Seuraavana päivänä ei kylässä muusta puhuttukaan kuin
schwenkdorfilaisten päällekarkaamisesta Sternsteinin Tonin johdolla,
ja ne tytöt, jotka viimemainitun kanssa olivat istuneet saman pöydän
ääressä, kertoivat myös, että hän oli julistanut Zinshoferin Helenan
tulevaksi emännäkseen, mikä oli synnyttänyt paljon pilailua, kun tuo
ylvästelevä tyttö näytti ottavan sen todeksi.
Syli täynnä tällaisia uutisia tuli Matznerin Sepherl vanhan Kathelin
luo, joka kuulemistaan risti itseään ja siunaili. Sternsteinin
kartanon rengit ja piiat, jotka eilen olivat tuossa tilaisuudessa
olleet, olivat tosin hyvin lyhytsanaisia kuulustelussa, jonka vanhus
pani toimeen heidän keskuudessaan, mutta kun he hänen omasta suustaan
kuulivat sen mitä he arkailivat lörpötellä, silloin nyökäyttivät
kaikki vakuuttavasti päätään ja sanoivat nauraen: "Mitä sitten
kyseletkään enää, kun kerran jo kaikki tiedät?!"
Isännän seisoessa mietteissään keskellä pihaa hiipi uskollinen
emännöitsijä hänen luokseen. Hän mietiskeli parhaillaan, minne Toni
oli mahtanut jättää hevosen ja rattaat, kun niitä ei missään näkynyt.
Eiväthän ne sentään ole mitään sellaisia kappaleita kuin piippu ja
tupakkakukkaro, jotka voivat jäädä ja unohtua vaikka ravintolan
penkin alle.
Kathel oli tuskin lopettanut kertomisensa, kun vanha Schwenkdorfin
mylläri tuli pihaan. Hän kuljetti omien rattaittensa perässä
kadoksissa olleita ajopelejä ja hevosta. "Hyvää päivää, Sternsteinin
isäntä", sanoi hän.
"Jumala antakoon", murahti tämä ja hänen kasvonsa synkkenivät.
Kaikista ihmisistä, jotka olivat hänelle vastenmieliset, oli _tämä_
vanhus vastenmielisin.
Mylläri vilkaisi ilkeästi häneen, läimäytti pari kertaa piiskaansa
ja alkoi sitten: "Tuon tässä takaisin hevosesi ja rattaasi, jotka
Toni eilen jätti meille; pistäydyin vain tänne ja lähden taas pian.
Reima poika, tuo sinun Tonisi! Jos toivoisin itselleni toista, niin
toivoisin _sellaista_. Hänestä vielä iloa saat kokea, Sternsteinin
isäntä. Hi-hi. Hän tulee, kerää koko parven, oivallisimmat nuoret
miehet yhteen, -- hei -- jätetään Schwenkdorfin vanhat istumaan ja
mennään Zwischenbüheliin tappelemaan! Asettuvat sitte vankkureihin ja
hurauttavat sinne niin että tamman silmät ovat päästä ulkona ja kieli
kaulalla roikkuu. No mutta kyllä saimmekin sitte harmia ja vastusta!
Olutjuusto-Martel on ajoissa toimittanut Salinsa pois ja on kotona,
ja tuvassaan hän oli enemmän päällään kattohirsissä kuin jaloillaan
maassa, niin se hyppeli kuin ärsytetty apina häkissä. Niin, eikä
tuolla lienekään huonosti tapeltu. Poikani makaa kolme reikää päässä,
jokaiseen voisi nyrkkinsä pistää. Se on oikein sille pejuunille.
Ei pidä ainoastaan katsoa mihin itse iskee, vaan myös mihin toinen
saattaisi iskeä. Niin sitä mekin aikanamme tehtiin. Mitä? Häh? Eikö
tehtykin?"
Sternsteinin isäntä rypisti otsaansa. "Ah, oikein! Älä pane pahaksi!"
jatkoi vanhus. "Muistuu juuri mieleeni, että sinähän olitkin huono
tappelija; kuinka monasti pitelinkään sinua milloin missäkin sopessa
ja löin niin riivatusti, että oli oikein ilo. Monta kepposta tein
sulle, noiden tyttöinkin parissa. Perhanan pitkä aika siitä jo on!
Ajatella, kuinka aika luistaa! No niin, olipa mukavaa, että kerran
taas näin sinut näin sattumalta, kun muuten aina vain väittelet
minua. Siispä Jumalan haltuun! Mutta yksi asia vielä, jotten
unohtaisi. Se kai nukkuu vielä sinun poikasi? Voisit olla niin hyvä
ja ilmottaa tästä hänelle. Minun poikani lähettää paljo terveisiä
sinun pojallesi ja kun Toni taas joskus hakee toveria, joka ottaisi
iskut selkäänsä sillävälin kun hän hiipii tiehensä jonkun sievän
tytön kanssa, niin ei pidä unohtaa Simerliä; sano se hänelle!
