"Älkää vaivatko itseänne. Minä tiesin, että hän on teille tarpeen ja
toin hänet muassani. Kummallisin seikka tässä on se, että kaikkeen on
syypää parturi Vosnesenskoi kadulta, joka nyt istuu lukon takana. Minä
jo kauan aikaa sitten huomasin hänet juopoksi ja varkaaksi, ja vielä
kaksi päivää sitten nyhtäsi hän eräästä puodista tusinan nappeja. Nenä
itse on ihan samallainen kuin se oli ennenkin." Tämän sanottuaan
tarkastaja työnsi kätensä taskuunsa ja veti sieltä esiin paperiin
käärityn nenän.
"Niin, hän se on!" huudahti Kovalev, "totta tosiaan, oma nenäni! Juokaa
kanssani tänään kupillinen teetä."
"Pitäisin sitä mitä suurimpana kunnianani, mutta en voi mitenkään,
sillä minun täytyy pistäytyä tuonne rangaistuslaitokseen... Hirveästi
ovat kaikkien ruokatavarain hinnat nousseet... Minulla on kotona
elätettävänä anoppi, se on, vaimoni äiti, ja lapset; vanhimmasta on
sangen suuret toiveet, erittäin viisas poika; mutta ei ole varoja
minkäänlaista korkeampaa kasvatusta varten..."
Kollegi-assessori jäi tarkastajan mentyä muutamaksi minutiksi aivan
hämmennyksiin ja hetken perästä tuskin sai näkö- ja tunto-aistinsa
takasin, ja tähän tilaan saattoi hänet odottamaton ilo. Hän otti
varovasti kadoksissa olleen nenän molempaan näppiinsä ja katseli sitä
vielä kerran tarkasti.
"Totta tosiaan, sama nenä!" puhui hän. "Tuossahan vasemmalla puolella
on tuo näpykkäkin, joka siihen eilen ilmaantui". Majuri milt'ei
naurahtanut ilosta.
Mutta maailmassa ei mikään ole pysyväistä, niinpä riemukin seuraavalla
minutilla ensimmäisen jälkeen jo oli laimeampi; kolmannella se jo
heikkoni koko lailla -- ja viimein -- huomaamatta haihtui sielun
tavalliseen tyyneyteen, niinkuin saari, jonka veteen pudotettu kivi
siihen muodostaa, vähitellen tasoittuu sileälle pinnalle. Kovalev
rupesi tuumailemaan ja hoksasi, ett'ei asia sillä ollutkaan tehty: nenä
on kyllä löydetty, mutta pitäähän se asettaa, sovittaa paikalleen.
"Mutta jos se ei pysykään siinä?"
Tämä kysymys saattoi majurin vaalenemaan.
Selittämättömän kauhun valtaamana hypähti hän pöydän ääreen ja nosti
eteensä peilin, ett'ei vahingossa asettaisi nenää väärälleen. Hänen
kätensä vapisivat. Varovasti, huolellisesti asetti hän nenän entiselle
paikalleen. Voi kauhua! Nenä ei pysykään kiinni!... Hän laski sen
suunsa eteen, lämmitteli sitä hengityksellään ja kohotti sen taasen
poskien väliselle tasaiselle paikalle; mutta nenä ei vaan juurru
kiinni.
"No, no siinä, pidä kiinni, hullu!" jutteli hän nenälle, vaan tämä oli
kuin puusta tehty ja putosi pöydälle mätkähdyksellä semmoisella, että
olisi luullut sitä korkkipalaseksi. Majurin naama vääristyi ikäänkuin
suonen vedosta. "Mutta eiköhän se juurru kiinni?" tuumaili hän kauhusta
vaaleana. Vaikka hän olisi kuinka monta kertaa asettanut sen omalle
paikalleen -- olivat hänen vaivansa turhat, niinkuin ennenkin.
