Nukkukaamme, Brunetta, viinapuun alla,
jonka istutimme,
josta juovuimme.
Aurinko jo vaeltaa ylhäällä taivaalla
kantaen sydäntämme
kultaisella maljasella
tuulien suhinaan, lintujen lentoon,
äärille taivaan, jonneka hattarat
hopeaiset haihtuvat.
Brunetta,
mikä oli se viinapuu?
Oi, naurava tyttö
oli se viinapuu.
Kuin koiperho tuleen
minä karkasin siihen,
ja halukkaasti etsin
sen rypäleistä unheen.
Niin tanssimme yön
kuin valkeat peikot.
En nähnyt muuta
kuin sinut, oi viinapuu,
kuin sinut, Brunetta,
kiharoissasi raskaat tertut.
Nyt nukkukaamme, Brunetta.
On vaikea valveille
taas onnesta herätä.
Nyt hervotkaamme, Brunetta,
kuin kuninkaat patjoille ruusuisille,
kuin vainajat multahan maan,
ah, ilman tuskaa.
Niin raukeana, kultaisna
sa yhä mulle kimallat,
sinä viinapuu,
kiharoissasi rypäleettömät tertut.
Aurinko vaeltaa vakaana taivaalla
kantaen sydäntämme kultaisella maljasella.
Nukkukaamme, Brunetta, viinapuun alla,
jonka istutimme,
josta juovuimme.