_Johannan ja Riston asuinhuone. Vasemmalla kangaspuut, joissa kuteilla
oleva kangas on kiinni. Oikealla kätkyt. Peräseinällä oikealla vuode;
keskikohdalla ovi porstuaan. Johanna istuu jakkaralla, tuudittaen lasta.
Risto on pitkällään vuoteella._
JOHANNA (_laulaa hiljalleen_).
Tuuti lasta tuonelahan,
tuonne kirkon kammiohon.
Siell' on tupa turvekatto,
hieno hiekka peltomaana.
Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma--
RISTO (_kääntyy kärsimättömänä toiselle kyljelleen_). Oles tuossa
hiljaa, että saan maata.
JOHANNA (_lakkaa laulamasta. Liikuttelee vielä hetken kätkyttä
tarkastaa, onko lapsi nukkunut, ja nousee hiljaa_). Risto,--oletko
valveilla?
RISTO. Niin mitä sitten?
JOHANNA. Pyytäisin sinua pikkuisen aikaa kaitsemaan lasta. Minun täytyy
käydä Vörskyn rouvan luona saadakseni kuteita kankaaseen.
RISTO. Viivytköhän siellä kauankin?
JOHANNA. En kuin siunaaman hetken.
RISTO. Ihan olen hukassa, jos se sillä aikaa herää ja rupeaa huutamaan.
En minä sitä koskaan saa taukoamaan, koetan tai olen koettamatta.
JOHANNA. Tuskin hän herääkään tällä välin, kun vasta juuri nukkui.
RISTO. Saattaisit pyytää Vörskyn rouvalta pari markkaa rahaa työsi
päälle. Ei suinkaan hän sitä kiellä.
JOHANNA. Se on niin vaikeata, Risto. En minä voi mennä etumaksua
pyytämään. Eikä meillä tällä haavaa ole suurempaa tarvettakaan, kun on
leipää ja särvintä kotona.
RISTO. Tarvitaanhan sitä rahaa muuhunkin, ei vain ruokaan. Saappaanikin
ovat rikki, pitäisi viedä niitäkin paikattavaksi.
JOHANNA. Onhan sinulla toinen pari ehjiä. Pidä niitä siksi kuin saan
kankaan kudotuksi. (_Ovella_.) Kai sinä sitten olet kotona sen aikaa,
ettei lapsi jää yksin?
RISTO. Ala mennä; ehkäpä tuosta huolen pidän.
JOHANNA (_menee_).
RISTO (_huutaa_). Taikka,--joko se meni? Johanna! Kuules vielä kun
sanon, Jo-han-na!
JOHANNA (_aukaisee oven ja seisoo kynnyksellä_).
RISTO. Tuo sieltä nyt kumminkin vähän rahaa mukanasi, että saan edes
pullon olutta taas pitkästä aikaa.
JOHANNA. Mahdotonta! Mitä rouva sanoisi, jos pyytäisin häneltä rahaa
olueen?
RISTO. Onko sinun pakko sitä hänelle ilmoittaa, hupsu. Voithan sanoa
minun olevan sairaana, esimerkiksi, ja tarvitsevan rohtoja.
JOHANNA. En minä rupea valehtelemaan, Risto.
RISTO. Et rupea, et rupea! Tuommoinen sinä juuri olet. Aina ja aina
vastahankaan, ei koskaan myötä. Mene sitten tiehesi siitä, että kerran
takaisinkin joudut, mene joutuin.
JOHANNA (_menee_).
RISTO (_haukottelee pitkään ja nousee sitten istumaan_). Ei tästä ole.
Illat ikävät ja päivät pitkät kuin nälkävuodet. Eikä sitä
Homsantuutakaan kuulu tulevaksi, vaikka niin varmaan lupasi. Pitänee mun
lähteä häntä hakemaan taas.
TOPPO (_pistää päänsä ovesta sisään_). Morjens! Kotonahan sinä oletkin?
RISTO. Missäpäs sitten.
TOPPO. Vielä hän kysyy. Anniskelussa sinua enimmäkseen on tähän saakka
tavattu.
RISTO. Mitä siellä ihminen enää tekee, kun rahat ovat menneet
huithelkkariin.
TOPPO. Eikä ne sinun kynsissäsi kauan riittäneetkään, se täytyy
tunnustaa.
