siinäkin muistuttamaan ensimäistä, Bismarckin aikaista, että sen
täytyy tapahtua vastoin sen omaa kansantahtoa? Monesti näyttää siltä;
mikä tietenkin huonontaa menestyksen toiveita. Toisaalta ei voi
erehtyä, etteikö siirtomaapulan jälkeen 1906—07 ole tapahtunut
muutosta. Se oli valmistava koe, ja se onnistui. Valtiopäivät ovat
nyttemmin paljoa anteliaammat siirtomaamenosäännön suhteen; voipa
suorastaan puhua alkavasta »siirtomaatuulesta». Semmoisista enteistä
tuskin erehtyy. Syvällä kansansielussa, jonne eduskunnan puoluekiista
pärskyvine vaahtoineen ei ulotu, on tapahtumassa muutos. Mikäli
päämaali selvenee, sikäli suurenee valmeus panoksen uskaltamiseen.
Sillä kansatkin kasvavat tehtäviensä mukana niinkuin ihmiset. »Saksan
kansa on uskollisesti seurannut keisaria myrskyävälle merelle, salassa
antaen hänelle anteeksi kaikki mistä häntä niin suuriäänisesti
moititaan, kaikki paitsi kun hän näytti väistävän vaaraa» (Haralds).
Semmoisista aineksista maailmanvaltoja rakennetaan. Suur-Saksa näyttää
olevan valmis antamaan historialle saman todistuksen, kuin Saksa antoi
40 vuotta sitten — että se _osaa ratsastaa, kun se vain nostetaan
satulaan!_
----------
Olemme lintuperspektivissä seuranneet Saksan suurvallan kehitystä
valtakunnan syntymästä sille korkealle arvopaikalle ja siihen
kohtalokkaaseen tienhaaraan, missä se nyt on. Olemme nähneet sen
vaikeat ahdingot kansainvälisillä teillä. Olemme lisäksi nähneet niin
monta puutteellisuutta, niin lukuisia hajoittavia aineksia sekä
yhteiskunnassa että valtiossa, että hyvin voi käsittää sen
levottomuuden, millä Saksan isänmaanystävät katsovat sitä ratkaisevaa
koetta, joka näyttää lähestyvän.
Jos me puolestamme uskomme, että Saksan suurvalta on kestävä kokeensa,
johtuu se etupäässä käsityksestämme kansan sisäisistä ominaisuuksista.
Tämä kansa ei ole niitä, jotka häikäisevät muukalaisen arvostelua
loistavalla tai mieskohtaista viehätystä tavoittavalla pinnalla; mutta
se on kansa, jossa harvinaisessa määrässä ovat yhtyneet korkeimmat
taipumukset sekä teoreettiseen että käytännölliseen toimintaan ja
sillä on kaikki ruumiillisen, henkisen ja siveellisen terveyden
tuntomerkit. Se on kansa, joka ei ole ainoastaan kultturin, vaan
myöskin elinvoiman ja elämänhalun huipulla. _»Me saksalaiset pelkäämme
Jumalaa, mutta emme mitään muuta maailmassa»_, on suurin kaikista
saksalaisista sanonut eräänä historiallisena hetkenä (_Bismarck_ 6/2
1888). Sellaista kansaa ei maailma kykene kukistamaan.
KIRJALLISUUTTA
RANSKA
_Ratzel_, Politisch-geographische Rückblicke I. Mitteleuropa mit
Frankreich, 1898 (_Geograph. Zeitschr._).
_Léon de Seilhac_, Frankreich 1906—1908, _Hallen_ teoksessa _Die
Weltwirthschaft_.
* _Zimmerman_, Die Kolonialpolitik Frankreichs von den Anfängen bis
zur Gegenwart, 1901.
_René Millet_, Notre politique extérieure de 1898 à 1905, 1905.
* _André Tardieu_, La France et les alliance, 3 pain. 1910.
_André Tardieu_, Le mystère d'Agadir, 2 pain. 1912.
_Hanotaux_, La politique de l'équilibre 1907—1911, ilm. 1912.
