Jo moniaita kertoja oli Sepherl kylän ylipäästä alapäähän tullessaan
etsinyt Helenaa tapaamatta häntä kotona.
Vanha Zinshoferin emäntä sanoi hänen menneen kuolleeseen metsään
ja nauroi tuota tyttö hupakkoa, joka aina parin päivän perästä
juoksi sinne polttopuita keräämään ja joka kerta yhden kelvollisen
lastun ohella -- toi kotiin sata madonsyömää. Mutta olihan kumminkin
parempi, tuumi eukko, että hän teki jotakin, vaikkei siitä suunakaan
kostunut, kuin että hän vetelehtisi työtönnä ja saisi päähänsä
kaikenlaisia tuhmia ajatuksia.
Mutta eräänä päivänä päätti Sepherl taasen mennä tapaamaan toveriaan
ja yllättää hänet joko kotimatkalla tai itse paikalla. Hän meni
kuolleeseen metsään. Koko sillä pitkällä matkalla ei hän tavannut
ketään, mutta juuri kun hän seisoi kuusikon edessä ja parhaillaan
pisti molemmat kätensä torveksi suulleen ilmaistakseen äänekkäällä
huudolla läsnäolonsa ja odotuspaikkansa, silloin ratisivat kuivat
oksat metsikössä lähestyvistä askelista. Hän pudotti säikähdyksestä
molemmat kätensä alas, nähdessään Sternsteinin Tonin kävelevän sieltä
Helenan rinnalla. Nuorukainen pujahti tosin heti piiloon puiden
runkojen taa, mutta se tapahtui liian myöhään; Sepherl oli nähnyt
hänet.
Helena astui Sepherlin luo. "Hyvänen aika, oletko sinä täällä? Hyvää
päivää!"
"Hyvää päivää", vastasi puhuteltu lyhyesti. Helena tarttui tytön
oikeaan käteen kävelläkseen hänen kanssaan käsikkäin, mutta kun
Sepherl vastahakoisen näköisenä nykäisi itsensä irti, kysyi hän: "No,
mitä nyt? mikä sinua vaivaa?"
"Sinä et ollut yksin!"
"Kuka sitten olisi ollut mukanani?"
"Sokeaksi sinun ei tarvitse minua luulla ja salata on hyvä
pikkulapsilta. Näin ihan selvästi kartanonomistajan pojan
Sternsteinista."
"Ja entäpä sitten, jos olikin? Voinko minä kieltää häneltä kulun
tällä seudulla?"
"Siitä ei ole puhettakaan, mutta tänään ei ole ensi kerta, jolloin
tapaat hänet täällä. Hän odottaa sinua täällä ja sinä saavut
paikalle. Hävetä sinun pitäisi!"
"En tiedä minkä vuoksi. Ajatteletko minusta pahaa?"
"En tahdo juuri pahaa sinusta ajatella, mutta oikeana en voi pitää
sitä, että sinä Muckerlin ohella pidät toisenkin seuraa."
"Varo sanojasi, että minä toisen kanssa seuraa pidän. Missä on
todistus siihen? Etkä sinä muutoin ole minun tuomarikseni etkä hänen
vartijakseen asetettu!"
"Uhmaileminen sopii oikein hyvin sellaisille, jotka tavataan
huonoilta teiltä."
"Huonoilta teiltä?!" huusi Helena.
"Niin, huonoilta teiltä", kivahti Sepherl, "minä sanon huonoilta
teiltä, koska ne vievät syrjään kunniallisuudesta ja rehellisyydestä.
Kahdesta täytyy toki toisen olla petetty, eikö niin? Ja kuka se
nyt on, se on helppo kysymys! Mitä sitte tahdot tuosta rikkaasta
talonpojasta? Ehkä huvia, sillä vakavampaan ei se kuitenkaan
voi viedä. Tämä on jo kyllin huonosti tehty naisihmiseltä eikä
ole rehellistä sitä kohtaan, jolla on vakavat aikeet, sillä
kunniallisesti voi kuulua vain yhdelle elämänsä aikana. Vai haluatko
sinä niitä parittain ikiajoiksi?!"
"Huh! Ompa sulla suuta! En kuitenkaan voi loukkautua sanoistasi.
Tiedänhän, että sitä kohtaan, jotka ovat useampain mieshenkilöiden
suosiossa, pursuaa kateus teistä, joille tuo yksi ainokainen koko
elämänajaksi ei konsanaan tahdo ilmestyä! Ylipäänsä en ymmärrä miten
sinä tuosta niin voit kiehua! Voihan sinulle olla hyväkin että rikon
välini Muckerlin kanssa, kenties sinä sitten pääset vetämään hänen
kanssaan yhtä köyttä."
"Minä sanon sinulle", huusi Sepherl vihasta hehkuen, "sanon sinulle
että sinä et ensinkään ole hänen arvoisensa, sinä räähkä letukka! Ja
sen saat kans tietää, että minä en enää milloinkaan seurustele sinun
kanssasi." Hän juoksi moniaita askeleita poispäin.
"Mene hiiteen, jos haluat! Mikä sinä sitten luulet olevasi, että
minun täytyisi pitää sinun ystävyyttäsi armona?!"
Vaieten juoksivat kumpikin tietä pitkin, perätysten.