VIIDESNELJÄTTÄ LUKU.

Loistavia lyhtyjä, mustia pilkkuja.

Ihmisen elämän tarkoitus täällä maan päällä ei ole se, että hyvin

toimeen tultaisiin ja mukavasti elettäisiin. Tämä elämä on paljas

vaellus tulevaisuutta kohden, jossa vasta pysähdymme. Luulisihan yhden

ja selvän päämäärän vaikuttavan sen, että oltaisiin yksimielisiä

kuljettavasta tiestä. Mutta ihmisen käsitykset uskon asioissa ovat

ihmeen monenlaisia. Se saatiin meidänkin seurakunnassa huomata.

Liminkaan ilmestyi melkein yht'aikaa useanlaatuista oppia. Kaikki

harrastivat jumalisuutta, mutta kukin omalla tavallansa.

Muutamien opilla oli selvä alku. Ensin lakkasivat he muun mailman

kanssa seurustelemasta, lukivat, veisasivat ja pitivät keskenänsä

seuroja. He pitivät syntinä kantaa samanlaisia vaatteita kuin

suruttomat, ja välttämättömästi täytyi niiden, jotka siihen kuuluivat,

käydä määrätyssä kuosissa, muutoin ei ollut hyvä. Ensin olivat

kuitenkin vaatteet ainoastaan ulkonainen asia, eikä se ollut uskon

perustukseksi ai'ottu. Mutta jonkun aikaa pidettyänsä hengellistä

elämää sydämessänsä vireillä lankesi suuri joukko ja koko autuuden

perustuksena olivat vaan vaatteet. Hengellinen elämä oli laannut. Tämä

oli surkea asia, mutta se on tosi.

Tällaisessa tilassa olivat he valmiit ottamaan vastaan oppia vaikka

minkälaista. Itse heistänsä nousi miehiä ja vaimoja, jotka rupesivat

levittämään mitä hurjinta villitystä. Muutamat villityksen levittäjistä

olivat hyvin innostuneitakin. Niin esimerkiksi koetti muuan akka tehdä

uutta raamattuakin, mutta hyväpä, ettei vaan toimittanut sitä painoon.

Minäkin sain sen lukea ja luettuani sanoin akalle: Se on Antikristuksen

romaani ja ansaitsee roviolla polttaa. Tästä sanastani lasketettiin

vastaani mitä hurjimpia tuomioita. Akka vimmoissansa meni matkaan,

ottaen mukaansa muutamia yksinkertaisia henkilöitä, jotka hän jo oli

ehtinyt villitä. Niiden kanssa matkusteli hän ympäri heliät ilmat,

kirjallensa painattajaa etsimässä; mutta turhaan. Pitkän ajan perästä

palasi hän takaisin, levittämään oppiansa kotiseurakunnassansa, vaikka

huonolla menestyksellä. Vielä hän sittenkin kävi lähetysmatkoilla

omilla lähettämillänsä. Siksi kunnes hän lankesi niin syvään, että

kaikki rupesivat häntä kaihtamaan.

En tahdo sen pitemmältä luetella niitä erityisiä opin haaroja, joita

silloin liikkui. Tahdon vaan huomauttaa, että kaikki, sanalla sanoen

kaikki, mitä kristillisiä oli, olivat kansan edistymisen ja kansan

opetuksen päävihaajia ja vastustajia. He pitivät sen oikein pääasiana

autuuteen, että itse olivat tietämättömyyden pimeydessä sekä kaikella

voimalla pitivät toisiakin samassa tilassa.

Mutta vihdoin tuli kuitenkin apu.

Oman valitsemisensa kautta saivat he opettajan, josta luulivat saavansa

innokkaan puollustajan, mutta joka itse asiassa kumosi koko heidän

tuumansa ja oikasi heidän solmunsa. Tälle seurakunnan opettajalle

annettiin kohta kunnianimi: kuollut surutoin.

Mutta "kuollut surutoin" ei ollut kuulevinansakaan haukkumanimeä, vaan

opetti innolla ja sai voiton. Eikä tämä jalo mies rajoittanut tointansa

uskonnollisiin asioihin. Ollen todellinen kansan ystävä työskenteli hän

innokkaasti kaikilla aloilla. Köyhäin hoito parannettiin suuresti hänen

aikanansa. Samoin edistyypi kouluttaminen siksi kuin viimein tiilistä

muurattu kansakoulu-rakennus kohosi Limingan ahteelle ja sama opettaja,

iloisena, tyytyväisenä siunasi sen alkavaa vaikutusta.

Kuinka monta taistelua, kuinka vahvaa ponnistusta tämäkin valon voitto

vaati, ei ole tässä kertomuksessa esitettävä. Jumalan siunaus ja hyvät

hedelmät ovat ne paitsi sitä maksaneet.

Heikki Helmikangas · 第 43 / 44 题