisen vuoksi. Silloin läsnäoleva vartija
Obuhow tarttui nurkassa olevaan kivääriin ja löi pistimellä M:n käteen.
Haavan kädessä olen nähnyt omin silmin. Jonkun ajan kuluttua näin
asuntoni ikkunasta, kuinka M:n kortteeriin meni kolme vartijaa, niitten
joukossa Obuhow kiväärillä asestettuna. Minä astuin kadulle. Hetken
päästä syöksyi M. kadulle yltäänsä veressä; hänen oikeassa poskessaan
ammotti suuri haava. Hänen jälessään tuli O. ja ajoi hänet edellään
kansliaan. Sieltä tulivat he takaisin hevosella, kokosivat M:n tavarat
ja veivät hänet Grishinskin kylään.
Modlin on jo vanhanpuoleinen mies, kauhean arka, eikä kykene
vastustamaan vartijaa, ei edes sotkemaan tätä sanoilla.
Modlinin pieksemistilaisuudessa oli läsnä viisi todistajaa (seuraa
nimet).
Katson tarpeelliseksi huomauttaa seuraavaa: joku aika
takaperin Modlinia kuulusteli Tomskin kihlakunnassa matkustava
kuvernementtihallituksen virkamies Sawadowski. Huoneeseen, jossa
kuulustelu tapahtui, saapui jollekin asialle vartija Obuhow.
Kertoessaan parhaillaan tapahtumasta ja nähdessään O:n pyörtyi M., niin
suuri oli kokemansa vaikutus häneen.
Modlin osoitti Sawadowskille seuraavaa: kun häntä verta vuotavana
vietiin hevosella, vaati häntä saattava O. häneltä viittäkymmentä
kopeekkaa. Modlin ei voinut summaa luovuttaa, kun hänellä ei
ollut rahaa. Obuhow vaati edes kolmeakymmentä kopeekkaa. M.
uudisti kieltonsa. Huomatessaan M:n rinnassa merkin, joka annetaan
ilmalaivaston hyväksi lahjoittaneille, haukkui O. M:ia sanoen:
'laivastolle sinulla riittää viisi ruplaa, mutta minulle ei
kolmeakymmentä kopeekkaa'.
Lokak. 31. p:nä 1915 Magotshinon kylässä (Moltshanowon alueella)
vartija Njemtshenko pieksi valtiollista karkoitettua Fischbeiniä
sen johdosta, että viimemainittu pyysi lupakirjaa matkustaakseen
Moltshanowoon. N. sulki asuntonsa oven ja ja pieksi F:iä, kunnes
kyllästyi; ensin nyrkeillä, ja kun käsi väsyi — tuolilla. Magotshinon
karkotettujen keskuudessa tämä tapaus herätti kiihtymystä. Sattumalta
kylän läpi matkustava piirivartija Ishutenko, joka hoiti 6:nnen
piirin pristawin apulaisen virkaa, rauhoitti karkotettuja ja lupasi
laatia pöytäkirjan pahoinpitelystä. I. kutsui luokseen Fischbeinin
ja laati pöytäkirjan — häntä vastaan omavaltaisesta poistumisetta
karkoituspaikalta, joka muka oli tapahtunut joitakin viikkoja
sitten. Ainoastaan pitkien keskustelujen jälkeen meidän, F:in
toverien, onnistui taivuttaa itse pristaw Forlow laatimaan pöytäkirja
pahoinpitelystä.
Karkoitettujen ampumista vartijain puolelta, joskin se on
harvinaisempi ilmiö, on sentään tapahtunut useampia kertoja. Elok.
31. p:nä Snamenskajan kylässä vartija Sysonow ampui takaapäin
levollisesti kulkevaa ja mitään aavistamatonta karkoitettu Serikowia.
Laukauksen johdosta paikalle kiirehtineille toisille karkoitetuille
tukkihumalainen vartija ei voinut selittää ampumisen syytä, mutisihan
vain jotain.
Kolbinskin kirkonkylässä juopuneet vartijat joutuivat sanasotaan
samallaisessa tilassa olevien rikollis-karkoitettujen kanssa. Tuloksena
vakavasti ampuma-aseen haavoittama karkoitettu Kowtshinski.