Mutta kaunis se olla pitää! Kolme reikää poikani päässä on minulle
mieluisampi kuin että hän sekaantuisi asiaan! Niin, ne kaksi, joita
et anna toisilleen etkä saa eroonkaan toisistaan, saattavat tuottaa
sinulle paljon harmia. Hi-hi."
Hän pyöräytti ajopelinsä ympäri ja karahutti pois.
Sternsteinin isännän täytyi hypähtää syrjään välttääkseen saamasta
rattaanpyöriä varpailleen. Hän päästi roiman kirouksen tuon "vanhan
ryysyäijän" perään ja sitten kääntyi Kathelin puoleen käskien tätä
laittamaan päivällisen pöytään.
Itse hän lähti poikansa makuuhuoneeseen. Hän kolkutti ovelle. "Oletko
hereillä?" kysyi hän äkäisesti.
"Olen", kuului sisältä.
"Tule sitte syömään."
"En voi."
"Saattaisitpa turmella toisenkin ruokahalun", murahti vanhus ja
sitten sanoi ääneensä: "Pari lusikallista velliä tekisi tyhjälle
vatsallesi varsin hyvää. Tule nyt vain!"
Kun molemmat istuivat vastapäätä toisiaan pöydässä, loi poika
lautasensa ylitse pikaisen katseen vanhukseen, joka tuijotti eteensä
kulmat kurtussa.
Varmastikin tiesi tämä kylliksi. Tietäköön --! Kenties kaikki, mitä
nekin tiesivät, jotka siellä olivat, kenties ei myöskään mitään,
josta ei kukaan aavistanut! -- Vielä kerran luihautti hän ylös, kuten
mikäkin lurjus; sitten painoi hän päänsä alas ja pani lusikan pois.
"Oletko jo syönyt tarpeeksesi?" kysyi vanhus.
"Olen."
"Kuulin ettet eilen kauan oleillut Schwenkdorfissa."
"En ollut ollenkaan. Pelkäsimme ikävää, minä ja toiset."
"Tulitte sitte tänne?"
"Tulimme sitte tänne."
"Huvittelitteko kovasti?"
"Melkoisesti."
"Kuulut tapelleenkin?"
"Niin, pyhimyskuvaintekijää kyllä löylyytin, niin että hän on
unohtanut ylösnousun."
"Se hyvä! Kun siitä valituksia kuuluu, voidaan löylyytys vielä
maksaa. Minkä asian vuoksi se sitte tapahtui?"
"Hän ei oisi sallinut tyttönsä istua meidän pöytäämme."
"Ja siis täytyi sinun ryhtyä toimenpiteisiin. Se on selvää. Olet
tainnut pikiintyä hänen omaansa?"
"En voi väittää vastaan."
"Onko se sitte niin kaunis?"
"Niin kaunista et vielä koskaan ole nähnyt, ei edes äiti ollut
sellainen."
"Se on vähän sanottu, äitisi ei ollut kaunis, mutta kelpolailla hän
toi taloon. Mikä tuon nimi sitte on?"
"Zinshoferin Helena."
"Zinshoferin! Sehän on se eukko, jolla nälänhädän aikana on kaikista
suurin puute tuolla alhaalla?"
"Eihän niillä mitään ole, se on kyllä totta."
"Siitä huolimatta olen kuullut sinun julistaneen, että otat tuon
tytön emännäksi?"
"Niin olen sanonut."
"Se on huonoa pilaa."
"Ei se ole pilaa. Tarkotan täyttä totta."
"Sinä olet narri!"
"Saattaa niinkin olla, sanotaanhan rakastuneiden olevan narrimaisia
ihmisiä. Olen vain ajatellut, että kun meillä kuitenkin on enemmän
kuin kaikilla muilla tällä seudulla, niin ei olisi järin tuhmaa, jos
rikkaimpaan taloon myös tulisi kaunein emäntä!"
"Päästä minut kuulemasta tuosta kauneudesta! Ensimäinen lapsivuode
sen usein vie mukanaan; silloin sulla on vetohaavi kaulassasi, mutta
tyhjänä. Et ole mikään lapsi enää. Tarut, joita pieninä kuulimme ja
joissa keisarit ja kuninkaat ottivat puolisoikseen kerjäläistyttöjä,
ne ovat tapahtuneet satumaassa. Mutta että Sternsteinin kartano on
kaukana sen ulkopuolella, sitä minun ei tarvinne sulle sanoa!" Hän
nousi ylös ja silitteli kämmenellään pöytäliinaa. "Nyt on tarpeeksi!
