Velan-alaisen huolet.
Nyt olin siis totisesti Helmikangas, enkä paljon muutosta huomannut
talossa. Ainoastansa oli talo vähän vanhennut ja navetan uusi jatkos
aidastunut, harmaantunut. Mutta kun satuin köyhyyttäni joskus
muistamaan, huomasin, että navetta oli liiankin pitkä meidän kymmenelle
lehmälle, sillä enempää en voinut saada. Kaksi hevosta ostin uutta.
Vierimän hevonen ja kolme lehmää tekivät sen, että tallissani oli kolme
hevosta ja navetassa kymmenen lehmää, siis seitsemän lehmää olin
ostanut.
Kummallisia palkollisia olivat nuot Helmikankaan talon palkolliset, kun
olivat vaan talossa, tulipa isännäksi kuka hyvänsä. Nyt tuli kuitenkin
muutosta vähän. Antti Lehtimäki ja Tilta Kurkisuo menivät naimisiin ja
muuttivat asumaan entiseen Vierimän torppaan ja Antti teki torpan
kirjat minun kanssani. Minä olinkin iloinen siitä, että Vierimän torppa
sai niin oivalliset asukkaat.
Matti Alalampela oli mennyt takaisin Puolangalle, mutta Lauri Mikkonen
jäi vielä meille, niinkuin myös Priita Kirppanen. Aapeli Könkölä oli
sotamiehenämme ja asui meillä ja sai entisen vaarin kamarin
asunnoksensa. Kreeta Luhankoinen oli jo tällä aikaa kasvanut
naima-ikään ja meni Aapeli Könkölän kanssa naimisiin. Vähän äkäpussi
hän oli, vaan siinäpähän äkäinenkin meni, sillä hän oli muutoin
jotenkin kätevä ja taitava vaimo.
Äitini puhui yhtenään turvetöllistänsä, jonka sanoi täytyvän olla
kunnossa minun varaltani, jos koska rojahtaisin alas. Eikä siinä mitään
kummaa ollutkaan, kun olin melkein yksinomaisesti toisen tavaran
haltiana. Viisaana entisten asukasten vahingoista, päätin kuitenkin
koettaa, eikö voisi mies elää ihmisiksi, antamatta toisten pettää
itsensä. Siis en ensialussa ollutkaan Hooperikin äijä -- oli ensin
koetettava päästä vapaaksi velasta.
Kaikki teimme työtä, niin että rutisi -- usein tuli sitä liiaksikin
tehdyksi. Niin esimerkiksi niittäessä, sillä monta kertaa tapahtui,
että niitin veren sylkemiseen asti. En olisi tahtonut olla itseni
murhaaja yhtä vähän kuin toistenkaan, enkä pakoittanut ketään tekemään
työtä yli voimansa. Naisia armahdin minä enemmänkin kuin miehiä ja
käskin heidän usein levähtämään. Mutta he -- lepäsivätkö? eikö mitä! --
minua vähän suututti, he tahtoivat riehua, niinkuin minäkin, niin että
minun täyttyi jäädä monta kertaa itse seisomaan, että hekin
seisoisivat, sillä pelkäsin heidän liiallisesta ponnistuksesta
vahingoittuvan.
Viisi vuotta kesti, ennenkuin sain vakuutuksen, että jotakin tulee
minun talonpidostani. Tosin ei velka vielä ollut suoritettu, mutta olin
sitäkin kuitenkin jo osan maksanut. Talo oli muutoin jo tyhjää
etevämpi. Lehmien luku oli noussut viiteenkymmeneen niinkuin isäni
aikana ja huoneitakin olin lisännyt, rakentamalla tuulimyllyn, joka oli
erittäin tarpeellinen talossa.
Huolista huolimatta olin muiden mukana ottanut osaa kaikenlaisiin
yhteiskunnallisiin asioihin. Olin etunenässä ollut osallinen nuorison
nousevan opetuksessa sunnuntaikoulua pitämällä. Olin sen ohessa
lahjoittanut joukon kirjoja lainakirjaston aluksi ja pidin sitä noin
vuoden aikaa ensin kotonani. Aspela auttoi myöskin asiaa ja osti siihen
kirjoja ja niin saatiin yksituumaisesti 200 nidosta kirjastoon. Tosin
oli se vielä mitättömän pieni kirjasto, mutta alku oli tehty.
Jollei minulla olisi ollut niin oivallinen ja toimellinen vaimo kuin
Loviisa, niin luulen, että olisin monta kertaa taakkani alla vaipunut,
sillä niin äkkiä, niin isosti tyhjästä nousta on vaikeata. Äitini oli
myöskin se muori, joka kyllä ei säästänyt vaivojansa.
Perheemme oli viisivuotisen avioliittomme aikana lisääntynyt kahdella
tyttärellä. Minä olin onnellinen ja taisin sanoa, että vaimoni on oikea
kodon sydän.
Pirttilän Paavo oli hyvä ystäväni, niinkuin ennenkin, ja neuvoi minulle
monta asiaa maan uuden-aikaisessa viljelyksessä. Vuoroviljely pantiin
meillä niinkuin Pirttilässäkin toimeen ja minä rupesin käyttämään
sala-ojiakin. Hankinpa luujauhojakin koetteeksi ja Guanoa hankin myös,
pelloille levittääkseni. Minä toimitin rautaisen kääntö-auran,
viskuukoneen, silppukoneen, ja kaikenlaista minä puuhasin, vaikk'ei
varanikaan tahtoneet riittää. Mutta pianpa maksoi mäki velkansa ja minä
rupesin saamaan hyviä vuosia, kun toiset rinnallani saivat huonoja, ja
ne alkoivat vähitellen nuottiani kannattaa.
Voin valmistuksesta sain minä, niinkuin Aspelakin, hyvät rahat ja
loistavat kiitokset. Pirttilälle ne tietysti oikeastaan tulivat, hän
kun oli neuvot antanut. Jopa olin tavasta niin innossani, että ai'oin
lähteä maanviljelys-opistoon, mutta ei siitä kuitenkaan sen enempää
tullut, sillä eihän minun sopinut jättää taloani häviämään ja
perhettäni turvattomaksi.
Pää-asia onkin, että itsekukin mies pitää perheestänsä ennen kaikkia
huolta, sillä niinhän valtakunnan onni ja toimeen tulo on parhain
turvattu. Se onkin huolimattomuus perheen hoitamisessa, joka etupäässä
hämmentää onnellisuuden ja kurjuutta lisää.