HERRA VÖRSKY (_koputtaa keppiään lattiaan_). Selvä vastaus. Missä on
kangas?
JOHANNA (_änkyttäen_). En--tiedä, missä se on.
HERRA VÖRSKY. Etkö tiedä? Etkö?
JOHANNA. En.
HERRA VÖRSKY. Entä jos antaisin sinulle pienen selkäsaunan? Ehkä sitten
tiedät.
ROUVA VÖRSKY. Anna olla, Ville hyvä. Se tekee minulle niin pahaa.
HERRA VÖRSKY. Kyllä hänen täytyy saada vähän keppiä.
ROUVA VÖRSKY. Ei, ei, anna olla. Minun tähteni, Ville. Pelkään jo
ilmankin pahoja seurauksia terveydelleni kaikista näistä
mielenliikutuksista.
HERRA VÖRSKY. Mitäs tänne tulitkaan, kun kerran olet noin
heikkoluontoinen. Olisit pysynyt poissa.
ROUVA HANHINEN. Herra Vörsky, minäkin rukoilen tuon kurjan puolesta. Hän
tosin ansaitsisi oikein tuntuvaa kuritusta, ei se olisi liikaa
ollenkaan. Mutta meidän olisi niin vaikea sitä nähdä.
HERRA VÖRSKY. Teillä naisilla on liian hellä sydän. No, olkoon nyt
sitten. Saat kiittää näitä rouvia, että pääset selkäsaunasta. Vaan elä
luule, että tämä juttu tähän loppuu. Oikeuteen sinut vedän. Saat sakkoa,
että plaskahtaa. Ja sitten sinut vielä päälliseksi tuomitaan vankeuteen.
Pannaan vedelle ja leivälle. Niin! Kahleissa saat istua, sen lupaan.
Nähdään, tuletko toista kertaa pettämään parempia ihmisiä.
JOHANNA. Vankeuteen?--Rakas taivaallinen isä! Eikö loppua tulekaan
näille suruille.
HERRA VÖRSKY. Ahaa! Joko rupeat huomaamaan, että tässä on tosi edessä.
JOHANNA. Mistä syystä minua vankeuteen pannaan! En ole vielä eläessäni
kellekään vääryyttä tehnyt, en varastanut enkä pettänyt ketään.
Tiedustelkaa niiltä, jotka minut tuntevat, ellette minua usko.
Rehellisellä työllä olen aina koettanut pyrkiä eteenpäin, se heidän
täytyy todistaa.
ROUVA HANHINEN. Ei, mutta kuulkaa tuota hävyttömyyttä. Hän koettaa
vieläkin tehdä itseään syyttömäksi.
HERRA VÖRSKY. Uskallatko sinä yhä valehdella meille vasten silmiä. Kyllä
minä sinut opetan.
JOHANNA. Totuuden olisin teille kertonut. Olisin tunnustanut kaikki,
alusta loppuun, mutta ettehän ole sallineet sitä. Ette ole tahtoneet
kuulla mitään, jota voisin puolustukseksi tuoda esiin.