Hän huusi Ivania ja lähetti hänet lääkäriä hakemaan, joka asui talon
paraimmassa kortteerissa, ensi kerroksessa. Tämä lääkäri oli
ulkomuodoltaan komea mies, hänellä oli jyhkeät, pikimustat poskiparrat,
nuori, terve rouva, söi aamulliseksi tuoreita omenia ja piti suutansa
tavattoman puhtaana, huuhdellen sitä joka aamu melkein kolme
neljännestä tuntia ja hivuttaen hampaitaan viidenlaisilla harjasilla.
Lääkäri tuli heti paikalla. Kysyttyään joko siitä oli pitkä aika kun
onnettomuus tapahtui, kohotti hän majuria leuasta ja antoi hänelle
keskisormellaan siihen paikkaan, jossa ennen nenä oli ollut,
näppäyksen, niin että majurin täytyi temmata päänsä taaksepäin
semmoisella voimalla, jotta se komahti seinään. Lääkäri sanoi, ett'ei
tuo merkinnyt mitään ja neuvottuaan majuria tulemaan vähän kauemmas
seinästä, käski hänen kääntää päänsä ensin oikealle ja koettaen sitä
paikkaa, jossa nenä ennen oli ollut, myhähti: "hm!" ja sitten käski
hänen kääntää päänsä vasemmalle ja päästi äänen "hm!" sekä lopuksi
antoi keskisormellaan näppäyksen, niin että majuri Kovalev tempasi
päänsä ikäänkuin hevonen, jolta tahdotaan hampaita katsoa. Tämmöisen
tutkimuksen tehtyään lääkäri ravisti päätään lausuen: "Ei, ei sovi.
Parempi on että jäätte nenättömäksi, sillä saattaa käydä vielä
pahemmin. Sen kyllä voi liittää siihen; vaikkapa liittäisin heti
paikalla; mutta minä vakuutan, että näin on paljoa parempi."
"Tämäpä hyvä! mitenkä minä nenättömäksi voin jäädä?" sanoi Kovalev.
"Pahemmaksi ei asia enää voi tulla, kuin se nyt on. Tämähän on piru
ties mitä! Minne voin näyttäytyä, tämmöisen irvinaaman kanssa? Minulla
on ylhäisiä tuttavia; tänä iltanakin minun pitää olla kahdessa talossa.
Minulla on paljo ystäviä: valtioneuvoksen rouva Tschehtirev,
Padtotschin, staapiupseerin rouva... vaikk'ei minulla hänelle viimeisen
tekonsa tähden muuta asiaa olekaan kuin poliisin kautta... Olkaa niin
hyvä", jatkoi Kovalev rukoilevalla äänellä, "eikö löydy keinoa?
Asettakaa jollakin tavalla se siihen kiinni; vaikk'ei niin hyvinkään,
kunhan vaan kestäisi, voinhan minä kädelläni suojella sitä
vaarallisissa tiloissa. Muuten minä en tanssikaan, että jollakin
varomattomalla liikkeellä voisin sitä vahingoittaa. Mitä
kiitollisuuteen tulee, teidän vaivojenne tähden, voitte olla varma,
että minkä minun varani myöten antavat..."
"Uskokaa", sanoi tohtori ei juuri kovalla, joll'ei vienollakaan,
äänellä hyvin sävyisästi ja lempeästi, "etten minä parantele sairaita
voiton tähden. Se on vasten minun tapaani ja mielipiteitäni. Totta on,
että minä otan vaivoistani jotain, mutta ainoastaan sentähden, ett'en
kiellollani ketään loukkaisi. Minä kyllä voin asettaa nenän paikalleen,
mutta minä vakuutan kunniani kautta, joll'ette sanaani usko, että asia
tulee siitä vaan pahemmaksi. Paljo parempi on, jos antautte luonnon
vaikutuksen alle. Peskää useammin itseänne kylmällä vedellä, ja minä
vakuutan, että te nenätönnä tulette olemaan yhtä terve, kuin jos teillä
nenä olisi. Nenän neuvon minä teitä taas pahemaan sprii-astiaan tahi,
vielä parempi, kaatamaan astiaan kaksi ruokalusikallista väkevää viinaa
ja kuumennettua etikkaa -- silloin voitte saada nenästänne melkoisen
rahasumman. Minä itse ostan sen, joll'ette liian paljo siitä vaadi."
