Siinä koivu kotiveräjällä —
kas, kas kuin ylvähänä ryntäitäs
nostat yli tien, jot' ajaa
vieraissa viivähtänyt matkalainen.
On ihan niinkuin ääneen virkkaa voisit:
laps sortumassa ollut elon sotiin,
terve tultuasi vihdoin kotiin!
Vanha ystävä, meit' yhteen liittää
monet muistot ajast'aikain takaa:
muistanetko, kuinka ennen
allas istui pieni kiukkupussi
ja hyväks' itki jälleen sydämensä,
tai haavemieli kymmenvuotias
kun nojaten sua vastaan mietti,
millainen maailma on kukkuloilla,
mi autereissa väikkyi vetten yli,
tai kuinka synnyinmaani sulous
jo silloin ilon helmen silmiin nosti.
Ja entä hehkurinta nuorukainen
kun ensi säkeet lauloi lemmitylleen,
mut synnyinmaalle parhain laulu helkkyi
ja valat lehväis alla vahvistettiin —
sen muistatko?
Nyt palas matkalainen maailmalta,
hän sulle tahrattoman otsan näyttää.
On helppo nousta soimausten alta,
kun tunnon mukaan tapparaansa käyttää.