Brandes on teoksensa ensi osaan liittänyt hauskasti valitun moton:
"Ole rohkea, sinulla on Caesar veneessäsi" -- sanat, mitkä Caesar
lausui, kuten tunnettu, pursimiehelle, jonka tuli viedä hänet yli
myrskyisän meren. Myönnettävähän onkin, että niin viehättävä tehtävä
kuin Caesarin elämäkerran kirjoittaminen lieneekin, se samalla on
vaatinut rohkeutta. Vain kaiken tarjolla olevan ainehiston täydellinen
hallitseminen sekä psykoloogisesti vastaanottava ja näkevä mielikuvitus
ovat saattaneet voitolla suoriutua tästä tehtävästä. Vaikkakin Brandes
antaa lukijalle vain tutkimustensa tulokset, pakoittamatta häntä
seuraamaan teoksensa koko syntyhistoriaa ja laiminlyöden oppineiden
noottien lainaaman "tieteellisyyden" leiman, on hän ilmeisesti
käyttänyt hyväkseen mitä perusteellisimmin niitä lähteitä, joita
historiantutkimus on voinut tarjota. Liialliseen laajasanaisuuteen
eksyy Brandes kuitenkin referoidessaan, toisinaan melkein kääntäessään
teokseensa m.m. Sallustiusta ja Caesarin "Gallialais-sotaa". Ehkä hän
myöskin vetää joskus liian halukkaasti esiin pikantteja yksityiskohtia,
jotka eivät kuulu esitettävään aiheeseen eivätkä sitä valaise. Mutta
ihailua herättää kuitenkin se tapa, millä hän on mielikuvituksessaan
elävöittänyt tietämisensä. Hänen teoksestaan on syntynyt Caesarin
aikakauden eepos, joka elää hyveineen ja paheineen havainnollista,
kirjavaa elämää lukijan silmien edessä. Se ilo ja sielunvirkistys,
minkä Brandesin teos tuottaa, on sitä suurempi sentähden, että se
tieteellistä teosta lukiessa on varsin harvinainen -- epätavallinen
m.m. meillä Suomessa, missä usein tahdotaan tehdä hengettömyydestä ja
mielikuvituksettomuudesta kriitillinen hyve.
Avattuaan teoksen "Alkusoitossa" sen näkökulman, jossa hän katsoo
kuvattavaansa, lähtee Brandes selvittämään Caesarin elämäntarinan
esihistoriaa. Mithridateen ja Jugurthan sodat sekä Sertoriuksen
taistelut Espanjassa olivat niitä taustatapahtumia, joita vastaan
sotapäällikkö-neron lapsuus ja nuoruus kasvoi ja jotka ravitsivat
hänen mielikuvitustaan. Brandes on jossakin sattuvasti huomauttanut,
että nerokasten ihmisten lapsuusvuosien kehitykseen suuresti vaikuttaa
myöskin muisto siitä historiallisesta ajasta, joka on ollut ennen
heidän syntymäänsä ja joka elää vanhempien kertomuksissa ja tarinoissa
heidän ympärillään heidän ensimmäisenä elämänaikanaan. Tämä antaa
Brandesille aiheen viipyä tapauksissa, jotka lankeavat tuolle puolen
Caesarin elämänkauden puitteiden. Myöskin yhteiskunnallisvaltiollista
tilaa Roomassa Caesarin syntymän aikoihin sekä valtion johtavia
persoonallisuuksia kuvaa Brandes yksityiskohtaisesti pienissä
impressionistisissa luvuissa. Vain vähitellen kasvaa Caesarin hahmo
esiin tästä persoonallisuuksien, itsekästen intressien, intohimojen
ja juonien temmellyksestä. Näköään hitaan mutta varman, elimellisesti
tapahtuvan kehityskulun jälkeen nousee se toisia korkeammalle, kunnes
se jättiläissuhteillaan varjostaa kaikkia muita.
