Johanna.
Sen tehdä tahdon juuri!
Siit' eipä kenkään estä -- Kulkaat, Kulkaat!
Se Franskan marssi on! Kuin rohkeana
Se sydämeeni soi ja voitollisna!
Englantilaisten turma! Meidän voitto!
No urhokkaani! Nouskaat! Teitä läsnä
On neitsyt: edellänne niinkuin ennen
Hän lippua ei kanna -- raudat raskaat
Hänt' estävät; vaan tyrmästään kuin lintu
Pois soiton lentimillä henki kiitää.
Isabella (yhdelle sotamiehelle).
Käy tannerpuolisehen vahtimoon,
Ja mulle virka, kuinka onni kääntyy.
(Sotamies nousee vahtimoon).
Johanna.
No, rohkeutta, kansa! Viime puuska
Nyt on! Yksi voitto vaan, ja vaino vaipuu!
Isabella.
No, mitä näät?
Sotamies.
He yhteen sattuvat,
Yks' hurja, yllä talja tiikerin,
Tuoll' Berber-ratsullansa eellä syöksee.
Johanna.
Se Dunois on! Rohkeutta, urho!
Sun kanssas voitto on!
Sotamies.
Burgundilainen
Käy siltaa vastaan.
Isabella.
Sata keihoa
Sen pettoniekan rintaan tunkekoon!
Sotamies.
Lord Fastolf miesnä häntä vastaan hyökkää.
He maahan astuvat, mies miestä vastaan
Käy herttuan ja meidän joukot.
Isabella.
Etkös
Dauphinia voi nähdä? Etkös tunne
Siell' kuninkuuden merkkilöitä?
Sotamies.
Kaikki
On tomun peittehessä.
Johanna.
Multa jos
Hän silmät saisi, tai jos tuolla oisin,
Ei pienen pientä huomaamatta jäisi
Mie viiriäiset taivon alla luen
Ja haukan ilman äärilöiltä tunnen.
Sotamies.
On kaivannolla suuri tunko; siellä
Ma mahtavimmat näen.
Isabella.
Kannetaanko
Viel' lippuamme?
Sotamies.
Korkealla aivan.
Johanna.
Jos muurin halkeemasta nähdä voisin,
Ma silmin tappelua johtaisin!
Sotamies.
Voi mua, mitä näänkään! Päällikkömme
On saarroksissa.
Isabella (sivaltaa tikarin Johannaa vastaan).
Kuole, onnetoin!
Sotamies (äkkiä).
Hän vapaaks' pääsee. Fastolf vihollista
Käy selkähän -- hän heidän parveen hyökkää.
Isabella (vetää tikarin takaisin).
Sen lausui enkelis!
Sotamies.
He karkaavat!
Isabella.
Ken karkaa?
Sotamies.
Franskalaiset ja Burgundit.
On tanner täynnä karkulaisia.
Johanna.
Voi Herra! Niinkö minun ylön-annoit!
Sotamies.
Tuoll' haavotettu viedään. Kansa häntä
Käy auttamaan, hän ruhtinaalta näyttää.
Isabella.
Hän brittiläinenkö?
Sotamies.
Nyt kyperän
Hält' ottavat; kreiv' Dunois se on.
Johanna (rytkäisee vavahtaen kahleitansa).
Ja mie oon kahlehdittu nainen vaan!
Sotamies.
Ken sinilevätissä, kultareunus
Ymp' ympärillä käy?
Juhanaa (vilkkaasti).
Se kuninkaani!
Sotamies.
Hält' orhi säikähtää -- se nousee -- kaatuu --
Hän irki ponnistaa --
(Johanna noudattaa näitä sanoja kiihkeillä liikenteillä).
Sinn' meikäläiset
On täyttä vauhtia jo luotumassa --
Hän kiinni saadaan -- ympäröitään --
Johanna.
Eikö
Nyt enkeleitä taivahalla ookaan?
Isabella (irvistellen).
Nyt aika on! Sie auttaja, nyt auta!
Johanna (lankee polvillensa ja rukoilee erinomaisen hartaalla äänellä).
Mun kuule, Herra hädän hieverissä!
Sun puolees, sainehesti rukoellen,
Sun taivahases sieluni ma nostan.
Sie hämmähäkin siimat kestäviksi
Kuin laivanköydet tehdä voit; sun mahtis
Voi tukevimmat vaskikahlehet
Kuin hämmähäkin siimat pirstata --
Sie tahdot, ja nää raudat kirpovat,
Tää muuri halkee -- Simsonia autoit,
Kun sokeana, kahlehissaan seisoi
Ja pöyhkeöiltä vainolaisiltaan
Sai irvistystä. -- Sinuun luottaen
Hän pylvähisin voimakkaasti tarttui
Ja tempasi, ja huone raukes.
Sotamies.
Eija!
Isabella.
No mitä?
Sotamies.
Vankina on kuningas!
Johanna (kavahtaa ylös).
No, Herra suuri, mua auta!
(On molemmin käsin ja kaikin voimin tarttunut kahleisinsa ja
repinyt ne rikki. Hyökkää samassa silmänräpäyksessä lähimmäisen
sotamiehen päälle, temmaa häneltä miekan ja kiiruhtaa ulos.
Kaikki tuijottavat hänen peräänsä hämmästyneenä).
Kahdestoista Kohtaus.
EDELLISET paitsi JOHANNAA.
Isabella (pitkän äänettömyyden jälkeen).
