Georg Brandesin uusi teos tuo mieleen, kuinka suuri meidän, samoinkuin
Skandinavian, velka on tälle uupumattomalle kulttuurityöntekijälle,
Pohjoismaiden vanhalle soihdunkantajalle. Se muistuttaa meitä samalla
siitä, ettei Lassalle-elämäkertaa lukuunottamatta Brandesin teoksia
ole vielä käännetty suomenkielelle. Voi epäilemättä esittää eri
mielipiteitä siitä, millä kirjalla alku olisi tehtävä. "Päävirtaukset
19:nnen vuosisadan kirjallisuudessa" on kieltämättä ollut se teos,
jonka vaikutus on ollut suurin, mutta sen näkökulma on jo jonkun
verran vanhentunut, samoinkuin se alkuaankin on ollut rajoitettu ja
yksipuolinen. Voltaire- ja Goethe-elämäkerrat voisivat tuskin vedota
tarpeeksi suureen suomalaiseen yleisöön. Sama lienee laita mainion
Kierkegaard-elämäkerran, Brandesin ihmiskuvauksen mestariluoman. Jos
joku kustantajistamme olisi kyllin rohkea valitakseen jonkun Brandesin
suuremmista teoksista, voisi nähdäkseni juuri "Cajus Julius Caesar"
ensi sijassa tulla kysymykseen.
Saattaa kenties monesta tuntua oudolta, että juuri Brandes, jota
usea pitänee radikalisminsa suojeluspyhänä, on kirjoittanut
lämmintä mieskohtaista ihailua henkivän kirjan miehestä, joka
perusti keisarivallan Roomaan. On kuitenkin muistettava, että
Brandesin vapaamielisyydellä on koko lailla toinen väritys kuin
sillä radikalismilla, joka tällä hetkellä on huudossa. Brandesin
vapaus-ihanne ei koskaan ole sulkenut piiristään kunnioitusta
persoonallisuutta kohtaan. Luova ja toimiva nero on hänen maailmassaan
kansojen kehityksen ja vapauden paras turva eikä hän tunne suurempaa
rikosta kuin on se inhimillinen kateus, pahansuopaisuus ja tyhmyys,
joka kaikkialla ja kaikkina aikoina tahtoo tehdä tyhjäksi nerojen ja
persoonallisuuksien työn ja häiritä heidän toimintaansa.
Brandes Soihdunkantajan "Cajus Julius Caesar" olisi nähdäkseni
myöskin suomalaiselle yleisölle terveellinen opas persoonallisuuden
kunnioittamiseen.