Minä luin nämä paikat ääneen niille, jotka istuivat huoneessa ja

huomautin, kuinka tässä oikeastaan oli sanottu ulkonaisesta

jumalanpalveluksesta ja muista kirkonmenoista juuri samaa, mitä mekin

aina olimme niistä ajatelleet ja mistä meitä oli syytetty

jumalattomiksi.

Mutta kun sitten luin eteenpäin, hajotti kaikki muut ajatukset tieltään

suuri henkinen valo, joka aavistamattani täytti sieluni, joka ei voi

enää sieltä sammua, joka on antanut minulle ikuisen elämän tiedon.

En voi sanoin kuvata, en voi löytää kyllin elävää lausetta

ilmaistakseni sitä, mikä minuun heräsi kun ensi kerran koko sielullani

ymmärsin Kristuksen ilmoittaman elämänviisauden, että _minulla on

henkinen Isä, jonka tahdon voin tuntea itsessäni,--jonka tahdon

seuraaminen on minun elämäni ainoa tarkoitus_.

Tahtoisin tähän paikkaan, tähän paperille panna kaikki yhtaikaa, koko

sydämmeni jokaisen nähtäväksi.

Sillä kun koetan kuvata suhdetta Jumalaan, joka minussa nyt niin

aavistamatta syntyi, tuntuivat kaikki sanat elottomilta. Siitä leviävä

valo on niin erikoinen ja niin suuri, että kaikki kirjalliset apukeinot

tahtovat olla riittämättömiä, aivan niinkuin maalaajan käytettävänä

olevat värit ovat riittämättömiä esittämään kankaalle keskipäivän

aurinkoa.

Kun en siis voi kuvata tätä valoa osoittamalla sen keskukseen itseensä,

täytyy minun koettaa antaa elävä kuva sen voimasta osoittamalla sen

valaisemiin esineisiin.--Näin ollen lukija voi saada jotakuinkin

kokonaisen käsityksen tästä heräämisestä vasta sittenkuin olen

laveammin kuvannut valaistut pääesineet. Ja lähtiessäni siis

tavallisilla rauhallisilla sanoilla selittämään tätä uutta suhdetta

Jumalaan, tunnen voivani onnistua ainoastaan siinä tapauksessa, että

lukija oman totuudentietonsa avulla tahtoo itse nähdä, mitä minun

vaillinaisten viittausteni takana on.

* * * * *

Ensiksikin minun täytyy koko laajuudessaan ottaa tähän ne kohdat

mainitusta Leo Tolstoin kirjasesta, joilla oli ratkaiseva vaikutus

käsitykseeni Kristuksen henkilöstä ja opista. Nämä kohdat ovat

mielivaltaisesti temmatut siitä yhteydestä, missä ne alkujaan ovat,

mutta minä toivon, että johtava ajatus ei sittenkään mene lukijalta

hukkaan.

»Jeesus sanoi opetuslapsillensa: Ihmisen oikea ravinto on Isän tahdon

täyttäminen, ja tämän tahdon täyttäminen on aina mahdollista. Koko

meidän elämämme on niitten elävien hedelmäin kokoomista, jotka Isä on

meihin istuttanut. Nämä hedelmät ovat se hyvä, minkä teemme muille.»

Meillä ei ole mitään odottamista; meidän elämämme täytyy olla

keskeytymätön rakkaudentyö kanssaihmisiämme kohtaan.

Ruumiin kuolema ei voi olla mitään pelättävää ihmiselle, joka on

antautunut Isän tahdon alaiseksi, sillä hengen elämä ei riipu ruumiin

kuolemasta. Jeesus sanoo, että se, joka uskoo hengen elämään, ei

tarvitse pelätä mitään.

Jeesus sanoi, että joka tahtoo saavuttaa totisen elämän, mikä on Isän

tahdon täyttämisessä, hänen on ennen kaikkea luopuminen omista

persoonallisista toivomuksistaan. Hänen ei ole ainoastaan luopuminen

halusta järjestää oma elämänsä oman toivonsa mukaan, vaan myöskin

milloin hyvänsä oleminen valmis kestämään kaikennäköisiä kärsimyksiä ja

kieltäymyksiä.

Joka tahtoo järjestää ruumiillisen elämänsä oman toivonsa mukaan, hän

tärvelee totisen elämän, joka on Isän tahdon täyttämistä.