RISTO. Oliko kumma. Yksi kuusi sataa markkaa. Ei sillä pitkälle juosta.
TOPPO. No, eihän se niin suuri summa liene mennäkseen, vaikka kyllä saa
hikoilla, ennenkuin se koossa on.
RISTO. Kävitkö muuten anniskelussa?
TOPPO. Sieltä juuri tulen.
RISTO. Ja siellä oli miehiä?
TOPPO. Kuinkas sitten. Ainahan siellä väkeä on, oli aika päivästä mikä
hyvänsä.
RISTO. Päivästä taikka yöstä. Kyllä me sentään olemme niitä velikultia,
Toppo, kun kaikki ympäri käy.
TOPPO. Älä sano! Mehän tässä vasta parhaita miehiä olemmekin, jos oikein
ajattelet. Tuskin maailma pystyssä pysyisikään ilman meitä.
RISTO. Ole nyt! Ihanko sinä tuota tosissasi sanot?
TOPPO. No, kuulehan! Kenen hartiat täällä kuorman kantavat, herrainko
vai työväen? Kuka työn tekee, ja kuka työstä hedelmät nauttii, selitäpäs
se seikka.
RISTO. Niin, niin, voi olla. Mutta minä oikeastaan tarkoitinkin
tällaisia maailmanmattia, kuin sinä ja minä ja moni muu.
TOPPO. Jotka muka juomme. Vaan siinäpä se juuri onkin. Näes, tässä
maassa on meidän osamme niin ylen viisaasti järjestetty, ettemme missään
tapauksessa ole tarpeettomia jäseniä yhteiskunnassa. Elimme niin tai
näin, aina me vain autamme maan parasta. Jos teemme työtä, se on hyvä,
jos juomme, ei sekään ole paha. Ellei olisi viinan juojia, ei olisi
viinakeittimöitä, ellei olisi viinakeittimöitä, ei valtio saisi
viinaveroja. Ja millä se sitten kouluja ja rautateitä laittaisi?
RISTO. Tosiaankin! Kun minä en ole tullut tuota ajatelleeksi. Sinä et
ole mikään tyhmä mies, sinä, Toppo.
TOPPO. Mutta herrat sen sijaan! Juovat kalliita ulkomaan juomia, käyvät
ulkomaan verassa, ruoat, huonekalut ja vihon viimeisetkin tarpeettomat
tarpeet, kaikki vaan pitää ulkomailta tuotaman. Eikö tämä rasita maata?
Ja millä se korvataan, ellei juuri alhaisemman kansan hiellä ja työllä.
RISTO. Ja nälällä.
TOPPO. Niin kyllä, nälällä vielä lisäksi. Rehkiköön meikäläinen kuinka
paljon hyvänsä, niin eipä sittenkään saa sen vertaa, että sillä
kunnolleen toimeen tulisi. Hullu paljon työtä tekee, viisas elää
vähemmälläkin. Minä puolestani en huolikaan työllä liiaksi hartioitani
kiskoa, vaan juon ennemmin, koska sillä vielä jalommasti hyödytän tätä
ihmiskuntaa.
RISTO. Kuin työnteolla?
TOPPO. No, aivan. Katsos, nyt, eikö tämä ole selvä. Jos teen työtä,
rikastutan vain entisiä rikkaita, että pääsevät elämään yhä suuremmassa
ylellisyydessä, mutta jos juon, niin edistän sivistystä maassa, ja se,
tiedämmä, on vähän toista se. Kun tässä tuonnoin luin sanomista, kuinka
suuret voitot anniskelut viimekin vuonna olivat antaneet, ja kuinka
niitä varoja sitten riitti lukusaliin, kansankirjastoon, tyttökouluun ja
kaikenmoisiin hyviin laitoksiin, niin jopa arvelin itsekseni (_laulaa_):
Ei saa moittia juomaripoikaa, juomaripoikaa, juomaripoikaa. Mies se on
paikallansa ja mies se on paikallansa--(_Taukoaa äkkiä; puhuu_.) Tule,
velikulta, anniskeluun.
RISTO. Dengi nietu.
TOPPO. Eikö sinulla ole mitään pantattavaa täällä?
RISTO. Vänta! Totta toisen kerran, sinä sanoit sanan. Annahan olla.