Lopettaen katsaukseni muutamiin karkoitettujen oikeudellista asemaa
Moltshanowon piirissä kuvaaviin tapauksiin tämän karkoituspaikan
lyhyen olemassaolon aikana tahdon vain huomauttaa, että Tomskin
kihlakunnan isprawnikan Pelioshewskin toimeenpanema järjestelmä — kuten
eräs vartija lausui — antaa karkoitettujen kaikissa mahdollisissa
tilaisuuksissa tuntea olevansa karkoituspaikoissa, lyömis-, väkivalta-
ja ampumisjärjestelmä, johtaa luonnollisesti siihen, että parhaiten
väkivallan harjoittamisessa kunnostautunut vartija saa joka kerralta
ylennyksen. Tomskin kihlakunnassa selkäsaunoistaan tunnettu vartija
Njemtshenko piestyään Ilinon kylässä, missä hän oli nuorempana
vartijana, karkoitettua Tshetshko-Balakeria määrättiin Pashnjan kylään
vanhimmaksi vartijaksi. Harjoiteltuaan mainitussa kylässä koko joukon
selkäsaunojen jakelua, määrättiin Njemstshenko vanhimmaksi Magotshinon
kylään (Moltshanowon alueella), missä karkotettuja on enemmän kuin
Pashnjassa. Ei ole syytä huomauttaa, millaisen vaikutuksen tämä
tämmöinen yleneminen tekee toisiin vartijoihin.
En tiedä, miten lääninhallitus suhtautuu tällaisiin asioihin, mutta
kuvaavia ovat erään lääninhallituksen karkoitettujen tilaa tutkimaan
komennetun virkamiehen Senkewitshin sanat: "vartijoita vastaan", sanoi
hän, "te valitatte, pristawia vastaan samoin, isprawnikka ei teitä
miellytä, kuvernööri on paha pitäisikö teille joka kylään ministeri
sijoittaa. Meillä ei Venäjällä tosiaankaan riitä tähän tarkoitukseen
ministereitä'."
Kylläksi pieksämisistä.
Tässä yhteydessä on vielä puhuttava lahjomisjärjestelmästä. Sehän on
yleinen pahe Venäjällä, mitenkäpä karkoitusalue olisi voinut olla
ilman sitä. Sangen runsaan veron Tomskin kihlakunnan viranomaiset
kantoivatkin. Heillä ei ollut mitään taksaa, ottivat vain kultakin
varallisuutensa mukaan. Valtiolliset karkoitetut eivät veroa suostuneet
maksamaan ja siitä syystä ei heillä ollut mitään etujakaan, vaikka
kyllä varsin usein sattui sellaisiakin tapauksia, ettei maksettu
lahjuskaan tuottanut vastaavaa hyötyä.
Niinpä johtuu mieleeni seuraava tapaus:
V. 1915 pristaw Walterin aikana sairastui muuan karkoitettu Tunkewitsh
ankaraan hermotautiin, jonka vuoksi Narymin lääkäri antoi hänelle
määräyksen siirtyä Kolpashewoon (noin 150 virstaa Narymista etelään),
jossa hänet voitaisiin sähköhoidolla parantaa. Pristaw ei täyttänyt
määräystä, luultavasti siksi, ettei saanut rahaa. Silloin läksi T.
omin lupinsa. Hänet tuotiin takaisin Narymiin, josta pristaw karkoitti
hänet omavaltaisen poistumisensa vuoksi Kalgujakiin, Narymin piirin
pohjoisimpaan ja kurjimpaan kolkkaan. Lääkäri antoi uuden todistuksen,
jonka mukaan T:n täytyi ehdottomasti asua semmoisessa paikassa, jossa
keskeytymätön lääkärinapu oli saatavissa. T:n vaimo meni todistuksen
kanssa pristawin kansliaan, jossa sattui olemaan pristawin apulainen
Ishutenko. Tämä vastasi, että pyyntöön voidaan suostua sillä ehdolla,
että rouva T. luovuttaa Punaisen Ristin (!) hyväksi kymmenen ruplaa.