Todellinen elämä Isän tahdon täyttämisessä ei ole se elämä, joka on

mennyt, ei myöskään se, joka tuleva on, vaan nykyisen hetken elämä,

mitä jokaisen on tehtävä nyt. Tästä seuraa, ettemme koskaan saa lakata

ponnistamasta saattaaksemme tämän elämän täytäntöön. Ihmisten tehtävä

ei ole huolehtia menneestä tai tulevasta elämästä, vaan siitä elämästä,

joka on kunakin nykyhetkenä, ja tämän elämän kestäessä täyttää kaikkien

meidän Isämme tahtoa. Jos he päästävät käsistänsä tämän elämän,

jättämällä täyttämättä Isän tahtoa, eivät he voi enää saada sitä

takaisin. Vahti, joka on pantu yötä valvomaan, ei täytä tehtäväänsä,

jos hän nukkuu, vaikkapa vaan hetkeksikin, sillä juuri tänä hetkenä voi

varas tulla. Ihmisen on senvuoksi paneminen kaikki voimansa liikkeelle

nykyistä hetkeä varten, sillä Isän tahdon täyttäminen voi tapahtua vaan

nykyisyydessä. Isän tahto on kaikkien ihmisten elämä ja onni. Senvuoksi

on hänen tahtonsa täyttäminen kaikkien ihmisten eduksi. Ainoastaan ne,

jotka hyvää tekevät, elävät. Tehdä hyvää ihmisille (nykyisenä hetkenä),

se on elämä ja yhdistää meidät yhteisen Isämme kanssa.

Vastaukseksi juutalaisten pyyntöön, että hän todistaisi oppinsa

totuuden, sanoi Jeesus todistuksen olevan sen, ettei hän opettanut

omasta itsestään, vaan kaikkien yhteisestä Isästä.

»Minä opetan sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten Isän edessä ja mikä

siis on hyvää kaikille ihmisille. Tehkää mitä minä sanon, täyttäkää

minun viisi käskyäni, ja te näette, että mitä sanon on totta. Näiden

viiden käskyn täyttäminen vapauttaa maailman pahasta, ja käskyt ovat

tosia. Selväähän on, että joka ei julista omaa personallista tahtoansa,

vaan sen, joka on hänet lähettänyt, hän julistaa totuutta. Mooseksen

laki opettaa ihmistahdon täyttämistä, ja senvuoksi se on täynnänsä

ristiriitaisuuksia. Minun oppini käskee Isän tahdon täyttämistä, ja

siksi se kaikessa johtaa samaan päätökseen.»

Juutalaiset eivät häntä ymmärtäneet, vaan vaativat ulkonaisia

todistuksia siihen, että hän oli Kristus, josta puhuttiin

ennustuksissa. Tähän hän vastasi: »Älkää koettako saada tietää, kuka

minä olen, taikka ovatko teidän profeettanne kirjoittaneet minusta vai

eivät, vaan pankaa minun oppini sydämmellenne ja mitä minä sanon

yhteisestä Isästämme. Minua, ihmistä, ei tarvitse uskoa, vaan uskokaa

mitä minä sanon kaikkien meidän yhteisen Isämme nimessä.»

»Mitään ulkonaista todistusta siitä, mistä minä olen tullut, ei ole

tarpeen, vaan ainoastaan että te seuraatte minun oppiani. Joka sitä

seuraa, saavuttaa totisen elämän. Ei voi löytyä mitään todistusta minun

oppini totuudesta. Se on valoa, ja niinkuin valoa ei voi valaista, niin

ei voi todistaa sen totuutta, mikä on totta. Minun oppini on valoa, ja

jokainen, joka sitä näkee, hänellä on valoa ja elämää, ja hänelle ovat

kaikki todistukset hyödyttömiä. Mutta joka pimeydessä on, hänen täytyy

päästä valoon.»

Mutta juutalaiset kysyivät häneltä uudestaan, kuka hän oli lihassa. Hän

sanoi heille: »Minä olen, mitä olen alusta teille sanonut, ihminen ja

elämän Isän poika. Ainoastaan se, joka ymmärtää itsekin olevansa tämän

Isän poika (mikä on se totuus, jota opetan) ja joka täyttää hänen

tahtonsa, lakkaa olemasta orja ja tulee vapaaksi, sillä meitä estää

vapaiksi tulemasta vaan se erehdys, joka panee meitä pitämään ruumiin

elämätä todellisena elämänä. Vapaa ja kuolematon on vaan se, joka

ymmärtää totuuden, että elämä on ainoastaan hänen Isänsä tahdon

täyttämisessä.»