Heitä se tyhmyys mielestäsi."
"Ei se käy laatuun", virkkoi nuorukainen. "Minun täytyy vielä
tunnustaa sinulle jotakin." Hän levitti istuimeltaan jalkansa,
kumartui eteenpäin ja katsoi jäykästi suola-astiaan puhuen hitaasti:
"Jos jättäisinkin tytön, mikä ei juolahda mieleenikään, niin ei hänen
ole tarvis sitä kärsiä. Hänellä on kirjallinen sitoumus."
"Mikä, kirjallinen?"
"Minun aviolupaukseni."
"Sinun aviolupauksesi?" nauroi vanhus pilkallisesti. "No oletko sinä
sitten siinä ijässä, että ilman minun suostumustani voit sellaisen
antaa? Jos niin olisi laita, ajaisin sinut nyt hetipaikalla talosta
pois! Mutta sinun kirjallisella sitoumuksellasi ei vielä ole
minkäänlaista pätevyyttä. Jos tyttö sen nojalla on luottanut sinuun,
niin tuhmasti hän on tehnyt; silloin voit nauraa takanapäin ja hänen
täytyy tyytyä siihenkin, että ihmiset tästäpuoleen häntä pilkkaavat."
"Minä en anna heille siihen mitään aihetta. Kirjallisesti tai
suullisesti, pysyn sanassani."
"Sinä senkin tuhannen vietävän hylkiö!" ärjäsi Sternsteinin isäntä
lyöden nyrkkinsä pöytään. "Uskallatko sinä uhmailla minulle vasten
kasvoja, ihan vasten kasvoja? Istut siinä ja sana sanalta purat
suustasi tunnustukset, ettei minulle ole kerrottu sanaakaan liikaa
eilisistä kepposistasi!"
Nuorukainen nousi tuoliltaan ja huusi väliin: "Se ei ole ensimäinen,
mutta jos sovit asiasta, niin voi se olla viimeinen!"
"Siitä pidän minä kyllä huolen, että se tulee olemaan viimeinen,
mutta sopiminen on sinun asiasi. Tähän asti olen huomannut sinussa
vain ajattelemattomuutta ja tyhmiä kujeita, mutta eilisestä olet
julkisesti asettunut tahtoani vastaan -- oman isäsi tahtoa vastaan!
Minun mielestäni sinun vielä on tahdottava niinkuin _minä_ tahdon ja
senvuoksi kysyn sinulta lyhyesti ja tarkotan sinun hyvääsi: Naitko
aikanaan sen, jonka sinulle määrään ja heitätkö tästä päivästä alkaen
kaiken seurustelun tuon tytön kanssa tuolta alhaalta?"
"Siihen vastaan sinulle yhtä lyhyesti, etten ketään toista nai enkä
sen tytön kanssa heitä seurustelemasta. Pakota minut siihen jos voit!
Telkeä minut sisään, niin murtaudun ulos. Tee mitä tahdot, aina
löydän tien hänen luokseen ja sieltä turvapaikan."
Sternsteinin isäntä tempasi molemmat kätensä rinnalleen ja oli
raivoissaan. Hetkisen kaikin voimin tavoteltuaan mielenmalttiaan
sanoi hän hitaasti ja hiljaa: "Pane muistiin mitä olet sanonut: Ettet
nai ketään toista ja etten voi saada sinua luopumaan seurustelemasta
tuon kerjäläistytön kanssa!"
Toni nyökäytti uhkamielisesti päätään.
"Sinä olet tällä lailla", jatkoi vanhus, "himottanut luopuvasi lapsen
kuuliaisuudesta. Ymmärrä minua hyvin! Tästäpuoleen ei sinun pidä
lainkaan ihmetellä, jos vedän käteni sinusta pois. Valmistu vain
siihen!"
Hän lähti ulos tuvasta.
Toni katsahti hämmästyneenä hänen jälkeensä. Miten olikin tämä kerta
niin kokonaan erilainen kuin kaikki muut, jolloin vanhus, tarpeekseen
pauhattuaan, jälleen leppyneenä lähti tiehensä? Tosiaankin tämä asia
oli paljon tärkeämpi kuin mikään edellinen, ja eihän isä näin heti,
aivan ensi sanasta, voinut myöntyä! Mutta se mitä hän oli sanonut
ei suinkaan ollut hänen viimeinen päätöksensä! Pian, kenties jo
huomenna, ruvetaan asiasta puhumaan ja sitten niin usein, kunnes
hän väsyy siihen. Niin juuri, hänen kanssaan onkin torailtava monet
kerrat, ja tänäänhän kaikki sentään kävi melko hyvin, näin ensi
kerraksi. Ruudilla ampuminen säikähyttää varpusia ja varkaita ja
tyhjä uhkaus lapsia ja narreja!
