TUOMAS (yksin).
Siinäpä ylpeä elävä! Se vain suuri vahinko, ettei hän lentänyt ilmaan
linnan kanssa tuossa! Minä en voi kärsiä tämänlaisia lippulakkeja! --
Ovat kuin mitkäkin limsilukot -- kelpaavat ainoastaan silloin kun ei
sada. Minä voin tulla hulluksi ajatellessani että vielä kestää kuusi
vuotta ennenkun pääsen tästä kiusauksesta. Enhän minä muuten tyytymätön
olisi, ellei ne pitäisi niitä perhanan harjoituksia. Talvetkin menisivät
mukiin, kun vain pääsisi vahtivuoroista kaupungilla. Mutta kesät! En
käsitä mitä teemme kesällä. Navetta-aita voi kyllä olla hyvä olemassa,
mutta ne muut kesähuvit eivät oikein soinnu. Sitte vielä pakoitetaan
meitä laulamaan -- kuinka hitossa sitä voi oppia laulamaan, kun saa vaan
suolasta ruokaa aamusta iltaan! -- Nyt sanovat vielä, että ensi vuonna
meidän on opittava soittamaan forte-piaanoakin. Kyllä on hirveätä tämä
kaartilaisen elämä!
Laulu n:o 6.
(Sävel: Valkeasta rouvasta).
Voi kovin kurja, onneton,
Sotilaan elämä aina on,
Hän pyssyä näppiä, nyppiä saapi.
Lopuks' itse nypätään!
Ja herrat, jesta kun komentaapi,
Ihan humuu ympäri pään!
Välisti miestä ne rumpuna kaapii,
Ah, silloin tuntevi sään!
Se kaartinpojan elämää!
Voi, kovin kurja, onneton,
Sotilaan elämä aina on!
Kun leikkitaistossa variksia jahtaa
Ihan nilkat ne nyrjähtää.
Sata reklementtiä löytyä mahtaa,
Pidä siksi pystyssä pää!
Saat lihaa, herneitä suuhusi ahtaa,
Mut kalaa et ensinkään.
Se kaartinpojan elämää!