Dunois.
Mun, mun sa oot -- Jo ensi katsannossa
Ma sinuun luotin, luotan nytkin vielä.
Sua uskon enemmän kuin merkkejä
Ja itse jyristystäkin, mi tuolta kuuluu.
Sa ylevässä kammossas oot vaiti,
Ja puhtauden valkovaattehissa
Et solvausta julmaa maahan lyö.
-- Niin ällös, mutta mulle itses usko:
En puhtauttas epäellyt koskaan.
En pyydä sanaakaan, vaan kättä anna
Sen pantiks', että miekkahani luotat
Ja kunnon asiaasi turvallisna.
(Tarjoo hänelle kättä, mutta hän kääntyy vavahtaen
pois; Dunois jää tyrmistyksissä seisomaan).
Kolmastoista Kohtaus.
JOHANNA. Du CHATEL. DUNOIS. lopulta BAIMOND.
Du Chatel (palaten),
Johanna d'Arc! On kuninkaamme tahto,
Ett' ilman loukkausta mennä saatte.
On portit auki. Rauha kuninkaan
On suojananne. Teit' ei solvata --
Kreiv' Dunois, no käydään -- Kunniaa
Ei teille täällä kasva -- Mikä loppu!
(Menee. Dunois kavahtaa tyrmistyksistänsä, luo vieläkin silmänsä
Johannaan, ja lähtee pois. Johanna seisoo tuokion aikaa varsin
yksin, viimein ilmestyy Raimond, jää hetkeksi etäälle seisomaan
ja katselee häntä hiljaisella surulla. Astuu sitte likemmäksi
ja tarttuu hänen käteensä).
Raimond.
Tää hetki käyttäkäät. On kadut tyhjät.
Mull' kättä antakaat, Ma teitä seuraan.
(Hänen nähdessään Johanna antaa ensimmäisen tunnon merkin,
katselee häntä tuijottaen ja luo silmänsä taivasta kohden;
tarttuu sitte tulisesti hänen käteensä ja lähtee).