RISTO. Ei hän minua kaipaa, älä sitä pelkää. Kiittää vain, kun pääsee.
HOMSANTUU. Sinusta miehestään! Kuinka se on mahdollista?
RISTO. Usko, jos tahdot, mutta niin on asiat. No, mitä tuumaat?
Lähdemmekö yhteen matkaan?
HOMSANTUU. Kun kysyn mummolta.
RISTO. Mummolta?
HOMSANTUU. Mummolta ja enolta, jotka nukkuvat tuolla ladossa. Heidän
seurassaan meidän kaiketikin tulisi vaeltaa.
RISTO. Helkkarissa! Vai on siellä ladossa ihmisiä. Puhutaan sitten
hiljaa. Tule istumaan tuonne puun juurelle, Kerttu, niin saamme
jutella,--tuonne vähän kauemmaksi.
HOMSANTUU. Miksi juuri sinne. Onhan tässäkin yhtä hyvä.
RISTO. Ei, tule tuonne, niin supatan jotakin korvaasi. No,--mitä sinä
epäilet?
HOMSANTUU. En tiedä. Nyt on jo yö ja siellä on niin pimeä.
RISTO. Älä ole lapsellinen, tule pois vain. (_Vetää Homsantuuta
kädestä_.)
HELKA (_huutaa ladosta_). Kerttu! Hei, Kerttu, oletko siellä ulkona?
HOMSANTUU (_vetää kätensä pois_). Laske minut, mummo huutaa. Ja mene
pian pois, Risto; mene mene, ettei mummo näe sinua.
RISTO (_tarttuu vielä uudelleen häneen_). Hiljaa!--Odotetaan pikkuisen,
ei suinkaan hän tänne tule.
HELKA. Kerttu, missä olet?
HOMSANTUU. Päästä minut, Risto, kyllä hän tulee. Parin päivän päästä
saat minusta tietoja, hyvästi siksi.
RISTO. Onko se varma?
HOMSANTUU. Luota siihen. Nyt hän jo tulee.