huomautin, kuinka tässä oikeastaan oli sanottu ulkonaisesta
jumalanpalveluksesta ja muista kirkonmenoista juuri samaa, mitä mekin
aina olimme niistä ajatelleet ja mistä meitä oli syytetty
jumalattomiksi.
Mutta kun sitten luin eteenpäin, hajotti kaikki muut ajatukset tieltään
suuri henkinen valo, joka aavistamattani täytti sieluni, joka ei voi
enää sieltä sammua, joka on antanut minulle ikuisen elämän tiedon.
En voi sanoin kuvata, en voi löytää kyllin elävää lausetta
ilmaistakseni sitä, mikä minuun heräsi kun ensi kerran koko sielullani
ymmärsin Kristuksen ilmoittaman elämänviisauden, että _minulla on
henkinen Isä, jonka tahdon voin tuntea itsessäni,--jonka tahdon
seuraaminen on minun elämäni ainoa tarkoitus_.
Tahtoisin tähän paikkaan, tähän paperille panna kaikki yhtaikaa, koko
sydämmeni jokaisen nähtäväksi.
Sillä kun koetan kuvata suhdetta Jumalaan, joka minussa nyt niin
aavistamatta syntyi, tuntuivat kaikki sanat elottomilta. Siitä leviävä
valo on niin erikoinen ja niin suuri, että kaikki kirjalliset apukeinot
tahtovat olla riittämättömiä, aivan niinkuin maalaajan käytettävänä
olevat värit ovat riittämättömiä esittämään kankaalle keskipäivän
aurinkoa.
Kun en siis voi kuvata tätä valoa osoittamalla sen keskukseen itseensä,
täytyy minun koettaa antaa elävä kuva sen voimasta osoittamalla sen
valaisemiin esineisiin.--Näin ollen lukija voi saada jotakuinkin
kokonaisen käsityksen tästä heräämisestä vasta sittenkuin olen
laveammin kuvannut valaistut pääesineet. Ja lähtiessäni siis
tavallisilla rauhallisilla sanoilla selittämään tätä uutta suhdetta
Jumalaan, tunnen voivani onnistua ainoastaan siinä tapauksessa, että
lukija oman totuudentietonsa avulla tahtoo itse nähdä, mitä minun
vaillinaisten viittausteni takana on.
* * * * *
Ensiksikin minun täytyy koko laajuudessaan ottaa tähän ne kohdat
mainitusta Leo Tolstoin kirjasesta, joilla oli ratkaiseva vaikutus
käsitykseeni Kristuksen henkilöstä ja opista. Nämä kohdat ovat
mielivaltaisesti temmatut siitä yhteydestä, missä ne alkujaan ovat,
mutta minä toivon, että johtava ajatus ei sittenkään mene lukijalta
hukkaan.
»Jeesus sanoi opetuslapsillensa: Ihmisen oikea ravinto on Isän tahdon
täyttäminen, ja tämän tahdon täyttäminen on aina mahdollista. Koko
meidän elämämme on niitten elävien hedelmäin kokoomista, jotka Isä on
meihin istuttanut. Nämä hedelmät ovat se hyvä, minkä teemme muille.»
Meillä ei ole mitään odottamista; meidän elämämme täytyy olla
keskeytymätön rakkaudentyö kanssaihmisiämme kohtaan.
Ruumiin kuolema ei voi olla mitään pelättävää ihmiselle, joka on
antautunut Isän tahdon alaiseksi, sillä hengen elämä ei riipu ruumiin
kuolemasta. Jeesus sanoo, että se, joka uskoo hengen elämään, ei
tarvitse pelätä mitään.
Jeesus sanoi, että joka tahtoo saavuttaa totisen elämän, mikä on Isän
tahdon täyttämisessä, hänen on ennen kaikkea luopuminen omista
persoonallisista toivomuksistaan. Hänen ei ole ainoastaan luopuminen
halusta järjestää oma elämänsä oman toivonsa mukaan, vaan myöskin
milloin hyvänsä oleminen valmis kestämään kaikennäköisiä kärsimyksiä ja
kieltäymyksiä.
Joka tahtoo järjestää ruumiillisen elämänsä oman toivonsa mukaan, hän
tärvelee totisen elämän, joka on Isän tahdon täyttämistä.