Rouva maksoi rahat, mutta mitään kuittia ei I. antanut. Maksaja kyllä
arvasi, mihin kymmenruplanen joutui, mutta ei siitä välittänyt, olipa
vielä iloinenkin, että niin vähillä lunnailla pääsi.
Nyt olisi luullut asian olevan selvä ja miehen vapautuvan Kalgujakin
rangaistussiirtolasta. Niin ei kuitenkaan käynyt, mutta Kalgujakin
vartijavanhin kieltäytyi antamasta lupakirjaa matkaa varten. Silloin
T. luottaen pristawin apulaisen lupaan läksi omin luvin Narymiin.
Siellä kohtasi häntä uusi yllätys. Pristaw Walter, joka nyt oli itse
paikalla, vangitsi T:n ja lähetti hänet Tomskin vankilaan kärsimään 3
kk. vankeusrangaistusta omavaltaisen poistumisensa tähden Narymista
Kolpashewoon. Pristaw oli näet tehnyt kuvernöörille ilmiannon T:ia
vastaan ja saanut jo sillä välin tuomion käsiinsä.
Palattuaan vankilasta vangittiin T. uudestaan ja lähetettiin
toistamiseen kärsimään 3 kk. vankeusrangaistusta toisen omavaltaisen
matkansa vuoksi Kalgujakista Narymiin.
Nämä kaksi hermokuuria vaikuttivat T:iin niin, että hän menetti
järkensä.
Mutta antakaamme puheenvuoro äskenmainitulle Minzille, joka
valituskirjelmässään sisäasiainministeriön karkoitettujen asioita
hoitavalle virkamiehelle M. Sofronoville lausui m.m. seuraavaa:
"Siirryn nyt kaikkein hämmästyttävimpään — teidän ylhäisyytenne
näkökannalta — ilmiöön Tomskin kihlakunnan karkoitettujen elämässä,
kaikkialle levinneeseen lahjusten ottamiseen. Olen päättänyt puhua,
vaikka hyvin tiedän, mikä seuraus minulle saattaa olla alempana
seuraavien rivien johdosta.
"Tiedän myöskin, ettei mikään hallinnollinen tutkimus tässä tapauksessa
auta. Peloitetut karkoitetut, jotka voisivat todistaa lukemattomia
tosiasioita, mitä lahjusten ottamiseen ja kiristykseen tulee,
hallinnollisen tutkimuksen tapahtuessa, ehdottomasti pelkäävät sanoa
totuutta. Ainoana suotavana pidän sitä, että Tomskin kihlakunnan
poliisiviranomaiset haastavat minut oikeuteen herjauksesta. Ainoastaan
valansa nojalla oikeudessa karkoitetut puhuvat totta. (Selitykseksi
tähän kohtaan sopinee mainita, että Venäjällä ei virkamiestä ole voitu
saada oikeuteen vastaamaan muuta kuin esimiestensä suostumuksella.
Valittaja näkyy uskovan, ettei 'koira koiran hännälle polje',
minkävuoksi ehdottaa toista mutkattomampaa keinoa.)
"Minä jo puhuin teidän ylhäisyydellenne, etten tiedä, kenen keksintöä
oli juridisessa suhteessa typerä ja avuton sekä inhimillisessä
suhteessa julma selitys, että karkoitettujen juutalaisten vaimoilla
ei ole asunto-oikeutta miestensä luona Narymin alueella. Sitä vastoin
tiedän sangen hyvin, että tuo samainen selitys aiheutti kokonaisen
kultasateen Tomskin kihlakunnan poliisiviranomaisille. Lahjuksia
otti isprawnikka Pelioshewski, otti pristaw Walter siitä, etteivät
karkoittaneet vaimoja miestensä luota, ottivat vanhimmat vartijat
karkoituksen lykkäämisestä, kun se jo oli määrätty tapahtuvaksi.
"Matkustaessaan kesäkuussa 1915 ympäri Narymin aluetta kokosi Tomskin
kihlakunnan isprawnikka Pelioshewski runsaan veron. Samoin keräsi veroa
pristaw Walter. Yhtenä tapauksena mainitsen karkoitettu Burschsteinin
Moltshanowosta. Häneltä Walter otti 25 rpl., mutta karkoitti silti
hänen vaimonsa.
