Ei Aarnold välittänyt edes hänen tilastaan, minkä hän sille voi että
säikähti, oliko siinä suuttumisen syytä, eihän hän tahallaan
parkaissut.--Aika ihminen, hän sanoi. Oliko hän tavallisen, terveen
ihmisen veroinen, kuka tiesi, mitä tämä häneen vaikuttikaan? Eikä
auttanut tehdä mitään hyviä päätöksiä, ei auttanut hänen koettaakaan,
Aarnold vihasi häntä, ei heille onnea enää koituisi--parasta kun hän
kuolisi pois, sitä kait Aarnold toivoikin--
Aarnold odotti, katsoi ovelta, ja odotti vielä hetken.
--Menkää nyt, hyvä rouva, että lehtori pääsee ruualle, sanoi Miina.
--En minä voi syödä.
Hän puhkesi uuteen yhä rajumpaan itkuun. Aarnold istui pöytään, söi
vain muutaman palan ja lähti omaan kammariinsa. Ei tuonut kelloaan
hänelle niinkuin tavallisesti eikä pyytänyt herättämään.