Hyvänen aika,
tuossako ovat
pihlajat, jotka
istutin ennen
isäni kanssa
mökkimme nurkalle?
Pieniä taimia
olimme kaikki,
minä ja te.
Nuorena silloin
kasvussa minä
ennätin edelle.
Nyt te nousette
vuosien mukana
ylöspäin yhä.
Mahtinne paisuu,
pihlajat pyhät,
minä jo kutistun.
Olitte ennen
Suomeni heimon
pyhiä puita.
Mieleni viel' on
uhrata tässä
pakanan lailla.
Pakana parhain
kristitty ollut
aikain on halki,
mieleltä herkin,
teolta suurin,
ihminen aina,
Tottahan ovat
kasvulta vahvat
pihlajat pyhät.
Pien' olen minä
rinnalla teidän,
nöyrtyä tahdon.