_René Pinon_, France et Allemagne, I, 1870—1898, II, 1898—1912,
maalis- ja huhtik. 1912 (_Rev. des deux mondes_).
_Lowell_, Governments and parties, I ss. 2—145.
_Seignobos_, Politische Geschichte, ss. 88—202.
_Laurin_, Våld och väld, nationalistiska och revolutionärä rörelser i
Frankrike under 1800-talets senare hälft, 1910.
_Lebon_, Das Verfassungsrecht der franz. Republik, 1909.
_Anton Acht_, Der moderne französische Syndikalismus, 1911.
_Guy-Grand_, Le Procès de la Démocratie, 1911.
_Georg Brandes_, Nutidens Frankrig, 1912 (_Ord och Bild_).
_André Lichtenberger_, Frankrig i Udlandets Öine før og nu, 1912
(_Samtiden_).
_Bertillon_, La dépopulation de la France, ses conséquences, ses
causes, mesures a prendre pour la combattre, 1911.
* _Ermels_, Frankreichs koloniale Handelspolitik, 1910.
_Annuaire statistique de la France._
* _Annuaire colonial. — Almanach national. — E'conomiste francais._
* _Questions diplomatiques et coloniales._
_Revue politique et parlementaire_, os. »La vie pol. et parl. en
France».
_Le Temps_ 1912.
Erikoiskysymyksiin nähden viitataan asianomaisissa viittauksissa
mainittuihin julkaisuihin.
SAKSA
_Ratzel_, Deutschland, 1898.
_Hasse_, Deutsche Politik, ensimm. nide, I. Das D. R. als
Nationalstaat, 1905; II. Die Besiedelung des d. Volksbodens, 1905;
III. D. Grenzpolitik, 1906; IV. Das Zukunft des d. Volkstums, 1907.
_Halle_, Die Weltwirthschaft, 1906—1908, os. II.
_Arndt_, D:s Stellung in der Weltwirthschaft, 1908.
* _Valois_, D. als Seemacht, 1908.
* _Nauticus_, Jahrbuch für D:s Seeinteressen, v:sta 1904.
_Stat. Jahrbuch_ für das D. Reich, 31 Jahrg. 1910.
_Stat. Jahrbuch_ für den Preuss. Staat, 8 Jahrg. 1910.
_Troitschke_, Zehn Jahre deutscher Kämpfe, 1874.
_Oncken_, Das Zeitalter des Kaisers Wilheim I, 1890—92.
_Bismarck_, Gedanken und Erinnerungen, 1898.
Lamprecht, Zur jüngsten d. Vergangenheit, III osa, 1904; 2 pain.
nimellä D. Geschichte der jüngsten Vergangenheit und Gegenwart, alk.
v. 1911.
Meinecke, Weltbürgertum und Nationalstaat, 1908.
_Marcks_, Männer und Zeiten, II, 1911.
_Seignobos_, ss. 415—472.
_Lowell_, I, ss. 232—237, II, ss. 1—69.
_Treitschke_, Politik, § 22 (Das Reich), 1898.
_Laband_, Das Staatsrecht des D. R., 5 pain. v. 1911.
_Grotefeld_, Die Parteien des d. Reichstags, 1908.
_Kürschners D. Reichstag_, toim. _Hillger_, 1907 ja 1912.
_Max Lorenz_, Das D. der Gegenwart, 1906.
_Hans Delbrück_, Polit. Korrespondenz (_Preuss. Jahrbücher_ 1911—12).
_Kreuzzeitung_ (erik. osasto Die innere Politik der Woche) 1912.
Esitutkielma: Borgerlig samling i Tyskland, _Göteb. Aftonblad_ 25/9 ja
28/9 1912.
_Das Überseeische D._, 1902; toinen pain. 1911.
* _Rohrbach_, D. Kolonialwirthschaft, v:sta 1909.
* _Hassert_, D:s Kolonien, 1910.
