Jylhä metsä. Etäällä kolarinmajoja. On varsin pimeä.
Kovaa jyrinää ja ukontulta, sillä välin ammutaan.
Ensimmäinen Kohtaus.
KOLARI ja KOLARIN VAIMO.
Kolari.
On Herran ilma: taivas, tulta lyöden,
On niinkuin virtaellen maahan vuotais,
Ja valko päivänä on täysi yö,
Niin että tähdet nähdä voisi. Niin-
Kuin irtipäässyt horna myrsky raivoo,
Maan pohja täräjää, ja vonkuen
Nää ikivanhat saarnet notkuvat.
Tää ilmapiirin raivo kauhea,
Jok' itse metsänpedot taltuttaa,
Niin että luolissansa piilevät,
Ei ihmisiä rauhaan taivuta --
Ma tuulten raivotessa, myrskyn kesken
Voin ampumista kuulla; sotajoukot
On toisiaan niin läsnä, että heidän
Vaan metsä erottaa, ja joka hetki
Voi verenvuodatusta julmaa tuoda.
Kolarin vaimo.
Voi, Herra auttakoon! Ol' vainolaiset
Jo lyötynä ja hajallansa. Kuinka
Nyt meidän kimppuhumme taasen käyvät?
Kolari.
He kuningasta eivät enää pelkää.
Kun neitsyt Rheims'in kaupungissa velhoks'
On muuttunut, ja horna meit' ei auta,
Käy kaikki taaksepäin.
Kolarin vaimo.
Ken tuolta tulee?
Toinen Kohtaus.
EDELLISET. RAIMOND ja JOHANNA.
Raimond.
Ma mökkilöitä näen. Täällä suojaa
Me myrskyn julmuudelta saamme. Eemmäs
Te ette jaksa. Kolme päivää ootte
Jo kiertänynnä, ihmisiä karttain
Ja metsän juuret ruokananne.
(Hyrsky asettuu, taivas seestyy ja kirkastuu).
Täällä
On armiaita kolareita. Tulkaat!
Kolari.
Te hoivan tarpehessa ootte, näyttää.
Min huonehemme tarjoo, teidän on.
Kolarin vaimo.
Miks' hennon neidon rautatamineessa
Ma nään? Vaan onpa juuri moinen aika,
Ett' nainenkin jo pantsaria kaipaa!
Its' Isabella rouva, mainitaan,
Käy miekka vyöllä Brittiläisten luona,
Ja neitsyt nuori, paimentyttö halpa,
On kuninkaamme eestä taistellut.
Kolari.
Miks' tässä juttelette? Mökistämme,
Jo neitsyelle virvotusta.
(Kolarin vaimo menee majaan).
Raimond (Johannalle).
No, näätte sen, ei kaikki julmia,
Ja korpikaan ei sydämiä puutu.
Oi, reippautta siis! On myrsky laannut,
Ja rauhallisna päivä mailleen käy.
Kolari.
Te kuninkaamme luokse matkustatte,
Sen asustanne nään. -- Vaan varotkaat,
On Brittiläisten leiri aivan läsnä,
Ja heitä metsä vilisee.
Raimond.
Voi meitä!
Kuin täältä sitte päästään?
Kolari.
Jääkäät siksi,
Kuin poikani on kaupungista tullut,
Hän teitä johdattaa, niin ettei syytä
Oo peljätä. Me polvut kaikki tiemme.
Raimond (Johannalle).
Pois kyperänne, tamineenne pankaat:
Ne ilmi saattavat, ei teitä suojaa.
(Johanna pudistaa päätänsä).
Kolari.
On neitsyt huolissaan -- Ken tuolta tulee?
Kolmas Kohtaus.
KOLARIN VAIMO, tulee, pikari kädessä, majasta. KOLARIN POIKA.
Kolarin vaimo.
Se poika on, jot' ootetaan.
(Johannalle).
No juokaat!
Teill' onnea!
Kolari (pojallensa).
Anet! No, mitä kuuluu?
Kolarin poika (on tarkasti silmäillyt neitsyttä, joka juuri panee
pikarin huulillensa; hän tuntee Johannan, astuu hänen luoksensa
ja sieppaa pikarin pois).
Voi äiti, äiti! Mitä teette? Ketä
Te kestitätte? Orleansin velho
On tuo.
Kolari ja Kolarin vaimo.
Oi Herra, meitä auta!
(Tekevät ristinmerkin ja pakenevat).
Neljäs Kohtaus.