Ja Jeesus sanoi: »Minun oppini on nukkuvan elämän herätys. Joka uskoo

minun oppiani, herää ikuiseen elämään ja on elävä kuoleman jälkeen.»

»Minun oppiani ei voi todistaa, mutta ihmiset seuraavat sitä siksi,

että se yksin lupaa heille elämää.»

»Niinkuin lampaat seuraavat paimentansa, joka antaa heille ruokaa ja

elatusta, niin hyväksyvät ihmiset minunkin oppiani, siksi että se antaa

elämää kaikille. Niinkuin lampaat eivät seuraa varasta, joka murtautuu

lammaskotaan, vaan pakenevat häntä, niin eivät voi ihmisetkään uskoa

oppia, joka perustuu väkivaltaan ja verenvuodatukseen. Minun oppini on

ovi lampaille, ja kaikki, jotka minua seuraavat, löytävät totisen

elämän. Hyvä paimen on itse isäntä ja rakastaa lampaitansa ja antaa

elämänsä niitten edestä, mutta paha paimen on palkattu eikä rakasta

lampaitansa. Sama on opettajien laita, ainoastaan se on totinen

opettaja, joka ei sääli itseänsä, mutta huono on se opettaja, joka

tekee minuutensa ensimmäiseksi tarkoituksekseen. Minun oppini on,

ettemme saa huolehtia itsestämme, vaan olisimme valmiit uhraamaan

ruumiillisen elämämme hengen elämälle. Sitä minä opetan ja teen.»

Mutta juutalaiset eivät sittenkään häntä ymmärtäneet, vaan yhä hakivat

todistuksia siihen, oliko hän Kristus vai ei, ja olisiko heidän siis

häneen uskominen vai ei. He sanoivat: »Älä pidä meitä enää epätiedossa,

vaan sano suoraan, oletko Kristus vai et?» Jeesus vastasi, ettei heidän

pitäisi uskoa sanoja, vaan töitä. »Niistä teoista, joita minä saarnaan,

voitte päättää saarnaanko totuutta vai valhetta. Tehkää niinkuin minä

teen, älkääkä enää pysykö tyhjissä sanoissa. Täyttäkää Isän tahtoa,

niin te kaikki yhdytte minuun ja Isään, sillä minä, Ihmisenpoika, olen

mitä Isä on. Minä olen mitä te sanotte Jumalaksi ja mitä minä sanon

Isäksi. Minä ja Isä olemme yhtä. Teidän laissanne on kirjoitettu, että

Jumala sanoi ihmiselle: te olette jumalia. Jokainen ihminen on hengessä

Isän poika, ja jos hän elää täyttääkseen Isän tahtoa, niin on hän yhtä

Isän kanssa. Jos minä täytän Isän tahtoa, niin on Isä minussa ja minä

Isässä.»

Sitten Jeesus kysyi opetuslapsiltansa, kuinka he ymmärsivät hänen

oppiansa ihmisenpojasta. Silloin vastasi Siimon Pietarinpoika: »Sinun

oppisi on, että sinä olet elävän Jumalan poika, että Jumala on hengen

elämä ihmisessä.» Ja Jeesus sanoi hänelle: »Autuas olet sinä, Siimon,

joka olet tämän ymmärtänyt, sillä totisesti ei ole liha ja veri sitä

sinulle ilmoittanut, vaan sinä olet sen ymmärtänyt Jumalan ilmestyksen

kautta sydämmessäsi.»

Ihmisen tosi elämä on perustettu tähän tietoon, ja semmoinen elämä ei

tiedä mistään kuolemasta.