* _D. Kolonialblatt_, v:sta 1910; _D. Kolonialseitung_, v:sta 1884;
_D. Kolonialkalender_, v:sta 1889; _Zeitschr. für Kolonialpolitik_
etc., v:sta 1888; _Jahrbuch über die d. Kolonien_, toim. _Schneider_
alk. v:sta 1908.
_Rohrbach_, D. unter den Weltvölkern, 1903; toinen painos 1908, kolmas
1911.
_Rohrbach_, Der deutsche Gedanke in der Welt, 1912.
_Paul Dehn_, Von d. Kolonial- und Weltpolitik, 1907.
_Hasse_. D. Politik, toinen nide I, Weltpolitik, Imperialismus und
Kolonialpolitik, 1908.
_Deutsche Auslandspolitik_ und ihre Verleumder, kirj. »toimiva
valtiomies», 1910.
_Arndt_, Grundzüge des auswärtigen Politik D:s, 1912.
_Maurice Lair_, L'impérialisme allemand, 1909.
_Pierre Baudin_, L'Empire Allemand et l'Empereur, 1912.
_Reimer_, Ein pangermanisches D., 1905.
_Die Kampf um das Deutschtum_, sarja Suursaksalaisen yhdistyksen
julkaisemia kirjoitelmia.
_Siösteen_, Tysk utrikespolitik, 1912 (_Det nya Sverige_).
_Bernhardi_, D. und der nächste Krieg, 1912.
_Deutschland sei wachl_ Betrachtungen über Rüstungsfragen und
Weltpolitik, toimittanut D. Flotten-Verein 1912.
Erikoiskysymyksiin nähden viitataan asianomaisissa viittauksissa
mainittuun erikoiskirjallisuuteen.
Viitteet:
[1] »Ranska oli yhtenäinen ja vakiintunut valtakunta aikana, jolloin
Saksa ja Italia vasta olivat maantiedollisia käsitteitä: luja
marmorikappale kahden haurasliitteisen mosaiikkilevyn välissä»;
valtakunnankansleri v. Bülow Saksan valtiopäivillä 14/11 1906.
[2] Toisten laskujen mukaan on Välimerenrannikko vain 615 km,
Kanaalinrannikko 1 120 ja Länsirannikko 1 385, kun taas maaraja on 2
170 km; rannikkoprosentti koko määrästä on silloin 59.
[3] Viime aikoina lienee suhde Bretagneen huonontunut bretagnenkielen
käyttämisen kiellon jälkeen jumalanpalveluksissa ja opetuksessa.
[4] Fashoda-jutusta ks. Lavisse, France et Angleterre, aikakausk.
_Revue de Paris_ 1/2 1899, ja Hanotaux, Fashoda et le partage de
l'Afrique, 1909.
[5] Jo noin v. 1880 lähetettiin tutkimuskomissioni paikan päällä
tutkimaan tämän merkillisen kulkuneuvoyrityksen edellytyksiä. V. 1900
kustansi _Le Matin_ retkikunnan samaa tarkoitusta varten. V. 1910
esitti Rolland täydellisen suunnitelman, 4—5 vuodessa toteutettavaksi,
alkukohtana Alger ja pääteasemana (Agadesin kautta) Sinter; sen takana
hahmotteli hän rataa Kongon läpi Tsadin länsipuolelta Ubangiin ja
Sudanin halki kulkevaa rataa Dakariin. Ei tosin toivottu radan
saattavan antaa kohtuullista korkoa perustamiskustannuksille (n. 200
milj. fr.); mutta 1904 osoitti Leroy-Beaulieu uusia mahdollisuuksia
myöskin taloudellisessa suhteessa, jos rata johdettaisiin suoraan
Dakariin ja se siten tehtäisiin oikotieksi Europan ja Etelä-Amerikan
välillä. Viime vuosina on ajatuksia ollut vireillä sellaisen oikotien
rakentamisesta pitkin Afrikan rannikkoa Ranskan ja Espanjan tai
kansainvälisellä takuulla. Ks. Sahararadasta Kürchoff, Die Saharabahn,
_Geogr. Zeitschrift_, 1900, Leroy-Beaulieu, Le Sahara, le Sudan et les
chemins de fer transsahariens, 1904, sekä Rolland, La question du
Transsaharien en 1910.
