Nyt minne pyrkii
mun aatoksein,
se uutta tahtova teitten lapsi,
kun päivä päättyy
taas rusko-iltaan?
Ei lepoon tyydy
ees uupunein
se mielin, yösilmä, kulta-hapsi,
maanteiltä vuosin
jo kulkemiltaan.
Se maahan tahtooko matkata,
miss' ilma kirkas
on yllä palmuin
ja keitaan valkeiden kartanoiden?
kun papit torneista illalla
"Il Allah!" huutaa, niin tuoksuun valmuin
ma nukun keskellä aavikoiden.
Ah, onnen sielläkö saada vois!
Sen veisi sieltä
uus tie, uus kaipuu.
Sen koti taivaan on ruskoin mailla.
Siks aina matkaan
sen täytyy pois, --
se kunnes kanssani lepoon vaipuu,
maan hiekkaan, määräänsä yhä vailla.
Se sinne pyrkiikö, aatoksein?
Mit' uutta tahtoo se, toivoo, lapsi?
Ei lepoon tyydy
ees uupunein
se mielin, yö-silmä, kulta-hapsi,
maanteillä vuosin
jo kulkemiltaan!