Egyptin maalla oli templi ammoin,
luin lasna sadusta, se kammoin
ja haavein sydämeni täytti.
Siin' asui jumalatar, kerrottiin, niin kumman
ihana, säteilevä, että tumman
maan päällä oli harva, jok' ei tuota
ois nähdä tahtonut, sen temppeliin.
Mut kuinka valtaansa se käytti,
jos pyhätössään verhon takaa kelle
se näkyi alastonna poloiselle,
ja kuinka palattiin sen luota?
Näin varoittivat papit: Onneton
sen kauneus, häikäisevä valo on.
Se, jolle ilmestyy, hän maahan suistuu
ja kuolee sokaistuna niin. --
Mut silti moni tahtoi tuolla
tavalla kauniin jalkain juureen kuolla.
Niin satu vanha mieleheni muistuu.
Ja usein tuntuu nytkin, konsa haikein
mun valtaa miete, jonka tähden vaikein
elo, heelmätönnä rientää pois, --
jumalatar yhä eloss' ois.
Ja muutkin tuntevat kai: jumalatar
se elää. Mutta miss' on valtiatar?
Miss' on sen temppeli? Ei tieto yllä!
Mut usein, konsa tuska maahan asti
mun suistaa, voimani lyö raskahasti,
sen eessä olleheni huomaan kyllä.
Ah, miltä näytti siis hän, joka pysyy
salassa meiltä? ehkä joku kysyy. --
Hän kuinka kuvaella sitä voi,
ken kuoloon-sokaistuna vaikeroi?
Vain huoata hän jaksaa hevin:
Ol' ihanaa se kuitenkin! Kuin kulta
on auringon, mi syytää tulta
ja häikäisee ja sokeudella lyö.
On kaikki pimeyttä, mutta yö
soi vielä kaiuin raukenevin:
Se, jok' on päässyt valoon,
rakastuu yöhön, kuolee sielun paloon.
On onni pyyde: täyttyessään yltyy,
ja rakkaus heelmä, kypsyessään kyltyy,
ja sitä mukaa kaikki muu.
Ken nähdä tahtoo, halussaan on hurma,
ken tunsi, sydän kuoloon pakahtuu.
Siis valtaansa mun otti templin surma.
Ja silti elän, hengin, mietin, kuljen
ja kivut kirkkaat sydämeeni suljen!
Haa, parissanne liikkuu kuollut vain,
kuin moni muukin, joka odottain
ja haaveissansa kulki templiin sinne:
hän näköään kyll' elää voi, ja lie
viel' eessään pitkä elontie,
mut kuollut hän on silti. "Miksi, minne?"
hän kysyy, "kaikki sain".
Hän elää, mut on ruumis.
Ah, en kiitä
mä tätä tapaa, jonka jumalatar
nyt valinnut on meitä varten: ammoin
Egyptin maalla surmasi hän heti
sen, jonka loistollansa luokseen veti;
nyt tappaa elävältä, verkkaan, vammoin.
Niin, toisenlainen on nyt valtiatar
kuin ennen, konsa sadun siitä
luin lasna, kaipasin sen temppeliin!