Toni riensi alas Zwischenbüheliin. Hän piti päätään pystyssä nopeasti
kävellessään majojen ohi, ja kun hän näki tulevansa huomatuksi,
katsahti hän härsyttävästi taakseen.
Kun hän Zinshoferin majassa piti sylissään istuvaa tyttöä
käsivarsiensa varassa, silloin hän kokonaan unohti minkävuoksi hän
oikeastaan oli tullut; ja vasta Helenan kysyttyä asiasta kertoi hän
mitä oli tapahtunut; kun nuo kaksi naista kuitenkin olivat hiukan
huolestuneita tästä, lohdutti hän heitä sillä, että kaikkihan oli
sentään varsin hyvin ja tuli vain yhä paremmaksi; muuta hän ei
itsekään sanonut tietävänsä.
Tonin istuessa siellä alapäässä kylää ilmestyi Olutjuusto-Martel
Sternsteinin hoviin.
"Tulen valittamaan poikasi käytöksestä", olivat hänen ensimäiset
sanansa nähdessään isännän.
"Tiedän jo ennestään kaikki", murahti tämä.
"Jos ennestään tiedät kaikki", jatkoi Olutjuusto-Martel, "niin tiedät
myöskin, ettei appeudestamme nyt voi olla puhettakaan."
"Miksikä ei?" kivahti Sternsteinin isäntä. "Onko minun poikani liian
huono tai sinun tyttäresi liian hyvä?!"
"Olutjuusto-Martel katsoi häneen ihmetellen; sitten sanoi" hän
hitaasti, liikauttaen jäykkiä huuliaan tavallista enemmän ikäänkuin
puhuisi lauselmia, joita vielä tahtoi hiukkasen silotella: "Jos
sellaista puhut, niin puhu kaikki suoraan, niin juuri!"
"Olutjuusto-Martel!"
"Sternsteinin isäntä! Mitä tahdot? Vaikka poikasi olisikin liian
huono, niin olet sinä kuitenkin hyvä minun silmissäni. Siitä on
todisteena sekin, että jo tänään olen täällä. Appeuden purkamiseen
olisi minulla ollut aikaa, se ei minulle niin kiirettä olisi pannut,
ja minä näen ettet sinäkään siinä suhteessa liioin hätäile. Mutta jos
tahdot ostaa poikasi vapaaksi sotapalveluksesta, niin olisi nyt paras
aika minun puhua hyvä sana hänen puolestaan ja sinun..." Hän teki
yleisesti ymmärrettävän liikkeen peukalollaan ja etusormellaan.
"Säästä sinä hyvät sanasi, minä säästän sen muun."
"Mitä sinä tarkotat?"
"Että kiitän ystävällisyydestäsi, mutta en käytä sitä hyväkseni."
"Mutta silloin ottavat ne hänet sinulta koreasti."
"Ottakoot."
"Niin sinä nyt puhut, mutta kadut myöhemmin."
"Jumala varjelkoon, en suinkaan, sen sanon, Olutjuusto-Martel!
Hänen täytyy seurata rumpua tai torventoitotusta. Se on hänelle
terveellistä, se on ainoa keino poistaa hänestä uppiniskaisuus,
jolla hän minua vastustaisi; ompa se ennenkuulumatonta, ajattelehan,
kerjäläistytön tähden!"
"Niin, näes, se johtuu ijänikuisesta odottamisesta. Jos olisit
antanut hänen heti mennä naimisiin Salin kanssa, niin ei hänelle
olisi johtunut mieleenkään tuo toinen."
"Luota siihen, että ne siellä harjotuksissaan ja manöövereissään
saavat tytön taas pois hänen mielestään. Sellaista tapahtuu pian
miehelle! Oikeastaanhan ei sinun tyttäresi olisi silloin menettänyt
mitään."
"Kolme vuotta."
"Kolme vuotta! Mitä on kolme vuotta? Kolmesta vuodesta en minä
välitä, niin vanha kuin olenkin? Ja jos siihen mennessä sinun Salisi
ei vielä olisi mennyt naimisiin..."
"Sinun poikasi tähden en minä ole häntä ripustava savustettavaksi!"
"Sitä ei sinun tarvitsekaan, hän pysyy kyllä muutenkin tuoreena.
Minähän sanoin vaan, että jos asia niin olisi, niin --!"
"No niin, jos, niin! Onhan siitä vielä aikaa puhua sitten kun se aika
tulee."
"Olet oikeassa. Nyt ei olisi mitään järkeä eikä tarkotusta puhua
siitä ja se saisi vain meidän kummankin sapen kiehumaan."
"Niin, parasta kai niin on."
He puristivat toistensa kättä ja erosivat.