"Se on synnillistä puhetta. Isän kotiin ei toki kukaan tulta pistä."
"No, älähän vain luule, että houkuttelisin sinua siihen! Tahdoin vain
sinulle näyttää että kaikki lopultakin käy kuten ennen olen sanonut
ja että kaikki pitempi selittely meidän välillämme on tarpeeton.
Vaikkei sinulla olisi kartanoasikaan ja vaikka minä voisinkin luottaa
rehelliseen tarkotukseesi, niin olet kuitenkin Sternsteinin Toni, ja
se tyttö, joka sinun kanssasi rupee tekemisiin, on jo sillä joutavan
jäljillä."
"Ikäänkuin ei minulla -- sellaisena kuin olen -- voisi olla
rehelliset aikeet! Sternsteinissäkään ei asiat aina pysy samalla
kannalla kuin nyt, voihan tapahtua muutoksiakin." --
"Kun isäsi kuolee, niinkö arvelet?" Tyttö katsoi kysyessään häntä
terävästi silmiin.
Toni kääntyi poispäin. "En toivo hänen kuolemaansa, siitä Jumala
varjelkoon, mutta --"
"Mies ei vielä ole niin vanha, että hän huomispäivänä kuolisi; kyllä
hän vielä saattaa vuosikausia hengissä pysyä. En juuri usko sinun
löytävän sellaista tyttöä, joka suostuisi sitä odottelemaan."
"Ei se olisi tarpeenkaan; soveliasta tilaisuutta vain tarvitsisi
odotella, silloin saan hänet taipumaan. Mitä minä saan päähäni,
siihen kyllä saan hänet menemään, siitä olen varma."
"Sen olet jo kerran sanonut."
"Sinä voit sen myöskin uskoa ja ennemmin tai myöhemmin voisin sen
myöskin näyttää sinulle. Ihmisten juoruista en välitä hölynpölyä.
Sinusta yksin se riippuu. Suoraan sanoen, Leena, antaisitko Muckerlin
mennä ja tulisitko minulle, jos --"
"Mitä, jos?"
"Jos antaisin sulle pyhän lupauksen että tekisin sinusta Sternsteinin
kartanon emännän?!"
"Mene tiehesi", huusi Helena tehden molemmilla käsillään torjuvan
liikkeen. Ohimenevä vavistus värisytti hänen ruumistaan; sitten hän
seisoi jäykkänä, leimuavin silmin, puoliavoimien huulien lomitse
vetäen henkeä nopeasti mutta äänettömästi. Hän kosketti oikealla
kädellään vasenta, jota hän puristi tiukasti lannettaan vasten, ja
nipisti pari kertaa pehmeätä ihoaan; sitte kumartui hän nopeasti
korin puoleen ja heitti ympärillä olevat risut siihen. Kun hän
jälleen, kasvot hehkuvan punaisina, kohotti päänsä, sanoi hän
ärsyttävästi: "Luuletko että minä niinkään helposti sinuun luotan?
Sinun pitäisi antaa minulle kirjallinen sopimus."
"Olkoon menneeksi", sanoi nuorukainen vakavasti. "Vielä tänäpänä sen
kirjotan. Tule huomenna tälle paikalle, niin saat sen."
"Tulenpa kyllä", nauroi tyttö, "olenhan utelias näkemään millainen
käsialakin sulla on. Jumalan haltuun siksi!" Hän heitti korin
olalleen, nyökäytti ystävällisesti päätään nuorukaiselle ja
juoksi pari askelta, mutta seisahtui hetkiseksi ja palasi sitten
miettiväisenä takaisin. "Jätä se kumminkin mieluummin tekemättä",
sanoi hän.
"No mutta miksikä?"
"Mies parka, lopulta kadut koko juttua."
"Minä en kadu, siitä annan sulle sanani."
"Sallihan minun puhella kanssasi järkevästi, Toni. Nyt kun minun kai
täytyy uskoa sinulla olevan rehelliset aikeet, en tekisi oikein jos
salaisin sinulta mitä arveluja päässäni parhaillaan pyörii. Ennenkuin
sellainen sopiva tilaisuus tulee, jolloin uskot saavasi isäsi
taipumaan vaikka mihin, emme voi julkisesti näyttäytyä rakastuneilta,
sillä mikä häneltä siihen saakka on salassa pidettävä, sitä emme
saa saattaa ihmisten korviin; meidän täytyy siis salaisesti pitää
toisistamme. Eikö niin?"