Juhlassa oli läsnä muutamia pakanoita, jotka olivat kuulleet puhuttavan

Jeesuksen opista ja tahtoivat hänen kanssaan siitä asiasta puhua. Kun

opetuslapset tämän kuulivat, he pelästyivät. He pelkäsivät, että Jeesus

antaisi itsensä ilmi keskustelussaan pakanain kanssa ja kiihoittaisi

kansan vastaansa. Ensin he tahtoivat estää Jeesusta näitä tapaamasta,

mutta sitten he päättivät sanoa hänelle, ketkä halusivat puhua hänen

kanssaan. Tämän kuultuansa tuli Jeesus surulliseksi. Hän tiesi, että

jos hän saarnaisi pakanoille, hän sillä selvästi osoittaisi hylänneensä

koko juutalaisen lain, kiihoittaisi alemman kansan vastaansa ja antaisi

fariseuksille aihetta syyttämään häntä seurustelusta vihattujen

pakanain kanssa.

Jeesus oli tuskissaan tästä tiedosta, mutta hän tiesi myöskin

kutsumuksensa olevan julistaa ihmisille, yhden isän lapsille, heidän

yhteyttänsä riippumatta uskon erilaisuudesta. Hän tiesi, että tämä

askel kukistaisi hänet, hänen ruumiillisen elämänsä, vaan hän tiesi

myöskin, että hänen kukistumisensa antaisi ihmisille totisen

elämänkäsityksen, ja senvuoksi hän sanoi: »Niinkuin nisunjyvän täytyy

hävitä voidakseen kasvattaa hedelmän, niin on ihmisen kadottaminen

ruumiillisen elämänsä, tuottaakseen hengen hedelmiä. Se, joka säilyttää

ruumiin elämää, kadottaa totisen elämän, ja joka kadottaa

ruumiinelämän, voittaa totisen elämän. Sieluni on murheellinen siitä,

mikä minua odottaa, mutta minähän olen nykyhetkeen asti elänyt vaan

tätä varten, ainoastaan elääkseni tähän hetkeen asti; kuinka sitten

voisin olla tekemättä mitä minun on tehtävä? Tulkoon siis tänä hetkenä

Isän tahto kirkastetuksi minussa.»

Sitten Jeesus kääntyi kansan puoleen, pakanain ja juutalaisten puoleen,

ja lausui avonaisesti, mitä hän ennen oli sanonut vaan salaisesti

Nikodeemukselle.

Hän sanoi: »Ihmissuvun elämä eri uskontunnustuksineen ja eri

hallitusmuotoineen on päättyvä. Kaikki inhimillinen valta on saava

loppunsa. Ainoa välttämätön on ymmärtää ihmisen poikasuhdetta elämän

Isään, ja tämä ymmärrys on hävittävä kaiken hajaannuksen ja vallan

ihmisten keskuudesta ja yhdistävä heidät yhdeksi ainoaksi suureksi

kokonaisuudeksi.»

Silloin sanoivat juutalaiset: »Sinä hävität juuriltaan koko meidän

uskontomme. Meidän lakimme mukaan löytyy yksi Kristus, ja sinä sanot,

että on olemassa vaan Ihmisenpoika, ja että hän on ylennettävä. Mitä

tämä on?» Hän vastasi heille: »Ylentää Ihmisenpoikaa se on elää

ymmärryksen valossa, joka löytyy ihmisessä, että niinkauan kuin valo

on, eletään sen mukaan. En minä saarnaa mitään uutta uskoa, vaan

ainoastaan, mitä jokainen ihminen tietää itsessänsä. Jokainen tietää,

että hänellä on elämä itsessään, ja jokainen tietää, että elämän on

hänelle ja kaikille ihmisille antanut elämän Isä. Minun oppini on vaan,

että teidän on rakastaminen sitä elämää, jonka Isä on teille antanut.»

Senjälkeen Jeesus nousi ja alkoi pestä opetuslastensa ja Juudaksen

jalkoja, ja lopetettuansa hän sanoi: »Minä tiedän, että yksi teistä on

pettävä minun ja vuodattava minun vereni, vaan minä olen antanut

hänelle syötävää ja juotavaa ja pessyt hänen jalkansa. Tämän minä olen

tehnyt opettaakseni teille, kuinka teidän on kohteleminen niitä, jotka

teille pahaa tekevät: Jos niin menettelette, te tulette autuaiksi.»

Opetuslapset kysyivät häneltä uudestaan, kuka heistä tulisi hänen

pettämään. Mutta Jeesus ei tahtonut häntä nimittää, ettei olisi

saattanut häntä rangaistuksen alaiseksi. Pimeän tultua osoitti Jeesus

Juudaksen luoksensa ja käski hänen mennä. Juudas nousi pöydästä ja

meni, eikä kukaan pidättänyt häntä.