"Sangen oudolta kuulostaa seuraava tapaus: 16. p. jouluk. 1915
ilmoitti 6:nnen piirin pristaw karkotetulle juutalaiselle Sudarskille
isprawnikka Pelioshewskin määräyksen, että hänen vaimonsa kahden
alaikäisen lapsensa kanssa ollen asunto-oikeutta vailla täytyi heti
matkustaa Moltshanowosta. Sangen usein meidän poliisiviranomaisemme
vielä senkin jälkeen, kun joku kiertokirje on menettänyt voimansa,
sovittavat sitä yhä edelleen puolustellen itseään sillä, että heille ei
ole muutoksesta virallisesti ilmoitettu — vaikka asian tietää jo koko
maailma. Tässä tapauksessa uskallan vakuuttaa, että Pelioshewskille
oli tunnettu uusi selitys karkoitettujen juutalaisten vaimojen
asumaoikeudesta miestensä luona. Sen päätän seuraavasta: yli kaksi
viikkoa ennen jouluk. 16. p:nä M:wossa kävi kaksi kuvernöörin kanslian
virkamiestä, herrat Sawadowski ja Senkewitsh. Juutalaisten valituksiin,
ettei heidän vaimoilleen anneta elatusapua, huomautti Senkewitsh, että
siitä saakka kuin karkoitettujen juutalaisten vaimoille on annettu
asumaoikeus miestensä luona, heille on annettava myöskin muonarahaa.
Pari päivää sen jälkeen M:woon saapunut isprawnikan apulainen
Wishnjewski samallaisten valitusten johdosta määräsi heti annettavaksi
elatusrahat niille karkoitettujen juutalaisten vaimoille, jotka eivät
vielä olleet niitä saaneet.
"Kun kerran mainitusta selityksestä tiesivät kuvernööriviraston
virkamiehet, ja isprawnikan apulainen, niin ei isprawnikkakaan voinut
olla siitä tietämätön.
"Mutta miksi sitten isprawnikka karkoitti Sudarskin perheen? Eiköhän
vain hän mahtanut hetkeksi unohtaa selityksen olemassaolon sen vuoksi,
että Sudarski oli varakas mies?
"Karkoitettujen siirto Narymin alueelta Moltshanowoon antoi myös
poliisiviranomaisille mahdollisuuden tukevan veron kokoamiseen.
"Kun ei ollut suorastaan määrätty, kenet piti siirtää, sai 5:nnen
piirin pristaw (Walter) täyden vapauden lähettää kenet tahtoi. Monet
siirrettävien luetteloon merkityistä eivät erinäisistä syistä halunneet
lähteä matkalle. Sitävastoin oli paljon sellaisia, joita ei ollut
siirrettävien luetteloissa, multa jotka kumminkin halusivat siirtyä.
Walter otti lahjuksia kaikilta — toisia hän pyyhki pois luetteloista,
toisia lisäsi niihin. Taksa vaihteli 20—50 ruplaan.
"Karkoitettujen määrääminen Kolpashewoon ja osaksi Toguriin (sijaitsee
K:sta 8 virstan päässä), Narymin alueen parhaimpiin paikkoihin, tuotti
myös poliisiviranomaisille tuntuvan tulon. Jotta mainituissa kylissä
saataisiin paikkoja vapaiksi, siirrettiin niistä kaikki valtiolliset
karkoitetut pois.
"Toukokuussa 1915 istui Tomskin kihlakunnan poliisivankilassa
odottelemassa lähetystä Narymin alueelle kuusi verrattain varakasta
miestä. Heidän joukossaan olivat m.m. Schaz, Prezisa ja Liebenbaum.
Erään isprawnikka Pelioshewskin apurin, Fuksmannin, kautta heille
ilmoiteltiin, että he määrättyä lahjusta vastaan voivat saada
määräyksen Kolpashewoon. Schaz antoi 550 rpl. ja sai määräyksen.
