Heikinpäivä Helmikankaalla.
Meidänkin seurakunnassa on jo vähän tavaksi tullut viettää nimipäiviä
pienellä kestillä. Heikinpäivänä toivotti isälleni onnea koko talon
väki aikaiseen aamulla ja tuli niitä onnentoivotuksia minullekin.
Kaikki toiset tervehtivät meitä molempia kädestä, mutta ruokkotyttö
Kreeta Luhankoinen ei tervehtinyt isääni, vaan ainoastaan minua. Kaikki
saivat kahvia ja vehnäleipää. Kreeta myöskin, mutta kun isäni huomasi,
ett'ei Kreeta hänelle toivottanutkaan onnea ja sen johdosta sanoi
hänelle jotakin, suuttui Kreeta ja jätti kahvin ja vehnäleivän
nauttimatta.
Näkipä Kerstilän patruunakin hyväksi tulla isääni tervehtämään --
se sama, joka samaan aikaan, kuin isänikin, oli ostanut talon
Helmikangas-Oinoselta. Hän oli kauppias Oulusta, joka tahtoi myös
viljellä maata. Ja mahtava tuo mies olikin ja rikas. Hän tuli oikein
pulskissa turkeissa, välkkyvillä hevosilla ja ajoneuvoilla. Isäni
palveli häntä juuri kuin Kerstilän patruuna olisi ollut hänen isäntänsä
eli herransa. Minä katselin häntä juuri kuin jonkinlaatuista
kummitusta, sillä hän pyöräytteli itseänsä niin aaveentapaisesti,
vaikka hän muuten oli paksun paksu mies ja kolmella leu'alla
varustettu. Kaikesta hänen käytöksestänsä täytyi päättää, että mies on
totinen rikas, sillä hän joka toisen sanan päälle rykäsi ja katsahti
ylös kattoon.
Tuli toisiakin vieraita meille: Aspela emäntinensä, Pirttilän Paavo ja
hänen isänsä, Riikola emäntinensä ja molemmat isäni sisaret miehinensä.
Oli jo pilkkopimeä, kun viimeiset vieraat tulivat, ja taivaalla liikkui
tähtiä, niinkuin pakkasella tavallisesti. Me kumminkaan emme tienneet
pakkasesta mitään, kun istuimme lämpöisessä huoneessa. Huoneen ahtauden
tähden oleskelivat emännät pirtissä äitini kanssa, sillä meillä ei
ollut kuin yksi kamari omissa hoteissa, kun ruustinnalla oli kaksi.
Kerstilän patruuna näytti olevan yli kaikkein toisten vierasten, sillä
hän istui pöydän päässä, pitkä piippu hampaissa. Toiset istuivat
ovipielessä ja mikä missäkin totisina kuin aakkoskirjan kukot.
Ainoastaan Aspela pisti väliin jonkun kokkasanan.
Isäni ja Kerstilän patruuna puhuivat keskenään Englannin kieltä, joka
isältäni kävikin kappaleen sujuvammasti kuin Kerstilän patruunalta.
Minä olisin mielelläni ollut pirtissä, vaan isäni käski minun olemaan
kamarissa, toimittamassa kynttilän-niistäjän tointa.
Vieraille laitettiin illallista ja kannu olutta ja viinaakin oli
nautittavana. Puheita pidettiin kaikenlaisista aineista,
maanviljelyksestä, maanviljelys-opistosta, karjan-hoidosta. Olut rupesi
vähän kielenkantaa liikuttelemaan ja Pirttilän Paavokin, vaikka muutoin
harvapuheinen, yhtyi usein puheisiin, kehoittaen pontevasti
maanviljelyksen ja karjan-hoidon parantamiseen. Mutta kun hän puhui
metsän istuttamisesta ja metsänhoidosta, rupesivat muutamat ukot
imelästi nauramaan. Aspela vaan oli Paavon puolella ja sanoi: Metsän
istuttaminen ja hoitaminen ei olisi hullumpi, kun se vaan tulisi
toimeen. Metsä olisi hoidettava juuri kuin kotinen puutarha, sillä
meidän toimeen-tulomme tulevaisuudessa riippuu siitä, millaisia
metsämme ovat.
-- Metsiäkö! huusivat tätieni miehet melkein yhteen suuhun, mitä me
metsillä tehdään? Meillä kun on kerran peltoa ja niittyä. Sillä sitä
eletään emmekä suinkaan voi puita syödä, eikä sahatukkia meidän
metsistä kuitenkaan nouse meidän eläessä. Pitäköön tulevainen
polvikunta polttopuustansa huolta, ja jos eivät pidä, niin muuttakoot
sinne, missä on puita, jollei, niin paleltukoot.
Nämät kumpikin olivat juuri ne, joilla oli paraat metsät koko kylässä.
Kerstilän patruunakin yhtyi puheeseen, saatuansa ensin suurella
vaivalla kaikki kolme leukaansa liikkeelle.
-- Kyllähän metsät hyvät ovat ja olishan se hyvä esimerkiksi
minullekin, kun olen laivojen kustantaja ja omistaja, että saisin ottaa
laivan rakennuspuita omasta metsästä; mutta koivunrisujako ja
aidanseiväs-puitako minä laivapuiksi ottaisin! Laivat tulevat ylen
kalliiksi ja vetävät paljon rahaa. Ne tulisivat paljon halvemmaksi, jos
puut saisi omasta metsästä.
-- Sitten patruuna on turhaan ostanut Limingasta talon. Olisi ollut
sopivampi ostaa talo jostakin Tavaskengän sydänmailta, sanoi toinen
tätieni miehistä.
-- Minä en usein ostakaan hyvillä rukiilla huonoja ohria, arveli
patruuna, rykäisten ja katsahtaen kattoon.
-- Tuntuuko puheeni ohraiselta? kysäsi tätini mies.
Kerstilän patruuna ei puhunut siihen mitään, vaan sanoi isälleni
muutamia sanoja Englannin kielellä ja läksi pois.
Isäni jäi tämän jälkeen harvapuheiseksi, vastasi vaan muutamiin
täydellisiin kysymyksiin. Tämän huomasivat toiset pian ja alkoivat
mennä yksi toisensa perästä pois, ja myöhäinen jo olikin.
-- Kyllähän on Kerstilän patruuna upeata miestä, sanoi vaarini,
tultuansa sisään kamariin vierasten mentyä, -- mahtaneeko hänellä olla
omaa kaikki?
-- Tietysti, vastasi siihen isäni.
-- Mutta minä pahoin pelkään, ettei ole kaikki kultaa kuin kiiltää.
-- Omaa hänellä tietysti on kaikki.
-- Mahdotonta! Minä muistan, kun hän oli pieni puotipoika ja köyhä,
ett'ei sen köyhempi kukaan voi olla. Minä en saa sitä päähäni, että
olisi omaa kaikki.
-- Kyllä hän on mies, joka sen ymmärtää, sanoi isäni ja meni talliin.
Äitini astui myöskin kamariin ja alkoi puhua Kerstilän huonosta
palkollisten ruo'asta.
-- Täytyyhän sitä uljuutta jostakin idartaa, virkkoi vaarini, jos ei
muusta niin työväen suusta -- sitä minä en ole koskaan tehnyt,
juopponakaan ollessani, vaikka muita tyhmyyksiä olen kyllä tehnyt.
Tähän loppui Heikinpäivät Helmikankaalla, eikä mihinkään asiaan tullut
selvää päätöstä. Kaikki asiat jäivät ajan tuomittavaksi ja aikapa se
aina on asioita muodostellut.