[6] Sanat lausuttiin marraskuussa 1898 Victor Berardille, ks. tämän
kirjoitusta »Politique française» _Revue de Paris_ 1/7 1905, sit.
Lemonon, L'Europe et la Politique britannique, 1910, s. 153. — Aivan
vaikutukseton Delcasséhen ei tilaisuus kuitenkaan näytä olleen,
päättäen Vilhelm II:n todistuksesta kuuluisassa
»keisarihaastattelussa» 1908 (ks. tuonnemp. s. 167), että hän oli
hyljännyt Ranskan ja Venäjän ehdotuksen sekaantumiseen.
[7] »Antakaa meille jotakin Kongossa, niin me jätämme teidät rauhaan
Marokossa», lausui tammikuussa 1905 Saksan lähetystöneuvos Tangerissa
ranskalaiselle virkaveljelleen. Sittemmin, Delcassén kukistuttua,
mainittiin Kongo niissä neuvotteluissa, joihin _Rouvier_ ennen
Algecirasia ryhtyi Saksan kanssa. Tardieu, Le mystère d'Agadir, ss.
187, 296, 438 seur.
[8] _Entente_ merkitsee oikeastaan ymmärrystä ja hyvää sopua; _entente
cordiale_ (sydämelliset välit) annettiin nimeksi niille hyville
suhteille, jotka Ludvig Filipin aikana vallitsivat Ranskan ja
Englannin hallitusten välillä, ja samoin on sittemmin nimitetty
ylimalkaan kahden hallituksen välisiä ystävällisiä suhteita.
_Alliance_ merkitsee varsinaista liittoa. Suomenkielessä on
tripel-allianssia tavallisesti nimitetty _kolmiliitoksi_,
tripel-ententea _kolmisopimukseksi_. — Suom.
[9] Roomalaisten kaksinaamainen jumala. — Suom.
[10] Heti sen tehtyä katsoi _Figaro_ sitä uusien riitojen siemeneksi:
ennemminkin ranskalais-saksalaisen selkkauksen uudeksi aluksi knin sen
lopuksi. Samoin Bernhardi, Deutschland und der nächste Krieg, 1912 (s.
328): sopimus »tarjoaa sen _edun_, että se luo useita uusia
kahnauskohtia Ranskaa vastaan». Pierre Baudin, asian esittelijä
senaatissa, sanoo, että se on »yksi riidankekäle lisää» ja on
vakuutettu, että sopimus saattaa tulla van väliaikaiseksi.
Senaatin-istunnossa 8/2 1912 lausui Clémenceau, että sopimus oli »uusi
Troijan hevonen, uhri, joka tuodaan rauhalle, mutta jonka sisus
kalisee aseita».
[11] »Englannin sielu», lausuu eräs kirjoittaja _Eclairissa_ lopulla
v. 1911, »näyttää tähän saakka olleen meidän sielumme vihollinen, ei
hetken, vuoden, vuosisadan, vaan ainainen, ikuinen vihollinen.
Englantilaisten ansiot ja viat, hyveet ja paheet näyttävät peittävän
meidän ansiomme ja vikamme, hyveemme ja paheemme. Sekä henkisessä että
aineellisessa elämässä näemme tällaisia vastakohtia, jotka kahnaavat
ja tympäisevät toisiaan.» Tosin pitää kirjoittaja vastakohtaa
»saapasjalkaisen teutoonisielun kanssa» vielä suurempana.
12] Tämännimisen ja -henkisen kirjoituksen julkaisi Parisissa 1904
Onsime Réclus, ks. Paul Dehn, Weltpolit. Neubildungen (1905) s. 279. —
Lopulla vuotta 1911 suositeltiin uutta vaihtokauppaa: Ranskan rippeet
Intiassa (Pondichery y. m.) ynnä mahdollisesti osuus U. Hebrideistä,
Englannin afrikalaista länsirannikkoa vastaan (Gambia, S. Leone,
Kultaranta). Ks. Schiemann 1911, s. 369.
