RISTO. Johanna, odota, älä mene. Kuule onko sinulla yhtään rahaa?
JOHANNA. Kuinka niin?
RISTO. Minä olisin tarvinnut. Anna tänne, äläkä tee verukkeita, näenhän
sen silmistäsikin, että sinulla on.
JOHANNA. On yksi ainoa markka, jonka sain kutomapalkkaa kahdesta
sukkaparista. En minä voi antaa sitä sinulle, Risto. Se täytyy panna
ruokaan, sillä lapsi itkee kotona nälissään.
RISTO. Joko sinä taas intät vastaan, vaikka hyvin tiedät, ettei se
mihinkään auta. Tuo nyt vain kauniisti raha tänne, niin pääset
vähemmällä vaivalla. Saat sinä aina toista sen verran kuin lapsen
ruokaan tarvitset.
JOHANNA. Kolme vuorokautta meni minulta ummelleen noita sukkia
kutoessani. Ennenkuin toisen markan ansaitsen, on lapsi kuollut nälkään.
Enkä minäkään enää kykene työhön, ellen saa leipää. Moneen päivään en
ole syönyt muuta kuin suolavettä ja perunoita. Lapsi kun sitten vielä
imee tyhjää rintaa, niin onko ihme, että voimat menevät. Tuskin enää
pysyn pystyssä.
RISTO. Kehtaat vielä valittaa. Eikö se ole oma syysi. Olisit mennyt
sepältä lainaamaan, niinkuin tuhannen kertaa olen sanonut. Hän sinulta
ei kumminkaan mitään kieltäisi.
JOHANNA. Enhän voi millään tavalla mennä velkaa tekemään, kun tiedän,
etten sitä koskaan saisi maksetuksi. Koetan sitten ennemmin hankkia
jollakin muulla keinolla taikka tulla ilman toimeen.
RISTO. Tee kuin tahdot, mutta syytä myös itseäsi, jos puutetta kärsit.
Ja vedä ja joutuin roposi esiin. Toppo tuolla nauraa, kun näin kauan
saan sinua rukoilla.
JOHANNA. En minä anna ainoata rahaani, en vaikka mikä olisi. Kuinka sinä
julkeatkin sitä minulta tahtoa. Eikä siinä kyllin, että olet juonut ja
tuhlannut kaikki entiset säästöni, vieläkö sinun lisäksi pitää penni
penniltä ryöstää minulta pienet ansionikin. Sinulla ei ole omaatuntoa,
ei hiventäkään. Onko tuo enää laitaa, ettei mies huoli käydä työssä enää
ollenkaan, juo vaan ja hurraa päivät päätään, siksi kun saa kaikki
hävitetyksi, mitä vaimo on koonnut. Ajattele sentään vähän, mikä meille
tulee eteen. Nyt olemme jo melkein maantiellä, eikä ole vielä kulunut
kuin vuosi siitä, kun yhteen menimme. Keppikerjäläisiä meistä tulee
tuossa paikassa, ei auta mikään.
RISTO. Oletkos huutamatta siinä. Kaiken näköisiä. Kun rupeaa pauhaamaan
keskellä toria aivan kuin hullu. Etkö sinä vähän häpeä. Ihmisetkin
sinuun katsovat kuin kummaan.
JOHANNA (_itkien_). Minkä sille taidan, kun olen näin onnettomaan tilaan
joutunut. En suinkaan minä itsestäni välittäisi, mutta lapsi raukka kun
saa kärsiä ja ihan nälkään nääntyä.
RISTO. Niin, itke siinä nyt vielä ja ruikuttele. Hyvästäkin asiasta
kuin yhdestä markasta. Luulisi jo olevan hengen hädässä.
JOHANNA. Yhdestä markasta! Onko tämä sitten ensikerran, kun minulta
väkisin otat hiellä ja vaivalla ansaitut pennini. Puhumattakaan niistä,
mitkä olin kerännyt ennen naimisiin menoani.
RISTO. Vai myötäjäisistäsi sinä tässä vielä rupeat ylpeilemään.
Mokomastakin summasta, kuin kuusisataa markkaa. Moni vaimo on tuonut
tuhansia ja kymmeniä tuhansia miehelleen eikä niistä sentään pitkiä
puheita pidä. Olet sinä se kapine, totta tosiaan.
JOHANNA. Ensi kerran niistä mainitsin ja olkoon myös viimeinen. En
tiedä, kuinka tuo pääsi suustani. Kun mieli on katkera, tulee ihminen
sanoneeksi paljon semmoista, jota ei tahtoisikaan.
RISTO. Niin, olkoon nyt; mutta tuo raha hyvällä jo tänne, taikka minä
käsken poliisia tuolta avukseni. Näytetään, saadaanko eukkoa
tottelemaan, vai ei. No, kuinka käy? Joko minä huudan? Hei, po--
JOHANNA. Ei, älä käske, tuossa on. Ottaisit henkesi samalla, että
pääsisin tästä kurjuudesta.