Muut eivät suostuneet maksamaan niin suurta summaa ja heidät määrättiin
Parabeliin, 120 virstaa pohjoisemmaksi Obin varrelle. Laivalla
saivat karkoitetut kuulla, että samaan laivaan astuu Kolpashewon
laiturista pristaw Walter. Pidettiin neuvottelu ja päätettiin vaikuttaa
pristawiin, että hän siirtäisi loputkin Kolpashewoon. Asian otti
hoitaakseen Liebenbaum. Kolpashewosta lähdettyä meni hän pristawin
hyttiin ja muutaman hetken kuluttua oli asia järjestetty, vieläpä
verrattain halvalla — 150 ruplaa kaikilta viideltä. Tietysti oltiin
iloisia, olihan jokainen Schaziin verraten voittanut 520 rpl. Rahat
maksettiin heti ja pristaw neuvoi heille seuraavaa: Parabelissa ei pidä
poistua laivalta, vaan ostaa sieltä lippu (Parabeliin saakka heille
kuului ruununkyyti) laivan matkan päätekohtaan, Kargasokin kirkonkylään
sekä sieltä samalla laivalla paluupiletti Kolpashewoon. Niin
tehtiinkin. Yhdessä heidän kanssaan, vaikkakin ruunun kustannuksella,
matkusti heitä Tomskista saattamassa ollut poliisivartija.
Ei ole mikään harvinaisuus, että poliisiviranomaiset maksusta auttavat
karkoitettuja pakoon.
"Viimeisen edellisellä laivalla — tämä tapahtui 22—24. p:nä syysk.
useinmainittuna vuonna — pakeni Moltshanowosta kuusi miestä.
"Viidelle heistä 6:nnen piirin pristawin kirjuri Beljajew 275 ruplan
hinnasta antoi lupatodistuksen Tomskiin. Olkoon huomautettu, että
juuri samaan aikaan Beljajew minulta ja kokonaiselta joukolta
muita karkoitettuja kielsi henkilötodistuksen sisäänkirjoitetun
postilähetyksen saantia varten, vedoten siihen, että pristawin
poissaollessa hänen leimasimensa on lukon takana. En voi ymmärtää,
mistä ihmeestä Beljajew sai leimasimen leimatakseen pakoa varten
antamansa todistuksen. Seuraavana päivänä B. asianhaarojen
pakoituksesta sähköitti isprawnikalle mainittujen karkureitten
pidättämisestä. Parin kuukauden päästä tuli isprawnikalta vastaus, että
mainittuja henkilöitä laivalla ei tavattu.
"Näitten kuuden joukossa oli myöskin yllämainittu Blind.
"Eikö tämä kaikki teistä, teidän ylhäisyytenne, tunnu elävienkuvien
rikosromaanilta?
"Kas tässä vielä hauska juttu:
"Karkoitettu Tshishewski, asuva Kolominon kylässä, päätti siirtyä
Moltshanowoon, jossa kääntyi kirjuri Beljajewin puoleen — muuten
pristaw Forlowin läheinen sukulainen. Beljajewin kanssa karkoitetut
sellaisista asioista puhuivat aivan vapaasti, niinpä Tsheshimskikin
esitti pyyntönsä ja kysyi: paljonko? B. vaati 10 rpl., minkä heti
saikin. Muutaman tunnin kuluttua B. antoi suojatilleen Kolominon
kylän vanhimmalle vartijalle seuraavanlaisen lapun: 'Katsoen siihen,
että 6:nnen piirin pristaw siirtää karkoitettu T:n Moltshanowon
kirkonkylään, annettakoon hänelle heti esteittä lupakirja M:oon'. Alla
oli 6:nnen piirin pristawin sinetti ja allekirjoitus: '6:nnen piirin
pristaw, puolesta Beljajew'.
"T. matkusti Kolominoon, esitti kirjelmän, sai lupakirjan ja palasi
M:oon. Lupakirjan jätti hän B:lle, joka kehoitti häntä seuraavana
päivänä tulemaan vaatetusrahaa hakemaan. Samana päivänä T. tapasi
piirivartija Ishutenkon, jonka kysymykseen, miten hän on tullut M:oon,
vastasi, että pristaw siirsi.