Todellinen elämä Isän tahdon täyttämisessä ei ole se elämä, joka on
mennyt, ei myöskään se, joka tuleva on, vaan nykyisen hetken elämä,
mitä jokaisen on tehtävä nyt. Tästä seuraa, ettemme koskaan saa lakata
ponnistamasta saattaaksemme tämän elämän täytäntöön. Ihmisten tehtävä
ei ole huolehtia menneestä tai tulevasta elämästä, vaan siitä elämästä,
joka on kunakin nykyhetkenä, ja tämän elämän kestäessä täyttää kaikkien
meidän Isämme tahtoa. Jos he päästävät käsistänsä tämän elämän,
jättämällä täyttämättä Isän tahtoa, eivät he voi enää saada sitä
takaisin. Vahti, joka on pantu yötä valvomaan, ei täytä tehtäväänsä,
jos hän nukkuu, vaikkapa vaan hetkeksikin, sillä juuri tänä hetkenä voi
varas tulla. Ihmisen on senvuoksi paneminen kaikki voimansa liikkeelle
nykyistä hetkeä varten, sillä Isän tahdon täyttäminen voi tapahtua vaan
nykyisyydessä. Isän tahto on kaikkien ihmisten elämä ja onni. Senvuoksi
on hänen tahtonsa täyttäminen kaikkien ihmisten eduksi. Ainoastaan ne,
jotka hyvää tekevät, elävät. Tehdä hyvää ihmisille (nykyisenä hetkenä),
se on elämä ja yhdistää meidät yhteisen Isämme kanssa.
Vastaukseksi juutalaisten pyyntöön, että hän todistaisi oppinsa
totuuden, sanoi Jeesus todistuksen olevan sen, ettei hän opettanut
omasta itsestään, vaan kaikkien yhteisestä Isästä.
»Minä opetan sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten Isän edessä ja mikä
siis on hyvää kaikille ihmisille. Tehkää mitä minä sanon, täyttäkää
minun viisi käskyäni, ja te näette, että mitä sanon on totta. Näiden
viiden käskyn täyttäminen vapauttaa maailman pahasta, ja käskyt ovat
tosia. Selväähän on, että joka ei julista omaa personallista tahtoansa,
vaan sen, joka on hänet lähettänyt, hän julistaa totuutta. Mooseksen
laki opettaa ihmistahdon täyttämistä, ja senvuoksi se on täynnänsä
ristiriitaisuuksia. Minun oppini käskee Isän tahdon täyttämistä, ja
siksi se kaikessa johtaa samaan päätökseen.»
Juutalaiset eivät häntä ymmärtäneet, vaan vaativat ulkonaisia
todistuksia siihen, että hän oli Kristus, josta puhuttiin
ennustuksissa. Tähän hän vastasi: »Älkää koettako saada tietää, kuka
minä olen, taikka ovatko teidän profeettanne kirjoittaneet minusta vai
eivät, vaan pankaa minun oppini sydämmellenne ja mitä minä sanon
yhteisestä Isästämme. Minua, ihmistä, ei tarvitse uskoa, vaan uskokaa
mitä minä sanon kaikkien meidän yhteisen Isämme nimessä.»
»Mitään ulkonaista todistusta siitä, mistä minä olen tullut, ei ole
tarpeen, vaan ainoastaan että te seuraatte minun oppiani. Joka sitä
seuraa, saavuttaa totisen elämän. Ei voi löytyä mitään todistusta minun
oppini totuudesta. Se on valoa, ja niinkuin valoa ei voi valaista, niin
ei voi todistaa sen totuutta, mikä on totta. Minun oppini on valoa, ja
jokainen, joka sitä näkee, hänellä on valoa ja elämää, ja hänelle ovat
kaikki todistukset hyödyttömiä. Mutta joka pimeydessä on, hänen täytyy
päästä valoon.»
Mutta juutalaiset kysyivät häneltä uudestaan, kuka hän oli lihassa. Hän
sanoi heille: »Minä olen, mitä olen alusta teille sanonut, ihminen ja
elämän Isän poika. Ainoastaan se, joka ymmärtää itsekin olevansa tämän
Isän poika (mikä on se totuus, jota opetan) ja joka täyttää hänen
tahtonsa, lakkaa olemasta orja ja tulee vapaaksi, sillä meitä estää
vapaiksi tulemasta vaan se erehdys, joka panee meitä pitämään ruumiin
elämätä todellisena elämänä. Vapaa ja kuolematon on vaan se, joka
ymmärtää totuuden, että elämä on ainoastaan hänen Isänsä tahdon
täyttämisessä.»