RISTO. Tästä kurjuudesta? Mikähän sinulla on hätänä siinä. Mene edes
kotia tillittelemään, ettet joudu vielä koko kaupungin pilkaksi. (_Menee
Topon luokse_.)
TOPPO. Noo, tuliko rahaa?
RISTO. Mikäs siinä oli. Näetkös tuota?
TOPPO. Hei, pullon hinta. Nytpä meidän kelpaa.
RISTO. Eukko minua vaan harmittaa. Kun pani vastaan, että pois tieltä.
TOPPO. Jo minä arvasin. Mutta ole mies, kärsi kaikki. Onhan jo
virsikirjassakin sanottu että miehen pitää usein vaimonsa heikkoutta
kärsimän. Ne, näet, kun ovat noita maailman hentoja astioita.
RISTO. Lähdemmekö sitten anniskeluun, vai kuinka?
TOPPO. Tietysti. Sinne menemme ja elämme taas niinkuin herrat vaan tämän
päivää. (_Laskee kätensä Riston kaulaan; laulaa_)--Ei saa moittia
juomari-poikaa, juomari-poikaa, juomari-poikaa, mies sen on paikallansa.
Ja mies se on paikallansa----(_Menevät oikealle_.)
VAPPU. Mihinkä sinä jäit, Johanna? Tule pois leipä-kauppaan tekemään.
JOHANNA. Toisen kerran, Vappu kulta. Nyt ei sovi.
VAPPU. Minkätähden ei? Hintaako moitit?
JOHANNA. Ei, en minä hintaa moiti, mutta tällä erää täytyy jättää
ostokset sikseen.
VAPPU. Tulehen kumminkin lähemmäksi, minulla olisi vähän muutakin
puhumista. Kuule, etkö sinä tahtoisi ruveta kutomaan kangasta? Vörskyn
rouva pyysi minua tässä tuonoin tiedustelemaan joltakulta luotettavaa
ihmistä, joka olisi taitava semmoiseen työhön. Ajattelin kohta sinua,
sillä muita en tunne, joiden rehellisyyttä voisin niin taata.
JOHANNA. Voi, kuinka mielelläni otan kankaan kutomista, jos vaan saan.
Sehän olisi minulle oikein suureksi avuksi näin tiukkana aikana, sillä
aina kankaalla kumminkin enemmän ansaitsee, kuin muulla käsityöllä. Joko
hän kuinka pian tahtoisi saada sen kuteille?
VAPPU. Mene kuulemaan. Sano, että minä sinut lähetin. Mutta yksi asia
vielä. Jos vain tahdot, niin saat minulta velaksi leipää. Tunnenhan
sinut sen verran. Maksat sitten kun voit.
JOHANNA. Tuhannen kiitosta! Nyt kun minulle tulee työtä, voin sen ehkä
piankin suorittaa.
VAPPU. Kas tässä on puoli leiviskää. Anna minä panen sen tuohon
vaatteeseen.
JOHANNA. Jumala palkitkoon sinulle hyvyytesi minua kohtaan, Vappu. En
taida sinua niin kiittää kaikesta kuin pitäisi. (_Sitoo nyyttinsä,
jättää hyvästi ja menee vasempaan_.)
HOMSANTUU (_tulee juosten oikealta ja lykkää yksipyöräisiä kärryjä,
joissa hänellä on perunoita.--Katupoikia seuraa häntä kintereissä_.)
POJAT. Homsantuu, mustalaistyttö! Homsantuu! Kenen perunamaassa olet
käynyt varkaissa?
HOMSANTUU (_torjuu poikia luotaan_). Oletteko siivolla siinä. Menkää
tiehenne mokomat.
POLIISI. Missä olet noita kasvattanut?
HOMSANTUU. En missään. Nostamapalkkaa olen saanut jok'ainoan. Mutta mitä
se sinuun kuuluu?
ENSIMMÄINEN POIKA. Sui muoria, onko muorilla vaaria?
TOINEN POIKA. Älkää menkö liian lähelle. Sillä on suu kuin syövällä sudella.
KOLMAS POIKA. Varikseltako sinä, Homsantuu, olet varren saanut, ja
korpiltako olet tuon nenän kopannut?
ENSIMMÄINEN POIKA. Kuinka sinusta tuli noin mustaverinen sitten vielä.
Lieköhän emosi sinut kekäleistä keräillyt, sysilöistä synnytellyt?
(_Risto ja Toppo tulevat perälle. Toppo estelee Ristoa menemästä
Homsantuun luokse_.)
TOINEN POIKA. Ettemmekö sinun sukuperääsi tuntisi, Homsantuu?
Mustalainen äitisi oli.