[13] Lowell laskee 1896 Ranskan ministeristön keski-iän (vuodesta
1873) 81/2 kuukaudeksi, Italian (vuodesta 1861) 13½:ksi. Sittemmin
ovat numerot kuitenkin jonkun verran suurenneet, varsinkin Ranskassa
muutamien 2—3-vuotisten hallitusten johdosta (Méline 1896—98,
Waldeck-Rousseau 1899—1902, Combes 1902—05, Clémenceau 1906—09, Briand
1909—11: lähes 12½ vuotta jakautuneena vain 5 nimelle).
[14] Vuonna 1894 oli kapteeni Dreyfus tuomittu syylliseksi
maankavallukseen. 1898 vaati Zola tuomion tarkastamista (»J'accuse»,
sanomalehdessä _L'Aurore_ 13/1), ja tuomittiin sen johdosta itse. Kun
juttu siitä huolimatta täytyi ottaa uudelleen esille, kumosi korkein
oikeus 1899 sotaoikeuden tuomion vuodelta 1894, mutta uusi sotaoikeus
s. v. julisti Dreyfusin jälleen syylliseksi »lieventävien asianhaarain
vallitessa». Nyt oli totuus päässyt niin pitkälle, että hallitus
uskalsi »armahtaa» syyttömän; mutta vasta 1906 oli natsionalistinen
henki niin lamautettu, että asia voitiin ottaa esille kolmannen kerran
sekä vapauttaa ja hyvittää Dreyfus.
[15] Schiemann huomauttaa 1903, että pietarinpenninki Ranskasta —
jonka paavi eron johdosta on menettänyt — nousee vähän yli 2 miljonan,
eli juuri siihen, mitä Italian valtio tarjoo kuurialle sovinnosta.
[16] Lamprecht, Zur jüngsten deutschen Vergangenheit, II (1904), s.
672 seur. Schiemann viittaa 1901 (s. 379) erääseen _Beaconsfieldin_
lausuntoon, että »turhamielisyys pysyttää Ranskan aina kirkon
vanhimpana tyttärenä, vaikka sillä olisi punalakki päässä».
[17] Ranskan vaikutuksesta maailman kohtaloihin ovat Levasseur 1879 ja
Bertillon 1911 tehneet seuraavan — muissakin suhteissa
mielenkiintoisen, joskin kiistanalaisen — taulukon, johon suurvallat
ovat otetut siinä järjestyksessä kuin ne itse ovat historiallisesti
esiintyneet, asukasluku miljonissa.
1700 1789 1815 1880 1908
Ranska 20 26 29.8 37.2 39.6
Englanti 8—10 12 19 34.8 44.3
Itävalta (12—13) (18) 30 39 50.5
(Pyhä Rooman valtakunta) 19 28 — — —
Preussi (2) 5 10 — —
(Saksa) — — — 45.6 63
Venäjä — 25 45 84.5 150
Italia — — — 28.6 34.1
Yhdysvallat — — — — 93.4
Japani — — — — 49.7
Summa: suurvaltapiirit 50 96 139 270 525
Ranskan osuus siitä % 40 27 20 13 7
Kun Ludvig XIV:n Ranska käsitti 2/5 sen ajan suurvaltapiiriä
(väkiluvun mukaan laskien) ja Napoleon 1:n vielä 1/5, oli Fallièresin
tasavalta alle 1/4. Jos emme ota lukuun ainoastaan emämaita, vaan
koko valtapiirin, siis siirtomaat mukaan, on alennus tosin pienempi.