"En, en! En missään tapauksessa myy sitä!" kiljasi epätoivoissaan
majuri Kovalev, "kadotkoon ennen!"
"No, suokaa anteeksi!" lausui tohtori kumartaen, "minä tahdoin olla
teitte hyödyksi... Mitäpä minä sille sitte voin! Ainakin näette hyvän
tahtoni." Tämän sanottuaan tohtori majesteetillisen näköisenä läksi
huoneesta. Kovalev ei eroittanut edes hänen kasvojaankaan ja, syvässä
tunnottomuudessa ollen, näki ainoastaan tohtorin mustan hännystakin
hihoista esiinpistävät, puhtaat ja lumivalkeat mansetit.
Seuraavana päivänä päätti hän ennen kanteen nostamista kirjoittaa
staapiupseerin rouvalle, eikö tämä suostuisi oikeuteen menemättä
korvaamaan hänelle hänen vahinkonsa. Kirjeen sisältö oli seuraava:
Kunnioitettava rouva
Aleksandra Grigorjevna!
En voi ymmärtää Teidän kummallista menettelyänne. Olkaa varma
siitä, että tällä käytöksellänne ette mitään voita, ettekä saa
minua pakoitetuksi ottamaan vaimokseni tytärtänne. Uskokaa, että
juttu minun nenästäni on kokonaan selville saatu samoin kuin
sekin, että asia on pääasiassa Teidän toimeenpanemanne, eikä
kenenkään muun. Sen äkkinäinen eroaminen oikeasta paikastaan,
sen karkaaminen ja muutteleminen ensin virkamieheksi ja viimein
alkuperäiseen muotoonsa, ei ole mitään muuta kuin seurauksia
Teidän ja niitten toimeenpanemasta noitumisesta, jotka
harjoittelevat niitä teidän mielestänne kunniallisia askareita.
Minä puolestani pidän velvollisuutenani ilmoittaa Teille
ajoissa, että jos ei mainitsemani nenä tänään vielä ole pantu
omalle paikalleen, minä olen pakoitettu hakemaan lain suojaa
ja puolustusta.
Muuten täydellisestä kunnioituksesta Teihin on minulla kunnia
olla
nöyrin palvelijanne
Platon Kovalev.
Vastaus:
Kunnioitettava herra
Platon Kusmits.
Suuresti kummastelen teidän kirjettänne. Minä lausun suoraan,
ett'en odottanut Teiltä tuommoisia epäkohteliaita moitteita.
Minä vakuutan, ett'en ole koskaan tuota virkamiestä, josta
puhutte, kotiini vastaanottanut, en sala- enkä julki puvussa.
Onhan minun luonani tosin kyllä ollut Philip Ivanovits
Potanschikov. Ja vaikka hän, käytökseltään siivo ja tiedoiltaan
etevä ja oppinut mies, pyysi tyttäreni kättä, en minä koskaan ole
hänelle antanut pienintäkään aihetta toivoon. Te mainitsette
vielä jotain nenästä. Jos sillä tarkoitatte, että minä muka
antaisin Teille pitkän nenän, se on, antaisin teille muodollisen
kiellon, kummastuttaa minua, että Te siitä puhutte, vaikka
tiedätte että minä aina olen ollut ihan vastaista mieltä, ja jos
Te vielä nytkin kositte tytärtäni laillisella tavalla, olen
valmis heti paikalla Teille mieliksi tekemään, jotta se
todistaisi ainiaan elävintä myötätuntoisuuttani Teihin, ja
siinä toivossa jään aina valmiiksi palvelijaksenne.
Aleksandra Podtotschin.
"Ei", virkkoi Kovalev tämän kirjeen luettuaan, "hän on toden totta
viaton. Ei hän voi olla syyllinen. Kirje on kirjoitettu niin, ett'ei
sitä voi sillä tavoin syyllinen ja rikoksellinen kirjoittaa."
