Mustasukkaisuuden uhri.
Jonkun ajan ovat urhot olleet kotonaan edellämainitulta retkeltä.
Ruotsalainen sotaherra Ehnberg, oli nyt Keurun pappilassa; hän oli
tullut tänne pienen etuvartija-joukon kanssa. Hänen miehensä kulkivat
ympäristöllä, kuullustellen vihollisten tänne tuloa, ja itse majaili hän
pappilassa. Täällä oli hän ollut jo aikoja, ennenkuin Juho ja Taneli
olivat kotiaan palanneet, ja täällä ollessaan oli hän kietoutunut tuohon
lemmen juoneen, josta tuli pappilan Juho mustasukkaiseksi.
"Hoh, sitäkin miestä, mikä tuo Ehnberg on!" huokasi Juho, tultuaan
tulehduksissa kamariinsa, jossa oli Taneli yksistään.
"Kuinka niin?"
"Sen kurjan kädet olivat kiedottuina Annan kaulaan tuolla peräkamarissa,
kun sinne satuin menemään. Ja näyttipä siltä, että hän olisi tahtonut
ryöstää suuteloita Annalta... Mutta annahan olla, miten siitä käypi, kun
minä..."
"Kummallista kyllä," keskeytti häntä Taneli, "kun hän tuommoisia
vehkeitä pitää täällä, tämmöisenä aikana, jolloin on vihollisen vaino
suurimpana sydämen painona. Eihän nyt luulisi ihmisen mieleen
syttyvänkään mokomata lempeä: -- mutta totta se kuitenkin on, sillä
minäkin näin eilen hänet samoissa vehkeissä."
"Siitä jumal'avita hänen pitää saaman, kun hän toisen morsianta... Minä
paikalla toimitan hänet pois täältä; jahkahan van löydän Uoti-rengin,
niin ehkä se... Itse en kajoa moiseen hylkiöön," jupisi Juho, pudistaen
päätään ja riensi ulos Uodin pakeille. Ja heidän vähän aikaa kahden
kesken puhuttuaan Uoti katosi.
Pian läksi Ehnberg'kin pappilasta eikä sen koommin häntä enää nähty.
Uoti kuitenkin ilmaantui muutaman tunnin perästä pappilassa näkyville ja
oli kuin puusta pudonnut.
Saman päivän iltana kävelivät Juho ja Taneli pappilasta pari nykyistä
virstaa länteenpäin vievää kärrytietä ja pysähtyivät siinä kahden
järven, nimittäin Keurunselän ja Suolahden järven, väliselle kohdalle.
Tässä tekivät he tuon jättiläistyön, joka on vielä tänäkin päivänä
nähtävänä heidän muistonaan. He, näet, kaivoivat tien poikki kaivoksen
noitten kahden järven väliin, jota kaivosta nimitetään "Kukkainojan
kaivokseksi," ja jota nähdessämme täytyy meidän ihmetellä tuota
urhotyötä, kun tiedämme, että kaksi miestä on sen kaivanut yhtenä yönä.
Kaivos on arviolta noin toistakymmentä syltä pitkä ja enempää kuin
syltä syvä sekä sen mukaan leveä.
"Kas tässä saa mies terveydelleen vireyttä ja mielelleen viihdykettä,
kun tätä tekee," sanoi Juho ennen kaivamiseen ruvettuaan ja hymyili
omituisesti.
"Sepä onkin tarpeellista," lisäsi Taneli, "kun saa jotakin viihdykettä
ruumiillisesta työstä, sillä minullakin on niin outo olo ja ilkeä kammo
siitä, mitä sille Ehnbergille tehtiin."
"Siitä viisi," äännähti Juho, ryhtiänsä korjaten. "Eipä hän ollutkaan
oikea mies; mitä hän toisen omaa suosittelikaan. Siitä suutuin niin
silmittömästi sillä kertaa. Sitä en tietysti enää pitemmältä ajateltuani
tekisi, mutta se on ollut ja mennyt"...
"Niin, jos hän olisikin ollut meidän vihollisemme, mutta sitä hän ei
ollut, vaan paremmin kansalaisemme," muistutti Taneli.
"Ruotsalainen hän oli."
"Senpä vuoksi juuri ei olisi pitänyt sitä tekemän, me kun ollaan ruotsin
alamaisia. Pelkään, että taivas sen meille vielä kerran kostaa!"
"Miten se kostaa; siitä vastatkoon Uoti."
"Niin, mutta meidän ei olisi pitänyt häntä siihen houkutteleman ... sitä
minä kadun."
"Kadut! Johan olet joutavissa, kun sillä tavoin luot omaan poveesi
helvetin. Kurjaa olisi kuolla tuolla tuumalla. Ihmisen pitää heittämän
mielestään semmoiset epäröimiset ja olla vapaa omantuntonsa tuomioilta
... tiedäthän, että hauta kätkee kaikki."
"Mutta mitäs, kun ihmisellä on sielu?"
"Sinä on sielu missä ruumiskin."
"No, niinpä se kait lieneekin. Eikä kukaan ihminen katsokaan
lähimäisensä onnea niinkuin omaansa täällä matoisessa maailmassa. Niin
tekevät ruotsalaiset kuin venäläisetkin, niin ylhäiset kuin alhaisetkin.
Mitä muuta kun oman edun katsomista ja ilkeää voitonpyyntöä ovat nämä
sodatkin, joissa niin paljon ihmisiä tapetaan ja jonka ikeen alla täällä
kansa nytkin huokaa. Mitä hyödyttää meitä tuo ruotsalaisenkaan suoma
vapaus, kun mainittu maa käy kaiken maailman sodat ja kiskoo täältä
kurjasta Suomestamme verot ja veren tuommoisen hirmuisuuden uhriksi.
Silloin vasta ollaan vapaita, kun emme tarvitse sotia eikä taistella
mokomassa kurjuudessa. -- Mutta nyt, näillä aloilla ollessa, täytyy
täällä olla orjana, käydä sotia ja katsoa vielä omaakin parastaan, koska
aika on semmoinen."
"Aivan niin!" myönsi Juho, ja ryhtyi työhön, johon heti kävi käsiksi
Tanelikin, ja jonka tehtyä he päättivät pitää täällä Ehnberg'inkin
miehiä vahdissa, ettei vihollinen pääsisi yli tästä heidän
kaivoksestaan. Tässä luulivat he parahiten voivansa vastustaa
vihollista, mutta mainittavimpia kahakoita ei tässä tarvinnutkaan
taistella, koska ei sieltäpäin tänne sotalaumoja tullutkaan.
Sotaherra Ehnberg sai surmansa pappilan Uoti-rengin pyssystä eräällä
kunnaalla, kaakon puolella Keuruun kirkkoa, joka kunnas on saanut siitä
nimekseen "Ehnbergin mäki."