Ja Jeesus sanoi: »Minun oppini on nukkuvan elämän herätys. Joka uskoo
minun oppiani, herää ikuiseen elämään ja on elävä kuoleman jälkeen.»
»Minun oppiani ei voi todistaa, mutta ihmiset seuraavat sitä siksi,
että se yksin lupaa heille elämää.»
»Niinkuin lampaat seuraavat paimentansa, joka antaa heille ruokaa ja
elatusta, niin hyväksyvät ihmiset minunkin oppiani, siksi että se antaa
elämää kaikille. Niinkuin lampaat eivät seuraa varasta, joka murtautuu
lammaskotaan, vaan pakenevat häntä, niin eivät voi ihmisetkään uskoa
oppia, joka perustuu väkivaltaan ja verenvuodatukseen. Minun oppini on
ovi lampaille, ja kaikki, jotka minua seuraavat, löytävät totisen
elämän. Hyvä paimen on itse isäntä ja rakastaa lampaitansa ja antaa
elämänsä niitten edestä, mutta paha paimen on palkattu eikä rakasta
lampaitansa. Sama on opettajien laita, ainoastaan se on totinen
opettaja, joka ei sääli itseänsä, mutta huono on se opettaja, joka
tekee minuutensa ensimmäiseksi tarkoituksekseen. Minun oppini on,
ettemme saa huolehtia itsestämme, vaan olisimme valmiit uhraamaan
ruumiillisen elämämme hengen elämälle. Sitä minä opetan ja teen.»
Mutta juutalaiset eivät sittenkään häntä ymmärtäneet, vaan yhä hakivat
todistuksia siihen, oliko hän Kristus vai ei, ja olisiko heidän siis
häneen uskominen vai ei. He sanoivat: »Älä pidä meitä enää epätiedossa,
vaan sano suoraan, oletko Kristus vai et?» Jeesus vastasi, ettei heidän
pitäisi uskoa sanoja, vaan töitä. »Niistä teoista, joita minä saarnaan,
voitte päättää saarnaanko totuutta vai valhetta. Tehkää niinkuin minä
teen, älkääkä enää pysykö tyhjissä sanoissa. Täyttäkää Isän tahtoa,
niin te kaikki yhdytte minuun ja Isään, sillä minä, Ihmisenpoika, olen
mitä Isä on. Minä olen mitä te sanotte Jumalaksi ja mitä minä sanon
Isäksi. Minä ja Isä olemme yhtä. Teidän laissanne on kirjoitettu, että
Jumala sanoi ihmiselle: te olette jumalia. Jokainen ihminen on hengessä
Isän poika, ja jos hän elää täyttääkseen Isän tahtoa, niin on hän yhtä
Isän kanssa. Jos minä täytän Isän tahtoa, niin on Isä minussa ja minä
Isässä.»
Sitten Jeesus kysyi opetuslapsiltansa, kuinka he ymmärsivät hänen
oppiansa ihmisenpojasta. Silloin vastasi Siimon Pietarinpoika: »Sinun
oppisi on, että sinä olet elävän Jumalan poika, että Jumala on hengen
elämä ihmisessä.» Ja Jeesus sanoi hänelle: »Autuas olet sinä, Siimon,
joka olet tämän ymmärtänyt, sillä totisesti ei ole liha ja veri sitä
sinulle ilmoittanut, vaan sinä olet sen ymmärtänyt Jumalan ilmestyksen
kautta sydämmessäsi.»
Ihmisen tosi elämä on perustettu tähän tietoon, ja semmoinen elämä ei
tiedä mistään kuolemasta.
Juhlassa oli läsnä muutamia pakanoita, jotka olivat kuulleet puhuttavan
Jeesuksen opista ja tahtoivat hänen kanssaan siitä asiasta puhua. Kun
opetuslapset tämän kuulivat, he pelästyivät. He pelkäsivät, että Jeesus
antaisi itsensä ilmi keskustelussaan pakanain kanssa ja kiihoittaisi
kansan vastaansa. Ensin he tahtoivat estää Jeesusta näitä tapaamasta,
mutta sitten he päättivät sanoa hänelle, ketkä halusivat puhua hänen
kanssaan. Tämän kuultuansa tuli Jeesus surulliseksi. Hän tiesi, että
jos hän saarnaisi pakanoille, hän sillä selvästi osoittaisi hylänneensä
koko juutalaisen lain, kiihoittaisi alemman kansan vastaansa ja antaisi
fariseuksille aihetta syyttämään häntä seurustelusta vihattujen
pakanain kanssa.