Kollegi-assessori oli tottunut semmoisiin asioihin, sillä hän oli
ollut lähetettynä useampia kertoja Kaukasoon tutkintoa pitämään.
"Mitenkä sitten, millä ihmeen tavalla tässä on käynyt? Piru itse tämän
yksin voi selittää!" sanoi hän viimein laskien kätensä alas.
Sillä välin levisi huhu tästä ihmeellisestä tapauksesta koko
pääkaupunkiin ja tietysti, niinkuin tavallista, kaikellaisilla
lisäyksillä. Nytpä kaikkien huomio kääntyi tähän ihmeesen; vast'ikään
oli yleisö ollut kiintyneenä kokemuksiin magnetismin vaikutuksesta.
Sitä paitsi kertomus tanssivista tuoleista Konjuschennoi-kadun varrella
oli vielä vireänä muistissa; eipä siis ihme että pian ruvettiin
kertomaan kollegi-assessori Kovalev'in nenän tarkalleen kello kolme
käyskentelevän Nevskillä. Uteliaita kokoontui joka päivä joukottain.
Joku tiesi kertoa, että nenä oli muka Junker'in makasiinissa -- ja
Junkerin eteen ilmaantui semmoinen tungos ja ahdinko, että poliisin
täytyi ryhtyä asiaan. Eräs arvoisan näköinen poskiparrakas
keinottelija, joka tavallisesti teaterien edessä myyskenteli
kaikellaisia kuivia paistoksia, teetti varta vasten puusta mukavia,
kestäviä rahia, joille kehoitti uteliaita nousemaan, vaatien tuosta
ainoastaan kahdeksankymmentä kopekkaa. Eräs täysinpalvellut översti
läksi tahallaan tätä varten tavallista aikaisemmin liikkeelle kotoaan
ja tunkihe suurella vaivalla väkijoukon läpi; mutta suurimmaksi
kummastuksekseen näki makasiinin ikkunassa nenän sijassa tavallisen
villavaatteen ja kivipiirroksen sukkaaneulovasta tytöstä, jota puun
takaa katseli pienipartainen keikari liivit hajallaan, kuvan, joka jo
oli rippunut samalla paikalla enemmän kuin kymmenen vuotta.
Poiskääntyessään lausui hän harmissaan: "Kuinka rohjetaan tämmöisillä
tyhmyyksillä ja väärillä huhuilla hämmentää kansaa?" Sitten levisi
huhu, ett'ei majuri Kovalev'in nenä kävellytkään Nevskillä, vaan
Taurian puutarhassa, että hän muka jo aikaa sitten oli siellä
ollut, että Hosrev-Mirfa, siellä asuessaan, oli ihmetellyt tätä
luonnonleikkiä. Muutamat Kirurgian Akademian ylioppilaat läksivät
sinne. Eräs ylhäinen, arvoisa rouva pyysi erityisellä kirjeellä
puutarhan hoitajaa näyttämään hänen lapsilleen tätä harvinaista
ilmiötä, jos mahdollista opettavaisten ja nuorisolle hyödyllisten
selitysten kanssa.
Näihin juttuihin olivat erittäin mieltyneet kaikki nuo maalliset
näytelmäin jokapäiväiset ihailijat, joitten mielitekona on naisten
aivojen sekoittaminen, sillä siihen aikaan näkyvät nämä kokonaan
menettäneen puolustus-kykynsä. Suuri osa arvokkaita, yhteisen hyvän
harrastajoita olivat kovasti pahoillaan. Eräs herra ei sanonut
ymmärtävänsä, kuinka nykyisenä sivistyneenä aikakautena tuommoiset
tyhmät valheet voivat levitä ja lausui kummastelevansa, kuinka
hallitus ei käännä niihin huomiotansa. Tämä herrasmies näkyy
kuuluneen niitten herrojen joukkoon, jotka tahtoisivat kietoa
hallitusta kaikkiin, jokapäiväisiin riitoihin akkojensakin kanssa...
mutta tässä haihtui tapausten juoksu kokonaan hämärään eikä ole
tietoa siitä, kuinka sitten kävi.