Leikkaamme tuosta Johannan kankaan poikki ja viemme sen anniskeluun
pantiksi. Mitä luulet? Käykö laatuun?
TOPPO. Miksei se kävisi; mutta mitä vaimosi siitä sanoo?
RISTO. Minä Johannasta vähät. Minkä hän minulle voi? Itkeä tirauttelee
ensin, hankkii sitten rahaa ja lunastaa kankaan pois. Sillä se on tehty.
Tulepas neuvomaan, en tiedä oikein, kuinka tässä pitäisi menettelemän.
TOPPO. Älä niin täperältä leikkaa, jätä korttelin verran kudottua ja
anna sitten mennä tuota rantua pitkin. Noin ikään. Ja nythän se on
poikki. Tukista vain irti vielä. Hätäkös tässä. Kyllä tällaisella
kankaalla aina viinaa saa. (_Laulaa_): Mitäs minä muuta kuin juon ja
rallaan henttuni tavaralla ja ralla. Mitäs minä muuta kuin juon ja
rallaan henttuni tavaralla--
RISTO. Ole nyt jo rallattelematta ja auta kangasta kääröön sinäkin.
Hyvästä lykystä Johanna vielä tulee kotiin, ennenkuin ehdimme tästä
pois.
TOPPO (_lyö jalallaan tahtia_). Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan
henttuni tavaralla ja ralla. Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan
henttuni tavaralla--
RISTO. Sinä olet ihan hullu, taikka olet jo saanut muutamia ryyppyjä
liikaa tänä aamuna.
TOPPO. Mies syö ja mies saa, ja miehelle Jumalakin antaa. Eikös meille
nytkin siunaantunut kohta toista, kun entinen loppui. Olemmehan me niitä
onnen poikia sentään.
RISTO. Mutta minä olen vallan hukassa tämän kankaan kanssa, kun sitä
vielä on niin pitkältä. Enhän minä saa sitä kokoon. Ja sinäkin piekset
suutasi siinä tyhjään etkä kehtaa edes auttaa.
TOPPO. Olet sinä oikea pöhkelö. Näytäs tänne. Mikä konsti tässä on. Sinä
vain suotta hätäilet. Noin sen pitää käymän, noin, ja noin. Kas, tuossa
noin. Pane se kauniisti käsivarrellesi. Ja nyt turskisti anniskeluun.
Kannattaakin poikain ylpeillä, kun on tuommoinen kangaspakka hartioilla.
RISTO. Kun ei vain Johanna tulisi meitä tiellä vastaan. Syntyisi siinä
pieni kahakka, ennenkuin ohi pääsisimme.
TOPPO. Älä pelkää, ei hän tule. Seuraa meitä hyvä lykky sen verran.
(_Aikovat mennä, kun samassa ovi aukeaa ja Leena-Kaisa astuu sisään_.)
RISTO (_pelästyy, hyppää Topon taakse ja koettaa kätkeä kangasta_). Nyt
tuli kummat!
TOPPO. Hulipit, sanoi ryssä, kun parta paloi.
LEENA-KAISA. Jumalan terveeksi. Mitäs minua noin pelästytte?
RISTO. Luulin teitä Johannaksi. Hyvää päivää!
LEENA-KAISA. Mihinkäs ollaan menossa?
RISTO. Eipä paljon mihinkään. Ajattelimme vaan pikipäin pistäytyä tästä
kaupungilla.
LEENA-KAISA. Onko Johanna kotosalla?
RISTO. Ei ole. Hän lähti käymään Vörskyn rouvan luona. Jotakin asiaa,
luulemma.
LEENA-KAISA. Mutta kuinka sitten voitte mennä pois ja jättää lapsen
yksin?
RISTO. Helkkarissa! En muistanut koko lasta.
TOPPO. Ja miestenkö sitten pitäisi lapsia paimentaman? Jo nyt maailma
kääntyy nurin.
RISTO. Ehkä Leena-Kaisa istuu täällä pojan luona sen aikaa. Kyllä
Johanna pian tulee, ei hän kauan viivy.
LEENA-KAISA, Yhden tekevää. Saatanhan minä jäädä tänne, koska teillä on
johonkin mentävää.
RISTO. Niinpä me lähdemme, Toppo.