Kahakoita.
Kuten jo ennen on mainittu, joutuivat Herpman'in pojat miehineen noitten
Ampialassa olleiden vihollisten kimppuun. Ja se tapahtui siten, että
Maunu-Matti, päästyään tulesta hengissä, meni Huttulan Jussin kanssa
Herpmanien luokse sanomaan, että vihollisia oli liikkeessä täällä, ja
että he ovat tehneet jo niin ja niin paljon pahuutta.
"Sepä on hirvittävää," sanoi Juho, pudistaen päätään, "heidän kimppuunsa
pitää riennettämän nyt heti. Onkohan noita miten paljon ja mistähän ne
tavattaisiin?"
"Niitä oli siellä Ampialassa, jossa he minulle sen tepposen tekivät,
kolmeenkymmeneen mieheen," vastasi Maunu-Matti, "ja Asunnan kylässä,
missä he nyt kuuluvat oleskelevan, on heitä enemmänkin."
"Sinne lähdetään paikalla... Mutta ei meitä tule kuin viiteenkymmeneen
mieheen, vaan emme pelkää, vaikka heitä olisi kolme kertaa isompi joukko
... joka mieshän meistä ainakin kolmea ryssää vastaa, siis ei mitään
epäilemistä..."
Jopa ovat urhomme Asunnan talon raitin suussa. Tässä on muutamia
vihollisia kävelemässä, ja toiset heistä olivat talon huoneissa, sillä
heitä oli kaikestaan likelle pari sataa miestä.
"No, nyt, pojat, aseisin!" kiljahti Juho, ja silloin antoivat he
pyssyistään useoita laukauksia vihollisille sillä seurauksella, että
nämät kaatuivat.
"Hei, miehet, kiirehtikäämme!" lisäsi sitten Juho, ja läksi rientämään
aika vauhtia talon pihaan, johon päästyään heitä vastaan rupesi ryssät
rynnistämään huoneista ulos. Mutta ennenkuin ryssät ennättivät päästä
pihallekaan, mättivät heitä meikäläiset ovissa ja portahissa nurin.
Ampumalla saivat he kuitenkin muutamia meikäläisistä kaatumaan, mutta
heidän joukostaan ei jäänyt eloon kolmatta osaakaan. Juho, ja Taneli
ruhjoivat heitä miekallaan kuin sääskiä.
"Näin se käy aikamiehiltä!" kiljahti Juho, viimeksi viskaten erään
venäläisen upseerin aidan yli pihasta tunkiolle.
"Jopa saivat saakelit kuria," sanoi Maunu-Matti melskeen loputtua,
pyyhkien hikeä otsastaan. "Yksi roisto oli saada minuakin ammuta, mutta
minä ennätin survaista hänen pyssynsä syrjään ja antaa hänelle itselleen
aika sivalluksen."
"Se oli meille onneksi, että he osuivat olemaan huoneissa ja semmoisessa
ahdingossa; he olisivat ehkä saaneet meitä useampiakin ammutuksi, jos
olisivat olleet väljemmällä," lausui Taneli hengästyneellä äänellä.
"Eivät he kuitenkaan olisi meiltä voittoa ottaneet," väitti Juho
jäykästi.
"Eihän tokikaan, vaan olisi heidän käynyt paremmin ampuminen ... ja,
katsos, ovatpa he saaneetkin ampumistaan takkiini läven, mutta eipä ole
ottanut ihoon."
"Entä minun -- minun on takissani kaksikin läpeä, vaan ei sentään ole
ruumiissani naarmuakaan."
Vihollisten ruumiit mätettiin, mihinkä saatiin maan rakohon, ja heiltä
riistetyt tavarat veivät Herpmanit omiin kätköihinsä.
* * * * *
Parin päivän perästä joutuivat urhot Juho ja Taneli, toiseen kovaan
otteluun, ollessaan kahden kulussa Keurun kirkon ja Mannis-kylän
välillä, jossa osui heidän vastaansa kymmenen vihollista.
"Voi taatto taivahinen, pilven päällinen Jumala, mikä nyt meitä auttaa,
kun tuolta tulee vihollisia, ja meillä ei ole aseita mukanamme," huokasi
Taneli, nähtyään nämä tulevan vastaansa.
"Tulkoon vain, mutta ei peljätä," vastasi Juho, vilkaisten terävästi
veljeensä.
"Eipä suinkaan, mutta hypätään kuitenkin metsään, saadaksemme sieltä
parempaa tilaisuutta karata heidän päällensä, ja kun he tulevat meitä
hakemaan, niin ehkä hajoutuvatkin meitä hakeissaan, jos piillään vähän
etäämmälle."
Niin kävikin. Kun viholliset näkivät Juhon ja Tanelin pakenevan tiheään
metsään, niin he hajautuivat heitä hakiessaan.
Ison kiven takana olivat veljekset, kun useita vihollisia osui sinne
menemään, tietämättä heidän juuri siellä olevan.
Äkkiarvaamatta karkasivat nämä kuin karhut vihollisten päälle, sivaltaen
kumpikin heidän käsistänsä pyssyn ja siinä silmänräpäyksessä ruhjoivat
niillä monta vihollista murskaksi, sillä useimmat koko joukosta
kaatuivat urhojemme iskuista, ja loput pääsivät käpälämäkeen.
"Se kivi oli meille suurena etuna, sillä sen takaa eivät he meitä
keksineet, ennenkuin saivat tuliset tervehdykset," sanoi Taneli.
"Niin olikin," myönsi Juho, "mutta mieskyky siinä työn teki kumminkin."
"Mitäs siitä puhutaankaan ... voima ja urhoushan on pääasia sankareilla.
Ja olisipa oikein hauskaa mennä isommin joukoin noitten riivatuitten
kanssa ottelemaan, mutta perhanakos senkään tietää, koska heitä tulee
tänne. On paha sekin, kun ei ole varjelemassa kotipaikkaansa."
"Niin onkin; kyllä minunkin mieleni tekee siihen, missä saisi noita
konnia tuhansittain surmata, mutta heitä voisi tulla tänne tuhojaan
tekemään sillä aikaa, kun oltaisiin muualla."
Hyvällä tuulella tulivat urhomme pappilaan ja luulivat itsensä kokonaan
voittamattomaksi.