— Rinnan valtion alenemisen kanssa käy kielen. Levasseur laski 1878
ranskalaisen kielialueen (Ranskassa, Belgiassa, Sveitsissä, Kanadassa
ja Länsi-Intiassa) 45 miljonaksi, 80 milj. suuruista saksalaista ja
samoin englantilaista vastaan; nyt arvioi Bertillon numeron tuskin 50
milj. vastaavia 120 ja 150 vastaan; viimeksimainitut numerot tuntuvat
liioitelluilta. Jespersen, Growth and structure of the english
language, 1905 (s. 249), ulottaa vertailun 4 vuosisataa taaksepäin:
1500 puhui (korkeimman arvion mukaan) ranskaa 12 milj., saksaa 10,
englantia 5; 1700 olivat luvut 20, 10 ja 8½; 1800 ovat ne 31, 33 ja
40; 1900 vihdoin 52, 80 ja 123 miijonaa. Vrt Hasse, Die Zukunft les
deutschen Volkstums 1907, s. 10 muist.
[18] Tarkoitus on lähinnä ottaa mustia rykmenttejä Senegalista
toimittamaan vartiopalvelusta Atlasmaissa, jotta sikäläinen valkoinen
miehistö saataisiin vapaaksi ja voitaisiin siirtää myöskin 120 000
ruskeaa sotilasta Europaan (Algeriasta ja Tunisista). Toisen
ehdotuksen mukaan (_Geschichtskal._ 1909, s. 515) tuotaisiin 100 000
mustaa Algeriaan ja puolet näistä suunnattaisiin tarvittaessa Saksaa
vastaan. _Millerand_ on suunnitelman harras kannattaja, sitä on jo
käsitelty kamarissa (helmik. 1910) ja vuodesta 1910 pienessä määrässä
aljettu toteuttaa. Että asiaa ei vieraissa sotilaspiireissä pidetä
aivan mitättömänä, näkyy kenraali Bernhardin kirjasta Deutschland und
der nächste Krieg, 1912, ss. 145 ja seur.
[19] Kauppatilasto laskee vuodesta 1906 Luksemburgin ja tyrolilaiset
kunnat Jungholzin ja Mittelbergin yhdessä Saksan valtakunnan kanssa,
paitsi Helgolantia ja paria Badenin kuntaa, saksalaiseksi
talousalueeksi, »Deutsches Wirtschaftsgebiet» — siis saksalaisen
_Tulliliiton_ lukuunottamatta Pohjanmeren vapaasatamia (Hampuri,
Cuxhaven, Bremerhaven ja Geestemünde).
[20] Laskelma löytyy teoksessa _Deutschland, sei wach_ 1912, osasto
»Die Entwicklung der deutschen Seeinteressen seit 1904» (s. 147 seur.)
— erinomainen yhdistelmä, suoritettu prof. Zoepflin seminaarissa
Berlinissä jatkona _Reichsmarineamtin_ viralliseen »Denkschriftiin»
(1905) samasta kehityksestä edellisen vuosikymmenen aikana. Vrt.
Arndt, Deutschlands Stellung in der Weltwirtschaft (1908) s. 33 seur.
— Valtiopäivillä ilmoitti valtiosihteeri v. _Delbrück_ 25/11 1910,
että kansallisomaisuus oli viimeisten 10 vuoden kuluessa kasvanut 10
miljardia Saksan markkaa, ks. Schulthess 1910, s. 386.
[21] Kauppavaihto muiden maanosain kanssa, joka tietenkin tapahtuu
tykkänään meritse, on vuosina 1902—1910 kasvanut n. neljästä
seitsemään miljardiin, mikä samalla osoittaa suhteellistakin kasvua
(30:sta 34 %:iin koko kaupasta). V. 1910 vaihtoi Saksa Amerikan kanssa
tavaraa yli 4 miljardin arvosta (siitä U. S. A. puolet, ja viennin
osalle 1½), Aasian kanssa 1.4 miljardia (vienti 0.42), Afrikan kanssa
n. ¾ (220 miljonaa) ja Australian kanssa lähes ½ (90 miljonaa).
[22] Seurauksena näistä muuttuneista oloista on Kielin
(»Kaiser-Vilhelms»-) kanavan syventäminen ja leventäminen, niin että
1915 suurimmatkin ja uusimmat panssarilaivat voivat kulkea sen kautta.
(Itse asiassa valmistuikin Kielin kanava tähän kuntoon jo vuotta
aikaisemmin, alkukesästä 1914. — Suom.)