On helppo nähdä, mikä Caesarin elämässä on ennen kaikkea hänen
kuvaajaansa huvittanut ja innostanut: persoonallisuuden taistelu
persoonattomuuksia, laumaihmisiä vastaan. Antaen lyhyet, terävästi
piirretyt luonnekuvat useista Caesarin tunnetuimmista aikalaisista ja
julkisista tai salaisista kilpailijoista, koettaa hän osottaa, ettei
kukaan heistä vetänyt hänelle vertoja enempää luonteen jaloudessa
kuin persoonallisuuden keskityksessä ja määrätietoisessa voimassa.
Historian mainitsemat esimerkit Caesarin mielenjaloudesta voitettuja
kohtaan, m.m. petollisia ystäviä kohtaan, ovat lukemattomat. Varsinkin
Farsaloksen taistelun jälkeen esiintyi hänen ritarillinen lempeytensä
tavalla, joka lienee ainoalaatuinen Rooman historiassa. Nykyinen
maailmansota ei tunne sellaista voittajaa kuin Caesar, kun tämä oli
lyönyt Pompejuksen, jonka riveissä taisteli joukottain hänen entisiä
ystäviään. Kun hänelle tuotiin Pompejuksen salainen kirjevaihto,
poltatti hän sen lukematta, huolimatta niistä arvokkaista tiedoista,
joita hän sen kautta olisi saanut vihollisistaan. Kuka nykyhetken
johtavista hallitusmiehistä Europassa olisi tehnyt samoin, jos hänen
käteensä olisi joutunut vihollisen salaiset asiakirjat? Jos Caesar oli,
niinkuin ystävämme Birt väittää, "peto", niin lienee hän ollut sitä
samassa merkityksessä kuin leijona, jolle ei jalomielisyyden hyve ole
tuntematon. Nykyajan valtiomiesten joukossa on niitä, jotka -- tuskin
suotta -- kantavat "tiikerin" liikanimeä ja toimivat koko sen Europan
suostumuksella ja kannatuksella, jonka sotaonni tällä hetkellä on
kruunannut voittajaksi.
Siitä määrätietoisesta, pettämättömästä tavasta hillitä ja hallita
järjestymättömiäkin joukkoja, jossa Caesar oli mestari, kertoo Brandes
esimerkin, mikä ansaitsee tulla mainituksi sentähden, että siinä
kuvattu tapaus suuresti muistuttaa bolshevistisia joukkoilmiöitä
nykyhetken suurissa armeijoissa. Kun Caesar palasi Egyptin-retkeltään
teki hänen väkensä kapinan ja kieltäytyi, väsyneenä monivuotisiin
sotiin, tottelemasta herraansa. Caesar lähetti Sallustiuksen,
josta myöhemmin tuli tunnettu historiankirjoittaja, rauhoittamaan
joukkoja ja lupaamaan sotilaille palkintoja. Sallustius epäonnistui
ja hänen henkensä oli vaarassa. Sotilaat rääkkäsivät ja tappoivat
upseereitaan ja ryöstivät rauhallisia seutuja, aivankuin nykyiset
vallankumousarmeijat. Huolimatta läheistensä varoituksista meni Caesar
tällöin kapinoitsijain keskelle ja kysyi heiltä mitä he tahtoivat.
"Voimamme ovat lopussa, emme enää jaksa samota maasta maahan. Haluamme
saada eromme." "Saatte eronne", vastasi Caesar lyhyesti. Sotilaat
seisoivat hämillään ja ääneti. Caesar jatkoi: "Olette oikeassa, olette
rasittuneet. Annan teille eron." Ja vielä hetken päästä: "Palkinnot,
jotka olen luvannut teille saatte, kun olen vienyt sodan loppuun
toisten sotilasten kanssa ja kulkenut triumfissa noiden toisten
kanssa." Ja puhuttelemalla heitä kohta tämän jälkeen porvareiksi eikä,
kuten tavallisesti aseveljiksi, sai hän kapinoitsijain kunniantunnon
hereille ja teki heidät taas kuuliaisiksi käskyilleen.
Caesarin, melkein kaikille yhteiskunnan aloille ulottuvista valtiomies-
ja lainsäätäjätoimista antaa Brandesin kirja havainnollisen kuvan.