Silloin sanoi Jeesus: »Tämä on mitä sanotaan Ihmisenpojan

ylentämiseksi. Sitä tehdä on olla rakastavainen niinkuin Isä, ei

ainoastaan niitä kohtaan, jotka meitä rakastavat, vaan kaikkia, myöskin

niitä kohtaan, jotka tekevät meille pahaa. Älkää siis puhuko minun

opistani, älkää tutkiko sitä järkiperäisesti niinkuin fariseukset, vaan

tehkää niinkuin minä aina olen tehnyt, niinkuin nyt olen tehnyt teidän

nähtenne. Minä annan yhden ainoan käskyn,--rakastakaa kaikkia ihmisiä.

Koko minun oppini on siinä sanottu, että te rakastatte toisianne

keskenänne loppuun asti.»

(Getsemanen yrttitarhassa:) »Isä, lopeta kiusauksen taistelu minussa!

Vahvista minua täyttämään sinun tahtosi! En minä tahdo omaa tahtoani,

oman ruumiillisen elämäni puolustamista; minä tahdon sinun tahtoasi,

etten vastusta pahaa». Opetuslapset eivät häntä ymmärtäneet. Hän sanoi

heille: »Älkää ajatelko ruumiin asioita, vaan koettakaa nostaa itseänne

hengessä. Henki on väkevä, mutta liha on heikko.» Ja taas hän sanoi:

»Isä, jos tämä kärsimys on välttämätön, niin anna minun se kantaa;

mutta kaikessa kärsimyksessäni tahdon minä ainoastaan, että Sinun

tahtosi on tapahtuva eikä minun.» Opetuslapset eivät ymmärtäneet

vieläkään häntä. Silloin Jeesus uudelleen taisteli kiusausta vastaan ja

vihdoin hän sen voitti ja tuli opetuslastensa luo sanoen: »Nyt on

kaikki päätetty, ja te voitte olla rauhassa. Minä en tahdo sotia

vastaan, vaan antaudun tämän maailman ihmisten käsiin.»

Kun Pilatus kuuli heidän sanansa, peräytyi hän ja käski viedä Jeesuksen

kuolemaan. Mutta ensin hän antoi hänen ruoskittavaksi ja puetti sitten

uudelleen kalliisen kaapuun, ja sotamiehet löivät ja rääkkäsivät ja

pilkkasivat häntä. Sitten he antoivat hänelle ristin kannettavaksi ja

veivät hänet mestauspaikalle ja ristiinnaulitsivat hänet. Ja kun Jeesus

riippui ristinpuussa, herjasi häntä koko kansa. Mutta tähän kaikkeen

hän vaan vastasi: »Isä, anna heille anteeksi, sillä eivät he tiedä,

mitä he tekevät.». Ja kun kuolema jo lähestyi, sanoi hän: »Isä, Sinun

haltuusi annan minä henkeni». Ja niin hän painoi päänsä alas ja heitti

henkensä.

13.

Uuden suhteen syntyminen.

Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin

lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan.

(Matth. 18:3.)

Totisesti, totisesti sanon minä sinulle (Nikodeemukselle): ellei

joku vasta uudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä.

(Joh. 3:3.)

Mitä lihasta syntynyt on, se on liha: ja mitä Hengestä syntynyt

on, se on Henki. (Joh. 3:6.)

Ei astu kenkään ylös taivaaseen, vaan joka taivaasta astui alas,

Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen korvessa, niin myös Ihmisen Poika

pitää ylettämän: että jokainen kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman,

mutta ijankaikkisen elämän saaman.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainoan

Poikansa, että jokainen, kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, mutta

ijankaikkisen elämän saaman. (Joh. 3:13-16.)