Kuin? Unta näinkö? Kuinka pois hän pääsi?
Kuin kahlehensa mursi? Koko mailma
Mua tuota uskomaan ei saisi, ellen
Sit' itse nähnyt ois.
Sotamies (vahtimosta).
Häll' siivet onko?
Vai veikö tuulenpuuska hänen maahan?
Isabella.
Hän maassa onko? Lausu?
Sotamies
Tappelussa
Hän kulkee -- näköäni vikkelämmin --
Nyt tuolla on hän -- ja nyt tuolla taas --
Yht' aikaa hänen moniaalla nään!
Hän joukot jakaa -- Kaikki häntä karkaa;
Hän Franskalaiset taasen järjestää!
-- Voi mua! Meikäläiset aseitaan
Jo heittävät, ei lippujamme näy --
Isabella.
Hän voiton varman meiltä tempaiseeko?
Sotamies.
Hän kuningasta kohden ryntää -- hänen
Hän saattaa -- tappelusta hänen vie.
-- Lord Fastolf kaatuu -- Päällikkömme vangiks'
On käynyt.
Isabella.
Vaiti, vaiti! Alas täältä!
Sotamies.
Oi paetkaatte! Teidän kimppuhun
Jo luotuvat, päin torniamme käyvät.
(Astuu alas vahtimosta).
Isabella (paljastaen miekkansa).
Niin taistelkaatte, kurjat!
Kolmastoista Kohtaus.
La HIRE saapuu SOTAMIESTEN kanssa, hänen tullessansa
Kuningattaren väki heittää aseensa.
La Hire (lähestyy häntä kunnioituksella).
Herran tahdon
All' taipukaatte -- Ritarinne meille
On autaunna, vastustaa ei auta!
Teill' apuani tarjoon. Määrätkäät,
Minn' teidät viedä saamme?
Isabella.
Vaikka minne,
Miss' en Dauphinia vaan kohtaa.
(Antaa miekkansa pois ja seuraa häntä sotamiesten kanssa).
Näyttämö muuttuu tappelukentäksi.
Neljästoista Kohtaus.
Perällä SOTAMIEHIÄ liehuvilla lipuilla. Enemmän etupuolella
KUNINGAS ja BURGUNDIN HERTTUA, molempain ruhtinasten käsivarsilla
JOHANNA, kuolinhaava rinnassa, aivan tunnotoinna. Astuvat verkan
eteenpäin. AGNES SOREL syöksee sisälle.
Sorel (lankee kuninkaan kaulaan).
Te vapaa ootte -- Teidät jällen saan!
Kuningas.
Ma vapaa oon -- Oon moisen hinnan eestä!
Sorel.
Johanna! Voi, hän loppuu!
Burgund.
Hän on kuollut!
Hän enkelinä lähtee! Tuskatoinna
Kuin nukkuvainen laps' hän tässä lepää.
On taivon rauha hänen kasvoissaan;
Ei rinta nouse, mutta henkeä
Tok' hänen lämpimässä käissään tunnen.
Kuningas.
Hän mennyt on -- ei valvehille nouse,
Hän maata matalaa ei koskaan nää.
Hän tuonne kirkkahana siirtyy, hän
Ei suruamme nää.
Sorel.
Hän silmänsä
Jo aukaisee, hän jällen hengittää.
Burgund (hämmästyksissä).
Hän tuonelasta palajaako vielä?
Hän nousee taas! Hän seisoo!
Johanna (seisoo varsin suorana ja katselee ympärillensä).
Missä olen?
Burgund.
Sun omaistes, sun kansalaistes luona!
Kuningas.
Sun ystäväis, sun kuninkaasi kanssa.
Johanna (häntä kauvan tarkasteltuansa).
En, velho enpä oo, en tottakaan!
Kuningas.
Sa hurskas oot kuin Herran enkeli;
Vaan meidän silmiämme yöhyt peitti.
Johanna (katselee ympärillensä iloisesti hymyillen).
Oi, oonko tottakin nyt omaisissa,
Mua eikö kammota ja hyljätä,
Mua eikö sadatella, katsotaanko
Mua leppeästi? -- Nyt ma kaikki tunnen.
Tää kuninkaani on! Nää Franskan liput!
Mun lippuain en näe vaan -- Miss' on se!
En ilman lippua ma tulla tohdi!
Sen mestarini mulle antoi, sen
Mun hänen istuimelleen tuoda täytyy;
Sen näyttää voin, sen uskollisna kannoin.
Kuningas (silmät pois käännettynä).
Häll' lippu antakaat!
(Hänelle kurotetaan lippu. Hän seisoo varsin suorana
lippu kädessä. -- Rusottava hohde valaisee taivasta).
Oi, näättekö te, ilman kaarta tuolla?
Nyt taivas kultaporttilonsa avaa.
Siell' enkeleitten seurueessa loistain
Hän poika kallis paarmoillansa seisoo
Ja helmojansa armahana tarjoo.
Kuin minun on? -- Mua pilvet nostavat --
Mun haarniskani siipiverhoks' muuttuu.
Pois täältä -- pois -- maa taantuu -- lyhykäinen
On tuska -- ijankaikkinen on rauha!
(Lippu lankee hänen kädestänsä, hän uupuu kuolleena sen
päälle maata. -- Kaikki seisovat pitkän aikaa äänettömässä
mielenliikutuksessa. -- Kuningas viittaa hiljaa, ja kaikki
liput lasketaan hänen päällensä, niin että kokonaan peittävät
hänen).