Jeesus oli tuskissaan tästä tiedosta, mutta hän tiesi myöskin
kutsumuksensa olevan julistaa ihmisille, yhden isän lapsille, heidän
yhteyttänsä riippumatta uskon erilaisuudesta. Hän tiesi, että tämä
askel kukistaisi hänet, hänen ruumiillisen elämänsä, vaan hän tiesi
myöskin, että hänen kukistumisensa antaisi ihmisille totisen
elämänkäsityksen, ja senvuoksi hän sanoi: »Niinkuin nisunjyvän täytyy
hävitä voidakseen kasvattaa hedelmän, niin on ihmisen kadottaminen
ruumiillisen elämänsä, tuottaakseen hengen hedelmiä. Se, joka säilyttää
ruumiin elämää, kadottaa totisen elämän, ja joka kadottaa
ruumiinelämän, voittaa totisen elämän. Sieluni on murheellinen siitä,
mikä minua odottaa, mutta minähän olen nykyhetkeen asti elänyt vaan
tätä varten, ainoastaan elääkseni tähän hetkeen asti; kuinka sitten
voisin olla tekemättä mitä minun on tehtävä? Tulkoon siis tänä hetkenä
Isän tahto kirkastetuksi minussa.»
Sitten Jeesus kääntyi kansan puoleen, pakanain ja juutalaisten puoleen,
ja lausui avonaisesti, mitä hän ennen oli sanonut vaan salaisesti
Nikodeemukselle.
Hän sanoi: »Ihmissuvun elämä eri uskontunnustuksineen ja eri
hallitusmuotoineen on päättyvä. Kaikki inhimillinen valta on saava
loppunsa. Ainoa välttämätön on ymmärtää ihmisen poikasuhdetta elämän
Isään, ja tämä ymmärrys on hävittävä kaiken hajaannuksen ja vallan
ihmisten keskuudesta ja yhdistävä heidät yhdeksi ainoaksi suureksi
kokonaisuudeksi.»
Silloin sanoivat juutalaiset: »Sinä hävität juuriltaan koko meidän
uskontomme. Meidän lakimme mukaan löytyy yksi Kristus, ja sinä sanot,
että on olemassa vaan Ihmisenpoika, ja että hän on ylennettävä. Mitä
tämä on?» Hän vastasi heille: »Ylentää Ihmisenpoikaa se on elää
ymmärryksen valossa, joka löytyy ihmisessä, että niinkauan kuin valo
on, eletään sen mukaan. En minä saarnaa mitään uutta uskoa, vaan
ainoastaan, mitä jokainen ihminen tietää itsessänsä. Jokainen tietää,
että hänellä on elämä itsessään, ja jokainen tietää, että elämän on
hänelle ja kaikille ihmisille antanut elämän Isä. Minun oppini on vaan,
että teidän on rakastaminen sitä elämää, jonka Isä on teille antanut.»
Senjälkeen Jeesus nousi ja alkoi pestä opetuslastensa ja Juudaksen
jalkoja, ja lopetettuansa hän sanoi: »Minä tiedän, että yksi teistä on
pettävä minun ja vuodattava minun vereni, vaan minä olen antanut
hänelle syötävää ja juotavaa ja pessyt hänen jalkansa. Tämän minä olen
tehnyt opettaakseni teille, kuinka teidän on kohteleminen niitä, jotka
teille pahaa tekevät: Jos niin menettelette, te tulette autuaiksi.»
Opetuslapset kysyivät häneltä uudestaan, kuka heistä tulisi hänen
pettämään. Mutta Jeesus ei tahtonut häntä nimittää, ettei olisi
saattanut häntä rangaistuksen alaiseksi. Pimeän tultua osoitti Jeesus
Juudaksen luoksensa ja käski hänen mennä. Juudas nousi pöydästä ja
meni, eikä kukaan pidättänyt häntä.