Toni nyökäytti päätään.
"Eikä myöskään voi käydä päinsä, että minä huomiota herättämättä
ja kiusallisia kyselyjä välttämättä hylkäisin Muckerlin noin vaan
tyhjän vuoksi, ja ethän sinä voi pyytääkään minua sellaista tekemään
niin kauan kuin asia vielä on näin häilyvällä kannalla; sillä
vaikka sinulla olisi kuinka vahva luottamus, niin ei oikea loppu
ole kuitenkaan niin varma. Eiköstään? On siis kai joka tapauksessa
parempi että annan pojan vielä edelleenkin pyöriä kintereilläni,
äläkä sinäkään tee mitään sellaista."
"Eipä niinkään! Älä sentään pidä minua niin yksinkertaisena!"
huudahti nuorukainen kiivaasti. "Jos sinä tahdot olla minun omani,
niin en kärsi kenenkään toisen koskevan sinuun."
"Rakas Toni, siinä sinulla ei ole mitään kärsittävää, minunhan ensi
sijassa olisikin kärsittävä. Ja jotta siitä seikasta voisit olla
vallan varma, niin sanon sulle: yhtä vähän kuin olen sallinut ja
sallin tuon pojan tulla lähelleni ennenkuin olen hänen vaimonsa,
juuri yhtä vähän saat sinä minua lähennellä siksi kunnes istun
Sternsteinin emäntänä! Ellei se ole sinusta soveliasta, jos ajattelet
toisin, niin puhu vain suusi puhtaaksi!"
"Kunniani ja autuuteni kautta! Leena, toiselle en uskoisi niin
paljon, mutta sinä saat minulta vaatia mitä tahansa! Tee niinkuin
uskot ja oikeana pidät; sitä mikä minua siinä harmittaa täytyy minun
vaan katsella loppuun asti. Ole vain ystävällinen minulle, anna
minulle useammin tilaisuutta nähdä ja kuulla sinua ja pitää kädestäsi
-- ".
He seisoivat käsi kädessä ja hymyilivät toisilleen. Mutta tyttö veti
kätensä takaisin ja sanoi: "Huomennakin on päivä vielä. Huominen
tuo muita asioita. Mutta koska tahdot olla kelpo poikani ja koska
niin mielelläsi olet sallinut puhua itsellesi järkevästi, -- minä
en tosin muutoin ole ensinkään antelias, -- niin pitää sinun saada
siitä palkkasi." Helena kietoi käsivartensa pojan kaulaan ja painoi
huulensa hänen huulilleen; sen tehtyään hän juoksi kiireesti pois.
Toni meni joelle; porraspuuta joen yli astuessaan hän horjui niin
että hänen täytyi harmistuneesti naurahtaa. Sitten kulki hän kuin
unissaan niityn poikki Sternsteiniä kohti. Kukkulalta näki hän
kuinka tytön hahmo nopeasti liikkui kaukana alhaalla, haihtuen yhä
pienemmäksi, ja monasti hänestä näytti siltä kuin olisi hypähdys tai
kompastus keskeyttänyt hänen askeltensa tahdin.
Toisena yönä tämän jälkeen, kun vanha Zinshoferin emäntä oli
vaipunut uneen ja alkoi "vetää hirsiä", nousi Helena vuoteeltaan,
astui akkunan luo, josta täysikuu paistoi sisään, ja tarttui
käsille varustamaansa neulaan. Hän neuloi hetken pientä liinaista
käsilaukkua, pujotteli neulan siihen ja käärittyään sen kaulansa
ympärille hiipi jälleen peitteen alle. Hän nukkui levottomasti, ja
kun hän puolihereillä tarttui laukkuun, rapisi se ikäänkuin siinä
olisi ollut paperia. Sitä siellä olikin -- Sternsteinin Tonin
aviolupaus.