Fastolf (äkkiä sisään tullen).
On mahdotointa kansa hillitä.
Se raivokkaana neidon surmaa vaatii,
Hän tappakaat ja hänen päänsä maahan
Tän tornin harjakkeelta viskatkaat.
Ei verta näkemättä joukot tyynny.
Isabella (tulee).
He tikapuita tuovat, tänne käyvät.
Jo myöntykäätte! Onko oottamista,
Siks' kunnes koko tornin raivossaan
He saartavat, ja surman saamme kaikki?
Hänt' ette auttaa voi. Hän altiiks' pankaat.
Lionel.
He ryntää koittakoot! He melskatkoot!
Tää linna vahva on, sen raunioihin
Ma ennen jään, kuin heille lannistun.
-- Oi, vastaa mulle, neitsyt! Ollos mun,
Ja koko maalimalta sua suojaan.
Isabella.
Hyi, ootteko te mies?
Lionel.
On omaises
Sun hyljänneet; oot tehtävästäs päässyt
Nyt isänmaatas kohtaan. Kosiaskin,
Nuo pelkurit, on sinun jättäneet;
Sun kunniaas he eivät puoltaa tohdi.
Vaan mie _mun_ kansaltani ja _sunkin_ myös
Sua suojelen. -- Mun kerta luulla annoit,
Ett' henkeni sull' kallis ois! Ja silloin
Sun vainolaisna taistelussa näin:
Nyt ystäväs oon ainokainen.
Johanna.
Oot maani vainolainen. Yhteyttä
Ei meidän keskenämme olla taida.
Sua lempiä en voi, vaan sydämes
Jos mulle taipuu, anna siunausta
Sen kansoillemme tuoda. -- Sotajoukkos
Vie isänmaani tantereilta pois,
Kaikk' avaimemme työnnä kaupunkeihin,
Jotk' anastitte, ryöstöt kaikki korvaa,
Saa vangit irti, pyhän liiton panttia
Käy antamaan, niin kuninkaani eestä
Ma sulle rauhaa tarjoon.
Isabella.
Tahdotkos
Meill' kahlehissa lakiloita säätää?
Johanna.
Tee aikanaan, min tehdä täytyy toki
Englannin ruoskaa Franskan maa ei kärsi.
Ei, eipä koskaan! Sotajoukoillenne
Se haudaks' muuttuu ennen. Kaatuneet
On parhaimpanne, paluuretkeä
Jo aatelkaatte; kunnian ja vallan
Te hukkasitte tok'.
Isabella.
Oi, voitteko
Tuot' uhmausta kuulla?
Kymmenes Kohtaus.
ERÄS KAPTEINI (tulee äkkiä).
Kapteini.
Joutukaatte!
Oi joutukaatte joukkojamme viemään!
Tänn' Franskalaiset lippunensa käyvät,
Ja heidän miekkojansa laakso vilkkuu.
Johanna (innostuksissa).
Tänn' Franskalaiset käyvät! Taisteluun
Englantilaiset korskat! Urhoutta
Nyt koitetaan!
Fastolf.
Sun riemus, hurja, häädä!
Tän päivän loppua et nähdä saa.
Johanna.
Mun maani voittaa, kuolla taidan! Urhot
Mun kättäni sen koommin eivät kaipaa.
Lionel.
Ma noita pelkureita ilkun. Heidän
Kaks' kymmenesti karkotimme, ennen-
Kuin urhoneitsyt heidän eellään kulki!
Ma yhtä vailla koko kansaa hyljin,
Ja senpä heittivät. No, Fastolf, käydään!
Crecyn ja Poitierin päivä uusi
Me heille hankitaan. Te, kuninkaatar
Tänn' neidon vartiaksi jääkäät, siksi
Kuin tappelusta päästään! suojaksenne
Viis' kymment' urhoo ma torniin heitän.
Fastolf.
Kuin? Vihollista vastaan lähdetäänkö,
Tää hurja selkähämme jättäen?
Johanna.
Naisvankia sa kauhistutkos?
Lionel.
Lausu,
Ett' poijes, neitonen, et päästä pyydä!
Johanna.
Pois päästä ainoa on toivoni.
Isabella.
Häll' kolmet raudat pankaat! Hengelläin
Ma vastaan, ettei karkuhun hän pääse.
(Hänen uumillensa ja ranteimiinsa pannaan raskahammat kahleet).
Lionel (Johannalle).
Sen tahdot! Meitä vaadit! Viel' on aika:
Sie Franska heitä, liity Englantiin,
Ja irki pääset, ja ne hurjat, jotka
Nyt vertas etsivät, sun mieltäs noutaa.
Fastolf (vaatimalla).
Pois, poijes, päällikkömme!
Johanna.
Sanas säästä!
Tänn' Franskalaiset käyvät! Miekkaan ryhdy!
(Torvet soivat. Lionel rientää pois).
Fastolf.
Te tehtävänne, kuninkaatar, tiette!
Jos meistä onni luopuu, armeijamme
Jos pakosalla näätte --
Isabella (paljastaen tikarin).
Älkäät surko,
Hän tuhoamme näkemään ei jää.
Fastolf (Johannalle).
Sun määräs tiedät. Ano kansalles
Nyt onnea!
(Hän menee).
Yhdestoista Kohtaus.