[23] Pääerät tässä laskelmassa ovat seuraavat: valtakunnansaksalaisia
52.1, Itävallan saksalaisia 9.37, hollantilaisia 5.1, flaamilaisia
3.4, saksalaisia Sveitsissä 2.3, Unkarissa 2.1, Venäjällä 2, Ranskassa
0.5, Yhdysvalloissa 10, Kanadassa 0.5, Etelä-Afrikassa 0.6,
Brasiliassa 0.4, Australiassa 0.1. Tässä joukossa lasketaan
alasaksalaisia olevan n. 30 miljonaa. Kuten näkyy ovat numerot
rohkeanpuolisia; saksalaisiksi ei lasketa ainoastaan hollantilaisia ja
buureja, vaan vieläpä kaksikielinen neljännesmiljona kotimaassa;
saksalaisten luvun Brasiliassa arvioi Hettner (Die Deutschen in
Brazil, 1902) vain 330 000, Bolle (Die Zukunft der brasil.
Deutschtums, 1905) kaikkiaan 390 000, joista 310 000 kahdessa
eteläisimmässä valtiossa; myöskin Yhdysvaltain saksalaisia koskeva
numero on tavallista suurempi. — _Meyers Konversationslexicon_, 1909,
Nide 21, laskee puhtaasti saksalaisen loppusumman 84¼ miljonaksi.
[24] Kirjassaan »Der Kampf der oesterr. Nationem» lausuu Springer
tästä: »Parempi on johtaa seitsemää kansakuntaa, kuin olla
Hohenzollernien takamaana. Sitäpaitsi oivaltaa jokainen älykäs
Itävallan ja vielä enemmän jokainen Saksan saksalainen, että
saksalaisuuden asialle Europassa tehdään suurempi palvelus, jos
Itävallan saksalaiset pysyvät paikallaan pitämässä etelä- ja
itäslaavilaisten ovia avoimina lännelle mistä hinnasta hyvänsä,
eivätkä työnnä näitä kansoja kaikkinielevän Venäjän helmaan.
_Saksalais-itävaltalainen irredenta olisi vartiopaikalta pakenemista_,
kansallisuus- ja kultturi-lipun pettämistä.» Tässä ovat siis
saksalaisten suhteen vastakkain samat valtiolliset ja luonnolliset
vaikuttimet, kuin koko Itävallan valtakunnan problemissa (I Osa, siv.
117 seur.).
[25] Ainetta koskevaa kirjallisuutta: Stumpfe, Polenfrage und
Ansiedelungskommission, 1902; toimikunnan »Zwanzig Jahre deutscher
Kulturarbeit», 1907; Bergholm, Den inre kolonisationen i Preussen
1886—1906, _Emigrationsutredningen_, Bil. XIV, 1910. Altkemper,
Deutschtum und Polentum, 1910. — Hasse (Das deutsche Reich als
Nationalstaat 1905), joka suursaksalaiselta kannaltaan kiistää Saksan
olevan yhtävähän »_das_ deutsche Reich» kuin »das _deutsche_ Reich»,
(»saksalaisten _valtakunta_», kun saksalaisia on muuallakin, tai
»_saksalainen_ valtakunta», kun siinä on myöskin muukalaisia),
valittaa, ettei valtakuntaa perustettaessa säädetty Ostmarkia ja
Slesvigiä Elsassin tavoin valtakunnanmaaksi tai amerikalaismalliseksi
territorioksi. Maantieteellinen asema Berlinin läheisyydessä tekee
Puolan entiselleenpalauttamisen Saksalle vaaraksi, joka on kaikin
mokomin torjuttava; tältä pohjalta täytyy Saksan vielä jyrkemmin
vastustaa »Jagellonien aatetta», kuin koskaan Venäjän tai Itävallan.
_Bismarck_ (1890) piti muuten puolalaisia yhtävähän soveltuvina
itsenäistä valtiojärjestöä muodostamaan, kuin »nykyisiä juutalaisia
uutta Judean valtakuntaa».