Silloin sanoi Jeesus: »Tämä on mitä sanotaan Ihmisenpojan
ylentämiseksi. Sitä tehdä on olla rakastavainen niinkuin Isä, ei
ainoastaan niitä kohtaan, jotka meitä rakastavat, vaan kaikkia, myöskin
niitä kohtaan, jotka tekevät meille pahaa. Älkää siis puhuko minun
opistani, älkää tutkiko sitä järkiperäisesti niinkuin fariseukset, vaan
tehkää niinkuin minä aina olen tehnyt, niinkuin nyt olen tehnyt teidän
nähtenne. Minä annan yhden ainoan käskyn,--rakastakaa kaikkia ihmisiä.
Koko minun oppini on siinä sanottu, että te rakastatte toisianne
keskenänne loppuun asti.»
(Getsemanen yrttitarhassa:) »Isä, lopeta kiusauksen taistelu minussa!
Vahvista minua täyttämään sinun tahtosi! En minä tahdo omaa tahtoani,
oman ruumiillisen elämäni puolustamista; minä tahdon sinun tahtoasi,
etten vastusta pahaa». Opetuslapset eivät häntä ymmärtäneet. Hän sanoi
heille: »Älkää ajatelko ruumiin asioita, vaan koettakaa nostaa itseänne
hengessä. Henki on väkevä, mutta liha on heikko.» Ja taas hän sanoi:
»Isä, jos tämä kärsimys on välttämätön, niin anna minun se kantaa;
mutta kaikessa kärsimyksessäni tahdon minä ainoastaan, että Sinun
tahtosi on tapahtuva eikä minun.» Opetuslapset eivät ymmärtäneet
vieläkään häntä. Silloin Jeesus uudelleen taisteli kiusausta vastaan ja
vihdoin hän sen voitti ja tuli opetuslastensa luo sanoen: »Nyt on
kaikki päätetty, ja te voitte olla rauhassa. Minä en tahdo sotia
vastaan, vaan antaudun tämän maailman ihmisten käsiin.»
Kun Pilatus kuuli heidän sanansa, peräytyi hän ja käski viedä Jeesuksen
kuolemaan. Mutta ensin hän antoi hänen ruoskittavaksi ja puetti sitten
uudelleen kalliisen kaapuun, ja sotamiehet löivät ja rääkkäsivät ja
pilkkasivat häntä. Sitten he antoivat hänelle ristin kannettavaksi ja
veivät hänet mestauspaikalle ja ristiinnaulitsivat hänet. Ja kun Jeesus
riippui ristinpuussa, herjasi häntä koko kansa. Mutta tähän kaikkeen
hän vaan vastasi: »Isä, anna heille anteeksi, sillä eivät he tiedä,
mitä he tekevät.». Ja kun kuolema jo lähestyi, sanoi hän: »Isä, Sinun
haltuusi annan minä henkeni». Ja niin hän painoi päänsä alas ja heitti
henkensä.
13.
Uuden suhteen syntyminen.
Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin
lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan.
(Matth. 18:3.)
Totisesti, totisesti sanon minä sinulle (Nikodeemukselle): ellei
joku vasta uudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä.
(Joh. 3:3.)
Mitä lihasta syntynyt on, se on liha: ja mitä Hengestä syntynyt
on, se on Henki. (Joh. 3:6.)
Ei astu kenkään ylös taivaaseen, vaan joka taivaasta astui alas,
Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen korvessa, niin myös Ihmisen Poika
pitää ylettämän: että jokainen kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman,
mutta ijankaikkisen elämän saaman.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainoan
Poikansa, että jokainen, kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, mutta
ijankaikkisen elämän saaman. (Joh. 3:13-16.)