Tämä uusi suhde Jumalaan syntyy samassa kun minussa herää tieto ja

tunto siitä, että hän rakastaa minua,--rakastaa minua semmoisena kuin

olin lapsena; rakastaa minussa sitä lasta, sitä sisäisintä minua, joka

oli jäänyt jonnekin vuosien taa, unohduksiin sen itsetietoisen,

levottoman, vaativaisen, ylpeän minuuden rinnalla, joka oli kasvanut

sijaan ja tunkenut edellisen tieltään. Ja kun minä tunnen tuon suuren

voimallisen Jumalanrakkauden kohtaavan minua, niin minä tahtoisin nähdä

mitä se oikeastaan on, jota hän minussa rakastaa, tahtoisin vetää sen

esille, nostaa sen päivän valoon, ikäänkuin todistaakseni itselleni,

että minun sisällisessä itsessäni on jotain, joka siis ansaitsee

Jumalan rakkautta. Mutta mitä tarkemmin katson, sitä vähemmän jääpi

minusta jäljelle, sitä kirkkaampana paistaa vaan vastaani elävän

Jumalan rakkaus.--Tahtoisin hävetä, tahtoisin huomauttaa entisestä

elämästäni, jonka koko mustuus, jonka kaikki alhaiset teot, jonka

herjaava ylimielisyys samassa on silmieni edessä. Mutta taas kuuluu

vastaan rajattoman hellän Isän ääni: kaikki on unhotettu, kaikki on

poispyyhitty, riemuitkaamme vaan palauksestasi!--Ja tässä suuressa

sovituksessa minä tunnenkin olevani kuin pesty. Tämän rakkauden valossa

minä olen valkoinen kuin lumi. Eikä siinä kyllä. Niinkuin kotiin

palannut tuhlaajapoika isän rajattoman rakkauden ympäröimänä ei voinut

enää jäädä syntiin, vaan tiesi tulevansa vastaisuudessa aina

ajattelemaan ainoastaan tämän isän palvelemista, aivan niin minäkin

tunnen, että vastasyntynyt uusi suhde Jumalaan on vapauttanut minut

ainiaaksi pahasta, ettei Jumalan ilmakehä ole asettunut minun

ympärilleni enää haihtuvana tunnelmana, vaan Isän rajattoman rakkauden

tieto on antanut minulle kokonaan uuden elämänviehätyksen, uuden halun

elää ainoastaan Hänen tahtoansa varten, joka on nyt muuttunut elämän

ainoaksi »pääasiaksi». Minuun syttyy vastustamaton vetovoima sinne

ylös, niinkuin pyrkisin johonkin takasin, josta olen lähtenyt, niinkuin

näkisin kaiken kaipaukseni sataman, niinkuin tuntisin, että siellä

Hänen luonaan on se kaikki, mikä on hienointa, puhtainta, lämpimintä,

mikä on ikuista kotia. Mutta kaikkien minun halujeni ylitse näen yhä

Isän suuren rauhallisen rakkauden paisteen, ikäänkuin hän odottaisi

minulta jotain, eikä kuitenkaan tahtoisi antaa minulle mitään aikaa

kiitollisuuden tunteisiin. Minusta näyttää, kuin pitäisi minun jostakin

ulkopuolelta tavoittaa vastausta siihen, mitä minun nyt on tekeminen

tässä armon äärettömässä valtameressä. Onko minun siirtäminen vuoria

paikoiltaan, onko minun kääntäminen tuulet kulussaan, vai onko minun

lentäminen valokeskusta kohden, siihen uppoutuakseni?

Silloin näen Jeesuksen tutut piirteet.

Juurihan minä luin hänen oppinsa. Juurihan hänen oppinsa kautta sain

tietää, että minulla on Isä. Hänen suuri kuolemansahan avasi silmäni

näkemään tämän rakkauden äärettömyyttä. Hänen ilmoituksensahan on

minulle antanut elävän Jumalan.

Ja hän siis myöskin ilmoittaa minulle, mitä minun on tekeminen.

Hän elää ja ilmoittaa itsensä jokaiselle, joka hänen sanansa kätkee.

»En minä jätä teitä orvoiksi, vaan minä tulen teidän tykönne.»

»Jokainen, joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; ja minun Isäni

rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen

tykönänsä.»

Niin, minä tunnen, että he nyt jo ovat minun tykönä, enkä minä enää ole

tietämättä, mitä minun on elämälläni tekeminen.

Kuinka Jeesus ymmärsi Isän tahdon? Mitä hän teki, kun tunsi Isän

rakkauden kohtaavan itseänsä?

Hän otti Isän tahdon omakseen, tahtoi niinkuin Isä tahtoi ja rakasti

niinkuin Isä rakasti,--rakasti meitä ja tahtoi tehdä meidätkin saman

Isän lapsiksi, että mekin olisimme ymmärtäneet saman Isän tahdon ja

siinä saaneet ijankaikkisen elämän. Ja hän antautui

ristiinnaulittavaksi tietäen, että hän siten antoi meille uskon tähän

meidän omaan autuuteemme.