"Saavuttuaan aamulla vaatetusapua hakemaan sai hän pristawilta itseltään
kuulla saman kysymyksen: 'mitenkä te olette tänne joutunut?' T:lle tuo
kysymys oli vallan odottamaton. Hän oli täydellisesti valtuutettu, että
pristaw oli suostunut hänet siirtämään, eikä tiennyt mitä vastata.
Läsnäoleva Ishutenko haukkui T:iä syyttäen häntä tietoisesta valheesta.
Sekä pristaw että I. käskivät T:n mennä heti takaisin Kolominoon.
Koko kohtauksen ajan oli läsnä myös B., hän vuoroon punastui, vuoroon
kalpeni, eikä puhunut sanaakaan.
"Kohta tämän perästä onnistui T:n tavata Beljajew. Sensijasta, että
olisi vastannut T:n moitteisiin, vaati hän vielä 5 ruplaa, ja saatuaan
rahat käski olemaan kiinnittämättä huomiota pristawin sanoihin ja
asumaan edelleen M:ssa.
Pari "päivää näitten tapahtumien jälkeen pristaw ollessaan Kolominossa
kysyi vanhimmalla vartijalta, kuka oli antanut T:lle luvan siirtyä
M:oon. Vartija esitti saamansa lapun. Pristaw luki sen, pisti
taskuunsa, eikä T:stä puhuttu sen enempää.
"Ei ole tiedossani, mitä tämän jälkeen tapahtui pristawin ja B:n
välillä, mutta kerran eräs vartija ilmoitti pristawille, että T. ei
vieläkään ole matkustanut pois M:osta; pristaw viittasi vain kädellään.
Yksin Ishutenko ei antanut T:lle rauhaa. Vihdoin lähetti tämä I:n
luokse asiamiehen ja asia järjestettiin. En tiedä, millä ehdoilla,
mutta kaikki ainakin päättyi yleiseen sovintoon.
"Eikö olekin, teidän ylhäisyytenne, elävien kuvien näytelmä?
"Alemmat poliisiviranomaiset eivät suinkaan jää jälelle ylemmästä
päällystöstä. Tuloksekkainta aikaa heille oli kesä 1915, jolloin
oli kielletty antamasta lupatodistuksia matkaa varten toisille
paikkakunnille. Määrättyä maksua vastaan vanhimmat vartijat
lupatodistuksia sentään joillekin antoivat. Enemmän kuin muut on
ansainnut Kolpashewon vanhin vartija Isajew. Hän ottaa maksun kaikesta.
Hänelle maksetaan siitä, etteivät vartijat tule tarkastuskierroksilleen
liian aikaisin aamulla, maksetaan matkaluvista, maksetaan 'muuten
vaan'. Isajew käytti myös aikanaan hyväkseen tulkintaa karkotettujen
juutalaisten vaimojen asumaoikeudesta, ottaen pienempiä summia
karkoituspäivien lykkäämisestä.
"Tomskin kihlakunnan poliisiviranomaisten häpeämätön käytös on
kehittynyt sellaiseen mittaan, ettei sitä voi nimittää muuksi kuin
selväksi ryöstöksi.
"Tuhanteen nousevalle karkotettujen joukolle, joka v. 1915 helmikuun
toisella, puoliskolla ja maaliskuun ajalla lähti Tomskista, anneltiin
isprawnikan konttorissa vaatetusapua 18 rpl. 18 rpl. 43 l/2 kop.
asemesta. Tämä tapahtui seuraavalla tavalla: se sareke, jossa piti
olla kopeekat, jätettiin tyhjäksi. Siihen sarekkeeseen, johon
saajat kuittaavat, tavallisesti kirjoitetaan: 'niin ja niin monta
(kirjaimilla) ruplaa, niin ja niin monta (numeroilla) kop. olen
saanut', tämän jälkeen seuraa saajan nimikirjoitus. Mainituissa
tapauksissa ei kirjoitettu kopeekoita osoittavia numeroita lainkaan.
Myöhemmin nekin sinne olivat ilmestyneet, koskapa karkoitettu L.
Schmidt pyyntöönsä saada puuttuvat kopeekat sai isprawnikalta
vastauksen: 'kuten luettelosta näkyy, on Schmidt saanut täyden summan.'
(Valittaja mainitsee sitten suuren joukon karkoitettuja, joita näin
tietämättömyytensä takia oli 'jymäytetty'.)
