Johanna (sotamiehille).
Englantilaiset! Älkäät kynsistänne
Mua päästäkö! Mull' kostakaatte! Miekat
Mun sydämeeni syöskäät! Hengetöinnä
Ma päällikkönne luokse laahatkaat!
Oi aatelkaat, ett' teidän mainoimmat
Ma surmasin, ett' teit' en säälinyt,
Ett' brittiläistä verta virrottain
Ma vuodatin, ett' urhopojiltanne
Ma paluupäivän riemun ryöstin pois!
Mun vertani nyt etsikäätte! Nyt
Oon vallassanne: heikkona kuin nyt
En aina liene --
Sotamiesten Päämies.
Me käsky täytetään!
Johanna.
Oi täytyneekö
Viel' kurjemmaks' kuin nyt mun muuttua!
Oi hirmuneitsyt! Lyöntis kirveltää!
Oi, ootkos tykkänään mun hyljännynnä?
En jumalaa, en enkeleitä nää;
On ihmeet poissa, taivas peittynynnä.
Franshan leiri.
Seitsemäs Kohtaus.
DUNOIS ARKKIPIISPAN ja Du CHATELLIN välissä.
Arkkipiispa.
Tuo synkkä mieli voittakaatte, prinssi!
Luo kuninkaanne kääntäkäätte taas,
Oi, älkäät heittäkö nyt asiaamme,
Kun, ahdingossa ollen uudestaan,
Me urhomiekkoanne tarvitaan.
Dunois.
Miks' ahdingossa ollaan? Miksi noussut
On vainolainen taas? Ol' kaikki tehty,
Ol' Franska voittanut ja sota loppu
Te auttajamme karkotitte: itse
Nyt auttajanne olkaat! Leiriä
En nähdä tahdo, miss' ei häntä löydy.
Du Chatel.
Oi malttakaatte! Moista vastausta
Meill' älkäät antako!
Dunois.
Du Chatel, vaiti!
Ma teitä kammon, teit' en kuulla voi:
Te ensimmäisnä häntä epäilitte.
Arkkipiispa.
Ken eikö eksynyt ja horjununna
Sin' inhopäivänä, kun kaikki
Vaan häntä vastaan todistusta kantoi!
Me hurmoksissa oltiin, heijahtain
Se puuska sydäntämme kohtas -- Kenpä
Ois tutkimahan ehtinynnä silloin?
Nyt malttia me saamme uudestaan;
Me hänen näämme semmoisna kuin täällä
Hän kulki, moittimista emme löydä --
Me väärin tehnehemme peljätään --
On kuninkaamme katumuksissaan,
La Hire on lohdutoinna, itseään
Burgundi syyttää, kaikki murheesen
Nyt sulkeuu.
Dunois.
Hän pettäjäkö? Totuus
Jos näkyväisen muodon ottaa tahtois,
Sen hänen katsantonsa kantaa täytyis!
Jos puhtautta, vakavuutta maassa
On niissäkään -- ne hänen huulillaan
Ja hänen silmissänsä olla täytyy!
Arkkipiispa.
Meit' ihmehellä taivas johtakoon
Ja salaisuuden ilmi tuokoon, jonne
Ei kuolevaisen silmä tungekaan,
Vaan kuinka tuota selvitän ja suorin,
Me jomminkummin oomme rikkoneet:
Me hornan juoniloilla taistelimme,
Tai pyhän karkotimme, kummallai
Me taivon rankaistusta kartutimme
Tän kurjan maamme päälle uudestaan.
Kahdeksas Kohtaus.
Eräs AATELISMIES. EDELLISET, sittemmin RAIMOND.
Aatelismies.
Yks' nuori paimen teitä etsii, prinssi,
Teit' itseä hän puhutella tahtoo,
Hän neitsyeltä viestit tuopi --
Dunois.
Joudu!
Hän tänne saata! Hältä viestit tuo hän!
(Aatelismies avaa oven Raimondille.
Dunois rientää häntä vastaan).
Miss', miss' on neitsyt!
Raimond.
Onni teidän, prinssi!
Ja minun myös, ett' hurskaan arkkipiispan,
Tän pyhän miehen, sorretuitten turvan
Ja hyljätyitten isän, täällä nään!
Dunois.
Miss', miss' on neitsyt?
Arkkipiispa.
Lausu, poikani!
Raimond.
Hän ilki-taikuri ei oo; Sen vannon
Ma Jumalan ja pyhimysten kautta.
On kansa eksyksissä. Puhtauden
Te hylkäsitte; Herran valikoitun
Te karkotitte!
Dunois.
Missä on hän? Lausu!
Raimond.
Hänt' Ardenneissa kierrellessään
Ma seurasin; hän sydämensä mulle
Toi ilmi. Vaivoihin ma kuolla tahdon.
Ma autuudenkin panen altihiksi,
Jos virheetöin ja puhdas ei hän oo!
Dunois.
Ei taivon päiväkään oo puhtahampi!
Miss' on hän? Lausu!
Raimona.
Oi, jos sydämenne
On Herra kääntänyt -- niin joutukaat,
Hänt' auttakaat! Hän Brittiläisten luona
On vankina.
Dunois.
On vankina?
Arkkipiispa.
Se raukka!
Raimond.
Kun Ardenneissa suojaa etsittiin,
Sai kuninkaatar hänen kynsihinsä,
Ja Brittiläisten valtahan hän joutui.
Oi, auttakaatte hirmukuolemasta
Teit' auttanutta!
Dunois.
Aseisihin kohta!
Nyt torvet soikohon! Nyt rummut käyköön!
Kaikk' kansat, koko Franska nostakaat!
Pois poijes! Panttina on kunniamme,
On särkymäisillänsä valtikkamme.
Nyt verta uhratkaat ja henki myös!
Me ennen iltaa hänen kirvotamme.
(Menevät).
Vartiotorni, ikkuna ylhäällä.
Yhdeksäs Kohtaus.