Täynnä draamallista eloa on kertomus Catilinan salaliitosta ja sen
jälkiselvittelyistä sekä Caesarin osuudesta niihin. Täydellä syyllä
on Brandes ottanut kirjaansa kokonaisuudessaan sen puheen, jonka
Caesar, itse epäiltynä osallisuudesta kapinoitsijan vehkeisiin, piti
Catilinan liittolaisia tuomittaessa ja joka on säilynyt Sallustiuksen
referaattina. Tämä viisas, taitava puhe avaa meille paljon Caesarin
luonteesta. Se antaa meidän myöskin tietää hänen suhteensa uskontoon ja
sielun kuolemattomuuteen. "Tuolla puolen kuoleman ei ole sijaa surulle
eikä ilolle."
Jokainen, joka on kulkenut latina-koulua, tuntee Caesarin omista
klassillisista kuvauksista hänen Gallian sotiensa vaiheita. Brandesin
kirja antaa niistä viimeaikaisen historiallisen tutkimuksen,
m.m. Napoleon III:n suorittamien paikallisten mittausten ja
kartoitusten, syventämän ja tarkistaman käsityksen. Vastakohta
Caesar--Vercingetorix on elävästi ja vaikuttavasti kuvattu. Episoodi
suuren kelttiläispäällikön antautumisesta Caesarille kasvaa valtavaksi
symbooliseksi tapahtumaksi. Paitsi kuvausta Caesarin gallialais-sodista
ja n.k. kansalaissodasta täyttävät Brandesin teoksen jälkimmäisen
osan laaja selonteko Caesarin viimeisistä hallitustoimista sekä
perusteellinen selvittely hänen lopustaan ja niistä syistä, jotka
aiheuttivat hänen traagillisen kuolemansa. Kaiken aikaa valaisee
Brandes kuvattavansa persoonaa, sen jaloja, miehekkäitä ominaisuuksia,
niin että meillä kirjan lopussa, Caesarin astuessa murhaajien tikareita
vastaan, ei ole edessämme vain yksi historian suurimpia nimiä, vaan
yksi sen suurimpia henkilöitä, joka kaatuu kesken luomiskauttaan
pikkumaisuuden ja tyhmyyden uhrina.
Mutta paitsi Caesaria tulee Brandesin kirjasta meitä vastaan myöskin
suuri joukko hänen aikalaisiaan, esitettyinä vanhan ihmistuntijan
taidolla. Niin esim. aina sanavalmis, suuruuksia liehakoiva,
älykäs, diplomaattinen ja petollinen Cicero. Kuvaus Caesarin ja
Ciceron keskenäisestä suhteesta on mielestäni kirjan kaikkein
mieltäkiinnittävimpiä ja opettavimpia episoodeja. Eloisa, vaikka
kenties liian ankara on esitys Caesarin kuuluisasta vastustajasta
Catosta. Tavan takaa tulee meitä vastaan Publius Clodiuksen,
hurjistelijan ja kansanvillitsijän, naiselliset, turmelusta ja
levotonta älyä ilmaisevat piirteet. Hänen sisarensa Clodia, Metellus
Celerin puoliso, Catulluksen kaunis ja kevytmielinen rakastettu,
on niinikään saanut erikoisen luvun osakseen Brandesin kirjassa.
Samoin Fulvia, joka oli ensi kerran naimisissa Clodiuksen kanssa,
väsymätön juonienpunoja, kaunis ja vallanhimoinen nainen, jolla
oli suuri vaikutus politiikkaan. Myöskin Kleopatran hekumalliset
itämaiset piirteet tapaamme tässä muotokuva-galleriassa. Koko Caesarin
ajan Rooma loistavine sotilaineen, kilpailevine senaattoreineen,
rikkaine pankkiireineen ja koronkiskureineen, juonittelijoineen,
seikkailijattarineen ja salamurhaajineen kansoittaa Brandesin kirjan.
Tästä ihmismerestä nousee Caesarin hahmo näkyviimme ylpeänä ja
kunnioitusta herättävänä, mies, jonka kädessä valtikka tuntuu yhtä
itseoikeutetulta kuin hänen päässään laakeriseppele.