Ja kuitenkin hän juuri siinä täytti Isän tahdon. Hän kirkasti Isän maan

päällä, täyttämällä sen työn, minkä Isä oli hänen tehtäväksensä

antanut. Ja oli Isän ainoa poika.

»Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan

Poikansa, että jokainen, kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, mutta

ijankaikkisen elämän saaman.»

Ja minä tunnen, että koko heräämyksessäni toteutuu vaan Jeesuksen

rukous:

»Että he kaikki yhtä olisivat, niinkuin sinä Isä minussa olet, ja minä

sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat: että maailma uskoisi

sinun minua lähettäneeksi. Ja minä annoin heille sen kunnian, kuin sinä

minulle annoit: että he yhtä olisivat, niinkuin mekin yhtä olemme. Minä

olen heissä, ja sinä minussa, että he niin yhdessä täydelliset

olisivat, ja maailma tietäisi, että sinä minun lähetit, ja että sinä

heitä rakastit, niinkuin sinä minua rakastit. Isä, minä tahdon, että

kussa minä olen, siellä nekin olisivat minun kanssani, kuin sinä

minulle antanut olet; että he minun kunniani näkisivät, jonkas minulle

annoit, sillä sinä rakastit minua ennenkuin maailman perustus laskettu

oli. Vanhurskas Isä, ei maailma sinua tuntenut, mutta minä tunsin

sinun, ja nämät ymmärsivät, että sinä minun lähetit. Ja minä julistin

heille sinun nimes, ja vielä julistan; että se rakkaus, jolla sinä

minua rakastit, heissä olisi, ja minä myös heissä.»

Kaikki elämän vaikuttimet nyt kääntyvät minussa, kun minä ymmärrän,

että minun on rakastaminen ihmisiä niinkuin Isä minua rakastaa. Minä

koetan ottaa Isän tahdon omaksi tahdokseni. Ja ensimmäiset tekoni tästä

uudesta vaikuttimesta--ne ovat niin lapselliset, niin kömpelöt, niin

taitamattomat, että on hyvin vaikea niistä muille kertoa, mutta

kuitenkin ne täyttävät sydämmeni sykkivällä riemulla, ei siksi, että

olisin niillä jotakin aikaansaanut, vaan siksi, että niiden vaikutin on

Isästä ja yhdistää minua Häneen, ja että minä tunnen mahdolliseksi

kasvaa Hänen tahtonsa täyttämisessä.

Siitä hetkestä perustui se suhde Isän ja minun välillä, se ikuinen,

joka ei koskaan voi katketa eikä kuolla.

Sen kanssa minä olen alkanut ijankaikkisen elämän. Sillä heräämisestäni

asti tähän päivään saakka olen minä elänyt hetki hetkeltä ja tunti

tunnilta tämän ainoan totisen Jumalan ja hänen lähettämänsä Jeesuksen

Kristuksen tuntemisesta.

14.

Rakkaus.

»Niin tulivat hänen veljensä ja äitinsä, ja seisoivat ulkona, ja

lähettivät hänen tykönsä kutsumaan häntä. Ja kansa istui hänen

ympärillänsä, ja sanoivat hänelle: katso, sinun äitis ja veljesi

kysyvät sinua ulkona. Ja hän vastasi heitä, sanoen: kuka on minun

äitini taikka minun veljeni? Ja koska hän oli ympäri katsonut niiden

päälle, jotka hänen ympärillänsä istuivat, sanoi hän: katso minun

äitini ja minun veljeni! Sillä joka tekee Jumalan tahdon, hän on

minun veljeni ja minun sisareni ja äitini.» (Mark. 3:31-35).

»Älkää luulko, että minä olen tullut rauhaa lähettämään maan päälle.

En ole minä tullut rauhaa, mutta miekkaa lähettämään. Sillä minä

tulin ihmistä isäänsä vastaan riitaiseksi tekemään, ja tytärtä

äitiänsä vastaan, ja miniätä anoppiansa vastaan, ja ihmisen

vihamiehet on hänen perheensä. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä

enemmän kuin minua, ei se ole minulle sovelias, ja joka rakastaa

poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, ei se ole minulle

sovelias.» (Matth. 10:34-37).

Heräämiseni · 第 6 / 11 段