"Nämä minun esiintuomani seikat ovat vain vähäinen osa poliisin
väärinkäytöksistä ja kiristyksistä. Esirippua on täten vain vähän
raoitettu.
"Ainoastaan laaja oikeudellinen tutkimus voisi tuoda päivänvaloon
kaikki Pelioshewski & C:o kolttoset, heti määrättävä oikeudellinen
tutkimus, ennenkuin karkoitetut ovat ehtineet hajaantua, ennenkuin
'tuntemattomien' henkilöiden avulla ovat päässeet pakoon välttämättömät
todistajat, jotka voivat paljastaa koko sakin. Ja tutkimuksen ajaksi
ovat heti poistettavat virantoimituksesta isprawnikka Pelioshewski,
pristaw Walter ja piirivartija Ishutenko."
Sellaisia juttuja!
Minäkin voisin jatkaa niitä vielä sangen pitkälle, mutta pääseehän
noistakin jo vähän perille siitä komennosta, joka meillä
karkoituspaikalla vallitsi.
Yhtä tapausta en sentään malta olla Pelioshewskin ansioluetteloon
liittämättä.
V. 1915 syksyllä oli Tomskiin saapunut omalla kustannuksellaan
karkoitettu nuori mies. Odotellessaan Tomskissa lähtöä Narymin
alueelle, oli hän saanut vaimoltaan Pietarista sähkösanoman, jossa
ilmoitettiin, että siellä olisi suuri afääri tekeillä ja sen
lisäksi saattaisi olla mahdollista hänen karkoituksenalaisuudesta
vapautumisensakin, jos hän itse voisi saapua Pietariin edes päiväksi
tai pariksi.
Tilanne näytti vähän pimeältä, mutta yritteliäs nuori mies päätti
koettaa. Hän meni isprawnikan luo ja selitti tälle avoimesti asian.
— Onko teillä rahaa?
— On kyllä, paljonko pitäisi olla?
— Kuusisataa ruplaa.
— Tässä on, olkaa hyvä!
— Onko passia?
— Ei ole, teidän jalosukuisuutenne, se lienee teidän hallussanne
olevien papereiden joukossa.
Isprawnikka käski tuoda paperit. Aivan oikein, sieltä löytyi passi.
— Tässä on passi, mutta luvatkaa kunniasanallanne tulla kahden viikon
perästä takaisin.
— Sen lupaan!
Tämäkin juttu tuli ylempien viranomaisten tietoon.
Mitä luulette ylläesitetyille herrasmiehille kaikista kolttosistaan
seuranneen?
Ishutenkosta on jo tämän luvun alussa mainittu, että hän pääsi
pristawin apulaiseksi Irkutskiin, Siperian pääkaupunkiin. Siis
parempaan virkaan.
Pelioshewski meni upseerikouluun ja palvelee kai vieläkin Venäjän
kunniakkaassa armeijassa.
Samassa armeijassa palvelee myös pristaw Walter, mutta lienee vain
aliupseerina. Vänrikkikouluun hänkin sentään tenäsi menevänsä, kun
hänet viime syksynä Tomskissa tapasin.
Mitään oikeudellista tutkintoa ei tullut. Tomskin kihlakunnan uusi
isprawnikka, joka virka-aikanaan ehti hankina itselleen ainakin
yhtä hyvän ansioluettelon kuin edeltäjänsäkin, oli pitävinään
jonkunlaista hallinnollista tutkimusta, jota olisi riittänyt kaiketi
tuomiopäivään asti, ellei vallankumous olisi tullut väliin. Uuden
isprawnikan tutkimuksissa oli muuten pääpontena lahjuksia antaneitten
ja kiristyksen alaisiksi joutuneiden karkoitettujen uhkaileminen
rangaistuksella.
Ehkä ei haittaa huomauttaa, että Pelioshewski ja Walter, jotka
mahdollisesti pelkäsivät pahempaakin, olivat ennen virasta eroamistaan
toimittaneet kaikessa hiljaisuudessa pahimmat todistajat paremmille
markkinoille, s. t s. antaneet heille tilaisuuden paeta.