Tämä uusi suhde Jumalaan syntyy samassa kun minussa herää tieto ja
tunto siitä, että hän rakastaa minua,--rakastaa minua semmoisena kuin
olin lapsena; rakastaa minussa sitä lasta, sitä sisäisintä minua, joka
oli jäänyt jonnekin vuosien taa, unohduksiin sen itsetietoisen,
levottoman, vaativaisen, ylpeän minuuden rinnalla, joka oli kasvanut
sijaan ja tunkenut edellisen tieltään. Ja kun minä tunnen tuon suuren
voimallisen Jumalanrakkauden kohtaavan minua, niin minä tahtoisin nähdä
mitä se oikeastaan on, jota hän minussa rakastaa, tahtoisin vetää sen
esille, nostaa sen päivän valoon, ikäänkuin todistaakseni itselleni,
että minun sisällisessä itsessäni on jotain, joka siis ansaitsee
Jumalan rakkautta. Mutta mitä tarkemmin katson, sitä vähemmän jääpi
minusta jäljelle, sitä kirkkaampana paistaa vaan vastaani elävän
Jumalan rakkaus.--Tahtoisin hävetä, tahtoisin huomauttaa entisestä
elämästäni, jonka koko mustuus, jonka kaikki alhaiset teot, jonka
herjaava ylimielisyys samassa on silmieni edessä. Mutta taas kuuluu
vastaan rajattoman hellän Isän ääni: kaikki on unhotettu, kaikki on
poispyyhitty, riemuitkaamme vaan palauksestasi!--Ja tässä suuressa
sovituksessa minä tunnenkin olevani kuin pesty. Tämän rakkauden valossa
minä olen valkoinen kuin lumi. Eikä siinä kyllä. Niinkuin kotiin
palannut tuhlaajapoika isän rajattoman rakkauden ympäröimänä ei voinut
enää jäädä syntiin, vaan tiesi tulevansa vastaisuudessa aina
ajattelemaan ainoastaan tämän isän palvelemista, aivan niin minäkin
tunnen, että vastasyntynyt uusi suhde Jumalaan on vapauttanut minut
ainiaaksi pahasta, ettei Jumalan ilmakehä ole asettunut minun
ympärilleni enää haihtuvana tunnelmana, vaan Isän rajattoman rakkauden
tieto on antanut minulle kokonaan uuden elämänviehätyksen, uuden halun
elää ainoastaan Hänen tahtoansa varten, joka on nyt muuttunut elämän
ainoaksi »pääasiaksi». Minuun syttyy vastustamaton vetovoima sinne
ylös, niinkuin pyrkisin johonkin takasin, josta olen lähtenyt, niinkuin
näkisin kaiken kaipaukseni sataman, niinkuin tuntisin, että siellä
Hänen luonaan on se kaikki, mikä on hienointa, puhtainta, lämpimintä,
mikä on ikuista kotia. Mutta kaikkien minun halujeni ylitse näen yhä
Isän suuren rauhallisen rakkauden paisteen, ikäänkuin hän odottaisi
minulta jotain, eikä kuitenkaan tahtoisi antaa minulle mitään aikaa
kiitollisuuden tunteisiin. Minusta näyttää, kuin pitäisi minun jostakin
ulkopuolelta tavoittaa vastausta siihen, mitä minun nyt on tekeminen
tässä armon äärettömässä valtameressä. Onko minun siirtäminen vuoria
paikoiltaan, onko minun kääntäminen tuulet kulussaan, vai onko minun
lentäminen valokeskusta kohden, siihen uppoutuakseni?
Silloin näen Jeesuksen tutut piirteet.
Juurihan minä luin hänen oppinsa. Juurihan hänen oppinsa kautta sain
tietää, että minulla on Isä. Hänen suuri kuolemansahan avasi silmäni
näkemään tämän rakkauden äärettömyyttä. Hänen ilmoituksensahan on
minulle antanut elävän Jumalan.
Ja hän siis myöskin ilmoittaa minulle, mitä minun on tekeminen.
Hän elää ja ilmoittaa itsensä jokaiselle, joka hänen sanansa kätkee.
»En minä jätä teitä orvoiksi, vaan minä tulen teidän tykönne.»
»Jokainen, joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; ja minun Isäni
rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen
tykönänsä.»
Niin, minä tunnen, että he nyt jo ovat minun tykönä, enkä minä enää ole
tietämättä, mitä minun on elämälläni tekeminen.
Kuinka Jeesus ymmärsi Isän tahdon? Mitä hän teki, kun tunsi Isän
rakkauden kohtaavan itseänsä?
Hän otti Isän tahdon omakseen, tahtoi niinkuin Isä tahtoi ja rakasti
niinkuin Isä rakasti,--rakasti meitä ja tahtoi tehdä meidätkin saman
Isän lapsiksi, että mekin olisimme ymmärtäneet saman Isän tahdon ja
siinä saaneet ijankaikkisen elämän. Ja hän antautui
ristiinnaulittavaksi tietäen, että hän siten antoi meille uskon tähän
meidän omaan autuuteemme.
