Siinä mökki, —
matkalainen,
paina pääsi,
muista hetki
hartaudella
siittäjääsi.
Hän se laittoi
töllin tähän
vaivoin vaikein.
Pesän teki
perheellensä
suurin aikein.
Toisin kävi.
Kaatui taatto
kesken työtään.
Paljon multa
hautaan meni
hänen myötään.
Emo kulta,
muistan sua
murhemielin.
Kerran puhui
puutarhasi
kukkaiskielin.
Nyt sun penkkis
kasvaa julmaa
ohdaketta.
Nouse eivät
vienot taimet
rakkaudetta.
Sunkin on nyt
asuntosi
turpeen alla.
Ainokainen
poikas harhaa
maailmalla.
Siinä kynnys,
ylitsesi
käydä emmin.
Vieras vienyt
kaiken, jota
ennen lemmin.
Taltu sydän,
tyynny toki,
mennään yli,
vaikk' ei vuota
sisällä nyt
maammon syli.
Hyvä Luoja,
kuink' on toisin
kaikki ko'issa.
Kuusitoista
vuotta viipyi
poika poissa.
Tuossa ukki
istui alla
akkunansa.
Tuolla taatto
souti illoin
keinuansa.
Tuossa äiti
uunin eessä
hääri työssä.
Pankon takaa
kotisirkka
lauloi yössä.
Tarinaansa
kaikki kertoo
lemmen luomaa.
Kyynel, älä
nouse silmään, —
vieras huomaa.
Eespäin vielä,
kamarihin
sisään kurkkaan.
Itkin ensi
pettymykseni
tuohon nurkkaan.
Katsos, lasin
alla ruusu
kukkaan puhkee;
kuink' on tullut
sinustakin
pensas uhkee!
Tässä istuin
ikkunassa,
lahti päilyi,
katsoin kuinka
autere sen
yllä häilyi.
Kauas lensi
yli vetten
kumma kaipuu.
— Väsynyt on
matkalainen,
tähän vaipuu.