[26] William Martin, joka aikakauskirjassa _Revue pol. et parlam._
marrask. 1911 on laatinut historiallisen esityksen »L'Allemagne et les
nationalités», tekee koko tätä politiikkaa vastaan sen huomautuksen,
että se määrää kansallisuuden yksinomaan kielen mukaan, jokahan
kuitenkin on vain kansallisuuden ulkonainen merkki; »kansan
yhdenmukaistuttamisen aloittaminen kielestä», sanoo hän, »on samaa
kuin valjastaisi rattaat juhtien eteen». Eräät saksalaisetkin
isänmaanystävät kuten Hans Delbrück ovat myöskin tämän järjestelmän
vastustajia; ja vuoden 1910 jälkeen tuntuu itse hallituksenkin
keskuudessa olevan havaittavissa käänne lievempään menettelyyn.
[27] Pohle (Deutschland am Scheidewege, 1902) laskee, että v. 1898
täytyi 13 miljonan saada toimeentulonsa ulkomaisesta tuonnista;
Gothein ja Arndt arvioivat saman erän v. 1900 noin 12 miljonaksi;
Peters (Chamberlains Zollreform und Deutschland, 1904) nostaa numeron
15 miljonaan.
[28] Taloudellinen problemi on synnyttänyt runsaan kirjallisuuden
viime aikoina. »Huutajina» taistelussa on ollut kaksi
esitelmänpitäjää, Oldenberg 1897 (Deutschland als Industriestaat) ja
Dietzel 1900 (Weltwirtschaft und Volkswirtschaft); edellinen edustaa
huolestunutta näkökantaa, joka pelkää Saksan taloudelliselle
itsenäisyydelle koituvan vaaroja teollisuuden pääsemisestä ylivoimaan,
kun taas jälkimäinen on erittäin toiveikas. Edellisen kannalla on m.
m. Adolph Wagner ja pääasiassa myöskin Pohle; jälkimäisen puolella
käytännöllisistä syistä Naumann ja Rohrbach, viitaten yksinkertaisesti
teollistumisen välttämättömyyteen väestön kasvamisen vuoksi, sekä
periaatteessa Arndt ynnä nuorempien kansantaloustieteilijäin
enemmistö. Hyvin harkittua keskitietä kulkee J. Wolf (Volkswirtschaft
und Weltwirtschaft, 1901, ja Das deutsche Reich und der Weltmarkt s.
v.).
[29] Riesser (Der Hansa-Bund, 1912) valittaa erityisesti
elinkeinoelämän heikkoa edustusta eduskuntaelämässä; hän laskee siihen
kuuluvan vain 13 % Saksan valtiopäivien, 7½ Preussin edustajahuoneen
ja 2.8 herrainhuoneen jäsenistä. _Kürschnerin_ »Deutscher Reichstag»
katsoo 1907—1912 tähän luokkaan kuuluneen 54 edustajaa; _Stat. Jahrb.
für den preuss. Staat_ 1910 merkitsee vastaavan numeron
edustajahuoneessa 33:ksi (kokomääristä 397 ja 443). V. 1912
valtiopäivillä ilmoittaa Hansaliitto olevan jäseniään 56 ja ystäviään
35.
[30] Tietenkään eivät kaikki ole näin toiveikkaalla kannalla. Max
Lorenz, »Antisocialdemokratischer Korrespondenzin» julkaisija katsoo
sosialismin olevan vaarallisesti kehittymässä »kumousunelmasta
kumoustoimintaan» (Das Deutschland der Gegenwart 1906). Waltemuth
mainitsee syinä sen pahanlaatuiseen luontoon Saksan voimakasta
luokkahenkeä, heikkoa kirkollismieltä, vajavaista vapautta ja huonoa
taloudellista tilaa (Die Socialdemokratie in D. und im Auslande,
_Preuss. Jahrb._ tammik. 1911 ja toukok. 1912); jota vastaan on
huomautettu m. m. että palkat ovat nousseet 35 % kun elinkustannukset
ovat kohonneet vain 22 % (valtiosihteeri _Delbrück_ vaitiopäivillä
25/11 1910).