Ja kuitenkin hän juuri siinä täytti Isän tahdon. Hän kirkasti Isän maan
päällä, täyttämällä sen työn, minkä Isä oli hänen tehtäväksensä
antanut. Ja oli Isän ainoa poika.
»Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan
Poikansa, että jokainen, kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, mutta
ijankaikkisen elämän saaman.»
Ja minä tunnen, että koko heräämyksessäni toteutuu vaan Jeesuksen
rukous:
»Että he kaikki yhtä olisivat, niinkuin sinä Isä minussa olet, ja minä
sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat: että maailma uskoisi
sinun minua lähettäneeksi. Ja minä annoin heille sen kunnian, kuin sinä
minulle annoit: että he yhtä olisivat, niinkuin mekin yhtä olemme. Minä
olen heissä, ja sinä minussa, että he niin yhdessä täydelliset
olisivat, ja maailma tietäisi, että sinä minun lähetit, ja että sinä
heitä rakastit, niinkuin sinä minua rakastit. Isä, minä tahdon, että
kussa minä olen, siellä nekin olisivat minun kanssani, kuin sinä
minulle antanut olet; että he minun kunniani näkisivät, jonkas minulle
annoit, sillä sinä rakastit minua ennenkuin maailman perustus laskettu
oli. Vanhurskas Isä, ei maailma sinua tuntenut, mutta minä tunsin
sinun, ja nämät ymmärsivät, että sinä minun lähetit. Ja minä julistin
heille sinun nimes, ja vielä julistan; että se rakkaus, jolla sinä
minua rakastit, heissä olisi, ja minä myös heissä.»
Kaikki elämän vaikuttimet nyt kääntyvät minussa, kun minä ymmärrän,
että minun on rakastaminen ihmisiä niinkuin Isä minua rakastaa. Minä
koetan ottaa Isän tahdon omaksi tahdokseni. Ja ensimmäiset tekoni tästä
uudesta vaikuttimesta--ne ovat niin lapselliset, niin kömpelöt, niin
taitamattomat, että on hyvin vaikea niistä muille kertoa, mutta
kuitenkin ne täyttävät sydämmeni sykkivällä riemulla, ei siksi, että
olisin niillä jotakin aikaansaanut, vaan siksi, että niiden vaikutin on
Isästä ja yhdistää minua Häneen, ja että minä tunnen mahdolliseksi
kasvaa Hänen tahtonsa täyttämisessä.
Siitä hetkestä perustui se suhde Isän ja minun välillä, se ikuinen,
joka ei koskaan voi katketa eikä kuolla.
Sen kanssa minä olen alkanut ijankaikkisen elämän. Sillä heräämisestäni
asti tähän päivään saakka olen minä elänyt hetki hetkeltä ja tunti
tunnilta tämän ainoan totisen Jumalan ja hänen lähettämänsä Jeesuksen
Kristuksen tuntemisesta.
14.
Rakkaus.
»Niin tulivat hänen veljensä ja äitinsä, ja seisoivat ulkona, ja
lähettivät hänen tykönsä kutsumaan häntä. Ja kansa istui hänen
ympärillänsä, ja sanoivat hänelle: katso, sinun äitis ja veljesi
kysyvät sinua ulkona. Ja hän vastasi heitä, sanoen: kuka on minun
äitini taikka minun veljeni? Ja koska hän oli ympäri katsonut niiden
päälle, jotka hänen ympärillänsä istuivat, sanoi hän: katso minun
äitini ja minun veljeni! Sillä joka tekee Jumalan tahdon, hän on
minun veljeni ja minun sisareni ja äitini.» (Mark. 3:31-35).
»Älkää luulko, että minä olen tullut rauhaa lähettämään maan päälle.
En ole minä tullut rauhaa, mutta miekkaa lähettämään. Sillä minä
tulin ihmistä isäänsä vastaan riitaiseksi tekemään, ja tytärtä
äitiänsä vastaan, ja miniätä anoppiansa vastaan, ja ihmisen
vihamiehet on hänen perheensä. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä
enemmän kuin minua, ei se ole minulle sovelias, ja joka rakastaa
poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, ei se ole minulle
sovelias.» (Matth. 10:34-37).